”Kuittirumba” helpottuu – maksun hakemiseen kevennettyjä menettelyjä

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttajien työ helpottuu, kun yleishyödyllisten investointihankkeiden maksun haku muuttuu aiempaa yksinkertaisemmaksi. Hankkeessa, jonka lopputulos voidaan helposti todistaa, ei vaadita enää kuitteja kustannusten todentamiseksi. Tuki maksetaan, kun tukipäätöksen mukainen tavoite on saavutettu ja toimenpide toteutettu. Esimerkiksi jos kyläyhdistys rakentaa laavun, investoinnin toteutuminen voidaan todentaa valokuvalla rakennetusta kohteesta.

Tätä menettelyä kutsutaan kertakorvaukseksi ja sitä sovelletaan uusiin hankkeisiin, joita haetaan 27.9.2018 ja sen jälkeen. Kertakorvausmalli pitää valita jo hankkeen hakuvaiheessa ja saada siihen tuen myöntävän ELY-keskuksen hyväksyntä. Hakemuksen voi tehdä Hyrrä-asiointipalvelussa.

.

Sopisiko kertakorvaus hankkeeseesi?

Kertakorvausmallia kannattaa käyttää hankkeessa, jossa on selkeä ja helposti todennettava lopputulos ja on varmaa, että hanke toteutuu suunnitelman mukaisesti. Julkisen tuen osuus saa olla enintään 100 000 euroa. Laadi hankesuunnitelma huolellisesti ja kartoita hankintojen hintataso hakuvaiheessa.

Toteuta hanke suunnitelman mukaisesti – muutoksia ei voi tehdä. Ainoastaan toteutusaikaan voi saada jatkoa perustellusta syystä. Kun haet tuen maksuun, esitä saavutettu lopputulos raportissa esimerkiksi kuvien avulla.

Yksinkertaisemmat menettelyt yleistynevät

Uuden menettelyn taustalla on EU-säädösten muutos, joka mahdollistaa yksinkertaisempien toimintatapojen käyttöönoton maaseuturahaston hankkeissa. Kertakorvausmenettelyä sovelletaan ensin yleishyödyllisiin investointeihin, koska se soveltuu niihin parhaiten. Käyttöä laajennetaan kokemusten karttuessa.

Tämäntyyppiset yksinkertaisemmat ja tulosperusteiset menettelyt tulevat todennäköisesti yleistymään tulevalla EU-rahoituskaudella eli 2020-luvulle siirryttäessä. Rakennerahastohankkeissa menettelyjä on sovellettu jo aiemmin ja niistä on saatu hyviä kokemuksia.

28.9.2018