Tilaa ilmaisia viestinnän työkaluja esimerkiksi messuille

Messuilla ja esimerkiksi seminaareissa ja muissa verkostotapahtumissa on hyvä olla aina jokin pieni täky, jolla kävijät saa pysähtymään oman osaston kohdalla tai muuten vaan väen viihtymään. Kaikki maaseutuverkoston toimijat saavat käyttöönsä kivoja työkaluja tähän tarkoitukseen postituskulujen hinnalla.

Verkostossa kiertää 1. pop-up-messuseinämä 2. messukangas 3. teltta ja 4. valokuvauskonsepti 

Lisäksi voit teettää oman videon ilmaiseksi.

 

1. Maaseutuverkoston pop-up-messuseinämä on kooltaan 2,25 m x 2,25 m. Se kulkee mukana kätevässä säilytyslaukussa ja on helppo pystyttää ja koota vaikka yksin. Seinämä on kaksipuolinen, joten sitä voi käyttää myös tilanjakajana. Tällä hetkellä seinämän kuvitus on lanseerauskampanjan mukainen, mutta jatkossa päälliseksi voidaan teettää muita kuvia.

 

Seinämän ideana on toimia myös ”köyhän miehen kuvausseinämänä” eli sen edessä voi otattaa kivoja kuvia. Myös selfie seinämältä kurkistavan lehmän kanssa onnistuu kivasti. Seinämän käyttö on ilmaista, käyttökustannukseksi tulee ainoastaan seinämän postitus seuraavalle käyttäjälle tai Verkostopalveluiden toimistolle Seinäjoelle.

Varaa seinämä tällä lomakkeella

 

2. Iso messukangas (2x2m) messuseinämän ilmeellä on kevyt ja kätevä messuosaston piristys.  Se on tukevaa purjekangasta, ja reunoissa kauttaaltaan vahvistettuja rengasaukkoja kiinnitystä varten. Varaa siis mukaan narua tai nippusiteitä. 

Lakanan varaus tehdään samaan lomakkeeseen kuin messuseinämänkin, mutta merkkaa lakanavarauksesi punaisella värillä. Katsotaan, toimiiko tämä systeemi vai meneekö sekavaksi: https://docs.google.com/document/d/142VIXbqWTojBxu23b-OIKWjb8Wb606ShR3y0IDny_Qs/edit

 

3. Ilmatäytteinen muunneltava teltta (5x5m) ohjelmailmeellä soveltuu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Telttaa voi käyttää joko kevyenä versiona tai lisätä vapaasti sivuseiniä yhden tai useamman. Teltta kulkee repussa, ja mukana tulee myös pumppu. Ulkokäyttöön kannattaa varata painoja, kuten täytettyjä kanistereita teltan kiinnikkeiden tueksi.

 

4. Mypose-valokuvauskonsepti toimii aina onlinena osoitteessa: https://maaseutu.mypose.fi/?/

Tätä online-palvelua voi hyödyntää messuilla liittämällä esim. läppäri tai puhelin, jolla kuvan voi ottaa, isompaan näyttöön. Tai sitten voi olla esimerkiksi tabletti, jolla kuvan voi ottaa ja kannustaa samalla osallistumaan vaikkapa kuvakilpailuun.

 

Myposesta on käytössä myös näyttävä kuvakioski, joka toimii hyvin esimerkiksi messujen vetonaulana.

 

Lue lisää Myposen kuvakioskista