Pöllöparlamentti yhdistää maaseudun kehittäjät Keski-Suomessa

Pöllöparlamentti yhdistää maaseudun kehittäjät Keski-Suomessa

Pöllöparlamentissa tutustutaan toisiin, jaetaan tietoa ja ideoidaan yhteistä tekemistä. Se on kohtaamispaikka maaseutuohjelman kehittämishankkeiden vetäjille.

Pöllöparlamentilla on jo pitkät perinteet. Se käynnistyi viime ohjelmakaudella, kun maaseutuohjelman hankevetäjät kaipasivat enemmän tietoa siitä, mitä muissa maakunnan hankkeissa tehdään.
- Pöllöparlamentin nimi tulee siitä, että ensimmäisen kerran tapasimme Pöllövaari-nimisessä jyväskyläläisessä kahvilassa, kertoo alusta alkaen mukana ollut Leena Pölkki Keski-Suomen ruokakoordinaatio-hankkeesta.
 
Pöllöparlamentti on kasvanut ja kehittynyt merkittävästi nykyiselle ohjelmakaudelle siirryttäessä. Parhaimmillaan kokoontumisissa on ollut paikalla jopa 40 henkilöä, ja tapaamiskertoja vuodessa on ollut noin viisi. Hankevetäjiä kutsutaan joukkoon sitä mukaa, kun uusia hankkeita käynnistyy.
 
- Aloitin uutena hankevetäjänä vuoden alussa, ja minulle Pöllöparlamentti on ollut erittäin arvokas, kertoo Niina Rantakari, Kilpailukykyinen keskisuomalainen maaseutu –hankkeen työntekijä. Se, että kaikki keskeiset maaseudun toimijat ovat samalla kertaa koolla, helpottaa viestintää, ja keskustellessa löytyy usein konkreettisia yhdessä tekemisen paikkoja. Kollegojen tapaamisessa saamme myös paljon toisiltamme tukea oman työn tekemiseen, koska painimme samojen asioiden parissa.

Pöllöparlamentissa viestitään ja innostutaan

Pöllöparlamentissa pureudutaan ajankohtaisiin aiheisiin ja tavataan sidosryhmiä. Viime kerralla tavattiin valtakunnallisten koordinaatiohankkeiden edustajia ja kuultiin energiatehokkuudesta, lähiruuasta ja Green Caresta.

- Yritämme yhdessä vauhdittaa yritysryhmien syntymistä maakunnassa ja kertoa kukin omilla tahoillamme esimerkiksi yrityksissä vieraillessamme rahoituksen mahdollisuuksista, kertoo Leena Pölkki.
 
Viestintä on kaikille toimijoille tärkeä ja yhteinen aihe, jota Pöllöparlamentissa on käsitelty useamman kerran. Hankkeiden viestintäkanavat on koottu yhteen ja seuraavilla kerroilla keskitytään hankkeiden tuloksista viestimiseen ja ideoidaan sitä, kuinka ohjelman vaikuttavuutta voidaan tehdä yhä näkyvämmäksi.
Keski-Suomen kunnanjohtajat ja maakuntajohtaja tavattiin kesällä Konnevedellä. Hankevetäjät kertoivat kunnanjohtajille konkreettisia esimerkkejä, kuinka jokainen kuntalainen hyötyy maaseutuohjelmasta paikallisella tasolla.

Yhteisiä voimanponnistuksia
 

Keskisuomalaiset maaseudun kehittäjät tekevät Pöllöparlamentin lisäksi myös muilla tavoin asioita yhdessä. Syksyllä järjestettiin Keski-SuomiON GO -tapahtuma, jossa esiteltiin onnistuneita maakunnan esimerkkejä maaseutuohjelmasta yrittäjille, päättäjille ja kehittämisyhtiöiden työntekijöille.

- Yhteinen tapahtuma on poikinut meille uusia yhteistyökuvioita, kertoo Ulla Aaltonen muotoilun KeSmo-hankkeesta.

Keski-Suomen maaseutu.fi -sivustolle on koottu maakunnan kehittämishankkeet yhteen oppaaseen, jonka avulla niistä on helppo kertoa kiinnostuneille esimerkiksi tapahtumissa tai messuilla. Lisäksi tulevia tapahtumia, tilaisuuksia ja opintomatkoja kootaan yhteiseen tapahtumakalenteriin aitomaaseutu.fi-sivustolle, josta löytyvät myös hankkeiden esittelysivut.

Pöllöparlamentin kutsuu koolle Sykettä-viestintähanke, joka viestiin maaseutuohjelmasta Keski-Suomessa.

- Olemme kuulleet, että idea Pöllöparlamentista on rantautunut myös muihin maakuntiin ja se on otettu käyttöön esimerkiksi Kainuussa Puluparlamenttina, iloitsee Jenni Tiainen Sykettä-viestintähankkeesta.

Teksti: Jenni Tiainen / Sykettä-viestintähanke
Kuvat: Jenni Tiainen / Sykettä-viestintähanke