Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti tulee johdattamaan halki Suomen

Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti tulee johdattamaan halki Suomen

Suomeen on suunnitteilla oma viikinkiaikaan ja pyhimys Olaviin henkilöityvä pyhiinvaellusreitti. Hanketta koordinoi Turun yliopiston Brahea-keskus. Hankekoordinaattorina toimii filosofian tohtori Sami Tantarimäki (pääkuvassa). Tantarimäki osallistui myös Mikkelin Maaseutututkijapäiville elokuun lopussa.

Tutkijapäivillä Tantarimäki esitteli kaksivuotisen hankkeen tavoitteen, joka on luoda Suomeen Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti. Se tulee kulkemaan Turusta sisämaan kautta Savonlinnaan ja itärajalle. Suomen puolelta Novgorodiin edettäneen aikanaan omalla hankkeella. Hanketta rahoittaa yhtenä kahdeksasta reitin varrelle sattuvasta Leader-ryhmästä myös Mikkelin, Pieksämäen, Kangasniemen, Hirvensalmen, Mäntyharjun ja Puumalan alueella toimiva Veej´jakaja ry.

-Pyhiinvaelluksen ajatus on hiljaisuudessa. Sitä riittää Suomen maassa, sanoo Tantarimäki.
Pyhiinvaellusten suosio kertoo heränneestä kiinnostuksesta historiaan ja keskiaikaan. Tämä näkyy Suomessakin muun muassa keskiaikatapahtumien suosiona. Tuleeko Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitistä siis Suomen oma Santiago de Compostela, jota voi vaeltaa minireittejä ja matkailupaketteja hyödyntäen niin jalkaisin, pyörällä, laivalla, kanootilla, kuin autolla ja julkisilla kulkuvälineilläkin?
-Kyllä, näin olisi tarkoitus kehitellä pyhiinvaelluskeskuksia, maisema-alttareita, kylätaloja ja majataloja majoittumiseen sekä paketoituja matkailutuotteita tähän liittyen. Reitti pitäisi aikanaan saada merkittyä myös Outdoor Active map -tyyliseen karttaan.

Pyhän Olavin mannerreitin linjausvaihtoehtoja.


Palvelutuotepaketteja Etelä-Savoon

Se, minkälaisia paikallisia tuotepaketteja Etelä-Savossa kehitellään, on vielä täysin auki. Alueellisesti ensimmäiset suunnittelupalaverit pidettiin Sastamalassa, Sysmässä, Kalvolassa ja Kalantissa kevään aikana. Syyskuussa suunniteltiin Ulvilassa, lokakuussa Lemussa ja pian Pieksämällä. Hankkeessa edetään pala palalta, koska reitti on pitkä.

Pyhiinvaellusreitti henkilöityy Olavi Haraldinpoikaan, joka oli Norjan kuningas vuosina 1015-1030. Hän oli myös kristinuskon esitaistelija Pohjoismaissa.
-Pyhästä Olavista voi leikillisesti puhua Pohjolan ”varajeesuksena”, ja vaikka hän ei ole kävellyt metriäkään Etelä-Savossa, tarina aidosta ihmisestä ja hänelle kuolemansa jälkeen pyhitetyistä paikoista elää edelleen, Tantarimäki kertoo.
Nuoruudessaan Olavi oli myös menestyksekäs viikinki, joka osallistui viikinkiretkille Itämereltä Englantiin. Tämä lisää hahmon kiinnostavuutta.

Seurakunnille iso mahdollisuus kehittää omaa toimintaansa

Reitin keskipisteitä ovat luonnollisesti kirkot, sillä Olavi on sekä ortodoksisen, että katolisen kirkon yhteinen pyhimys.
Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti mahdollistaa seurakuntia kehittämään reitin varrelle omanoloista toimintaansa ja siksi keskustelut onkin aloitettu kirkkoherroista. Myös kyläyhdistysten avainhenkilöt ovat olleet mukana.
-Hankkeen edetessä hahmotellaan koko ajan, mitkä toimijat haluavat olla mukana kokonaisuuksien rakentajana. Myös yrityksillä on mahdollisuus tulla mukaan ideoimaan, Tantarimäki lisää.
-Ruoka on usein kytketty vahvasti pyhiinvaellusreitteihin. Tutustuessani pyhiinvaellusreitteihin Espanjassa noin tuhannen asukkaan pikkukylästä löytyi muun muassa Kaarle-Suuren menu, Tantarimäki kertoo.

Haastavimpana hankkeen etenemisen kannalta Tantarimäki näkee kylttien saamisen reitin varrelle. Nyt olemassa olevia tiekirkkoviittoja voitaisiin mahdollisesti hyödyntää, mutta muitakin reittimerkintöjä tarvitaan. Lupien kysyminen maanomistajilta erilaisten kirkkopolkujen tai retkeilyreittien osalta on joskus myös yllättävän työlästä.

Kansainvälisesti positiivista hankkeessa on se, että Olavi on tunnettu pyhimys muuallakin Euroopassa. Suurena apuna pyhiinvaellusreittihankkeelle on ollut viikinkihistorian asiantuntija, arkkitehti ja tiedetoimittaja Aaro Söderlund. Pyhän Olavin tie lähtee Norjan Trondheimista ja johtaa Ruotsin itärannikolle. Mannerreitti tulee kytkeytymään jo olemassaolevaan St. Olav Waterway-hankkeeseen, jossa Pyhän Olavin reitti kulkee vesiteitse Ahvenanmaalta Paraisiin.

23.10.2018
Teksti: Tiina Judén
Kuvat: Tiina Judén