Leader haluaa maakuntien vahvaksi kumppaniksi

Paikallisen kehittämisen Leader-ryhmät haluavat maakuntien vahvoiksi kumppaneiksi. Tarjottavana on 20 vuoden vankka osaaminen paikallisten ihmisten ja organisaatioiden osallistamisesta sekä euroopanlaajuiset verkostot.

Ajankohtaispäivät

Suomalainen paikallisen kehittämisen Leader-työ täytti tänä vuonna 20 vuotta. Se on vakiinnuttanut paikkansa ja löytänyt roolinsa paikallisen tason toimijoiden parissa. Suomen 54 Leader-ryhmää tunnetaan omilla alueillaan ja samaan aikaan niiden kansainvälinen yhteistyö on Euroopan vilkkainta.

Leader-toiminnassa ei haluta jäädä paikoilleen, vaan yhteiskunnan rakenteiden muuttuessa alettiin pohtia myös Leader-toimintatavan tulevaisuutta. Leader2030-tulevaisuustyöhön osallistui lähes 200 henkilöä ja töitä tehtiin kahden tulevaisuustyöpajan lisäksi sähköisellä alustalla.
Kesän ja syksyn 2016 aikana tehdyn tulevaisuustyön tarkoituksena oli hahmottaa muun muassa, mikä on Leader-ryhmien rooli paikallisina toimijoina ja aluekehittäjinä ja mihin yhteiskunnan tarpeisiin Leader-toimintatapa vastaa.

Työn tuloksena kirkastettiin yhteinen Leader-työn visio vuodelle 2030:
”Olemme paikallisyhteisöjen elinvoiman kasvattaja, rajoja ylittävä rohkea uudistaja.”

Kaikki asuvat kylissä ja muut kulmakivet

Tulevaisuustyöskentelyssä Leader-toiminnalle löydettiin viisi kulmakiveä, joiden päälle rakentamalla voidaan tähdätä yhdessä sovittuun visioon. Kulmakiviä ovat Leader alustana, kokeilukulttuuri, edelläkävijä, kansalaislähtöisyys ja ”kaikki asuvat kylissä”.

Työskentelyn aikana käytiin paljon keskustelua siitä, onko Leader-ryhmä rahoittaja vai kehittäjä. Rahoituspohjassa ei tässä muuttuvassa maailmassa kannata nojata yhteen lähteeseen vaan hakea monimuotoisuutta. Erilaisia kehittäjäorganisaatioita on Suomessa tullut ja mennyt, eikä senkään kortin varaan voi kaikkea laskea. Lopulta todettiin, että Leader ei voi olla pelkkä rahoittaja eikä pelkkä kehittäjäkään. Leader-toiminnan täytyy olla alusta, joka hyödyntää juuri sen alueen ja alueen ihmisten vahvuuksia ja kohtauttaa ihmisiä ja mahdollisuuksia.

Leader-toiminta lähtee paikallisten ihmisten tarpeista ja haasteista. Leader on tottunut osallistamaan kansalaisia, ja siinä se haluaa olla hyvä jatkossakin. Leader-ryhmien halutaan myös kulkevan etunenässä, olevan rohkea edelläkävijä, uusien toimimallien haltuunottaja ja kokeilukulttuurin kannattaja.

Leaderin tulevaisuuteen vaikuttaa tietenkin myös se, miltä ympäröivä maailma näyttää. Yksi näkökulma on, että kaikki asuvat kylissä. Maalla on kyliä, kaupungeissa on kyliä ja virtuaalinen maailma mahdollistaa aivan uudenlaisen paikallisuuden ja rakentaa uudenlaisia kyliä. Leader voi auttaa kehittämään kaikkea, mikä on paikallista.

Millainen on Leader vuonna 2030? Leader-väki vastaa. Katso video!

Video: Pirjo Onikki ja Sinikka Torssonen

Teksti: Sinikka Torssonen