Karhunpesässä ideoista ihan todelliseen toimintaan

Ideoiden pyörittelyä, vääntelyä, jalostamista ja tiivistämistä. Mikä on ensisijainen kohderyhmä, mitä heille tarjotaan, ketkä ovat kilpailijoita? Entä jos sittenkin idean kärki olisi aivan toinen? Ja mikä vaikeinta, samaan aikaan opetellaan sitä, että on maltettava päästää irti ennen kuin jokainen pienikin kohta on loppuun asti ajateltu. On lakattava hiomasta ja alettava toimia. On katsottava, mihin polku johtaa.

Maaseutuverkoston nuorisotyöryhmän järjestämälle nuorten yrittäjien innovaatioleirille, Karhunpesään, kokoontui noin 40 innokasta osallistujaa. Osallistujista osalla oli jo yritys, osalla idea ja joillakin vasta ajatus siitä, mistä haluaisivat idean. Mukana oli myös kokeneita konkareita ja ammattitaitoisia sparraajia.
 
Tuusulan Gustavelundissa järjestetty Karhunpesä oli 48 tuntia täyttä toimintaa. Ensimmäisenä päivänä jakauduttiin tiimeihin aihepiirien mukaan. Ajatuksia, yritysideoita ja innovaatioita lenteli esimerkiksi puun- ja elintarvikkeiden jalostamisesta, matkailusta, monenlaisista teknologiaratkaisuista ja sosiaali- ja terveyspalveluista. Suunnitelmia jalostettiin niin leiriläisten kesken kuin sparraajien tukemanakin.

Toisena päivänä mukaan liittyi lisää vankkoja ammattilaisia johdattamaan yrittäjyyspolulla. Tukea annettiin muun muassa tuotteistamisessa, kokeilukulttuurissa, jakelukanavissa, digitalisaatiossa, muotoilussa, hankerahoituksessa ja markkinoinnissa.

Karhunpesäväki

Todellisia tuloksia

Yksi asia oli selvää: Karhunpesässä ei uinuttu talviunta vaan siellä tehtiin töitä. Osallistujilla oli aitoa paloa saada aikaan jotain.

Lisäbuustia Karhunpesään toi se, että kyseessä oli myös kilpailu. Toisen leiripäivän ilta huipentui pitchauksiin eli siihen, että jokainen tiimi tai idea oli tehnyt esityksen, jonka tarkoituksena oli vakuuttaa mahdolliset tulevat sijoittajat. Pitchausten jälkeen tuomaristo valitsi viisi palkittavaa tiimiä. Voittajat kruunattiin muun muassa seuraavan päivän sijoittajatreffeillä, lehtihaastatteluilla ja yksi sai suoran tien Maaseudun kasvupolulle KasvuOpen-kilpailuun.

Timo Ilo ja Jesse Korhonen ovat yksi leirillä palkituista tiimeistä. He eivät turhaan olleet matkanneet Joensuusta asti Tuusulaan.

-    Tämä leiri yllätti todella positiivisesti. Kaikki on toiminut erittäin hyvin, ei ole mitään turhaa vaan todella tehokasta toimintaa, totesi Jesse Korhonen.

Vili Helminen ja Tapio Soini löivät ideansa yhteen Karhunpesä-leirillä. Heidän ajatuksensa leirin annista olivat myös innostuneet.

-    Tehokkuuden lisäksi parasta on ollut osaaminen, mitä on saanut noilta oikeasti kovan luokan tekijöiltä sekä yhteishenki, mikä täällä on ollut. Kaikki ovat oikeasti yrittäjähenkisiä, Tapio Soini kertoi.

Sen Helminen ja Soini olivat myös hoksanneet Karhunpesässä, että yrittäjyys ei ole mikään ”Ameriikan temppu”. Töitä on tehtävä, mutta kun suunta on oikea ja asioita alkaa tehdä, on mahdollisuudet vaikka mihin.

Jos suomalaisen maaseudun tulevaisuus on Karhunpesän osallistujista kiinni, ei ole mitään hätää.


Kurkkaa leirin tunnelmia videolta: Nuorten yrittäjien Karhunpesä-leiri

Teksti: Sinikka Torssonen / Verkostopalvelut