PLY lintukavely kiikarointi

Mitä enemmän on linnuista kiinnostuneita, sitä enemmän se palvelee suojelutyötä

Lintuharrastuksen aloittaminen vaatii vain sen, että lähtee ulos. Yksi kerta ei vielä johda harrastamiseen, mutta kun lähtee toisen kerran, siinä on jo polun alku, sanoo kokenut lintuharrastaja ja satakuntalaisen lintuharrastamisen historiasta kirjan toimittanut Markku Saiha.

Jo 50-luvulla perustetussa Porin lintutieteellisessä yhdistyksessä linnuston suojeluasiat ja kartoitustoiminta ovat olleet aina vahvasti läsnä. Yhdistys on ollut myös perustamassa ylläpitämäänsä lintuasemaa Säpin saarella. Suomen 16 lintuasemalla tarkkaillaan muuttoa ja pesimälinnuston vaiheita sekä suoritetaan rengastuksia.

Alkuaikoina PLY:n jäsenistö koostuikin pitkälti biologeista ja muista työnsä tai opiskelunsa puolesta luonnon parissa toimivista. Nykyään lintuharrastus houkuttaa kaiken taustaisia ihmisiä. Markku Saiha kertoo, että erityisesti nuoria, naisia ja perheitä näkyy yhä enemmän tapahtumissa ja liittyy myös jäseneksi.

Yhdistyksen tavoitteena ei kuitenkaan ole kasvattaa jäsenmäärää, vaan tuoda lintuharrastamista ja lintujen tarkkailua tutuksi suurelle yleisölle. Tähän liittyen on lähdetty kehittämään erilaista yleisölle avointa toimintaa.

- Pari vuotta on nyt toteutettu lintukävelyitä. Mallia on haettu maailmalta, tavoitteena on laskea kynnys mahdollisimman alas. Oppaat ovat paikalla ja mitään taustaa tarkkailulle ei tarvitse olla, jotta voi lähteä mukaan.

Yhdistys haluaa vaalia ekologista retkeilytapaa. Tapahtumia järjestetään myös Kirjurinluodossa ja Toukarissa, jolloin kaupunkialueeltakin on helppoa lähteä mukaan ilman omaa autoa. Kesälle PLY on kaavaillut ohjattuja polkupyöräretkiä. Ennen linturetkiä tehtiinkin kävellen ja pyörällä lähiluontoon.

- Ollakseen uskottava lintuharrastaja, ei tarvitse matkustaa Kuusamoon katsomaan lintuja. Yhdistyksen tehtävä on aktivoida lähiretkeilyyn. Meillä on paljon lintu- ja retkeilyosaamista ja seutukunnan tuntemusta, jota voidaan antaa muiden hyväksi.

Kuva lintuharrastajista kävelyllä joenrannassa
Markku Saiha uskoo, että korona on ohjannut ihmisten ajatustoimintaa ja merkityksellisyyttä tekemiseen haetaan eri tavalla. Retkeilyn ja ulkoilun suosio on noussut.

Esteettinen havainnointi tukee ympäristömuutoksen huomaamista

Saiha korostaa, että lintuharrastus on tarkkailua. Bongaus on oma juttunsa.

- Bongaus ei liity perinteiseen lintuharrastukseen ja montaa minun tapaista perusharrastajaa kiinnostaa toinenkin puoli linnuista: esteettinen havainnointi, koska linnut ovat kauniita. Tällainen lintuharrastus ei lopu milloinkaan, koska aina on uutta nähtävää, hän sanoo.

Harrastuksen voi aloittaa lähtemällä ulos ja tarkkailemalla. Naakka tai talitiainen, niistä on jokaisen helppo aloittaa.

- Linnut on hyvä harrastuskohde – niitä on aina! Jos aloittaa 1.1. ja päättää opetella yhden lajin päivässä, vuoden aikana on jo opetellut lähestulkoon kaikki lajit, joita Suomessa voi tavata, Saiha sanoo.

Lintuharrastajilla on merkittävä rooli linnuston suojelussa. Pitkäaikaiset lintuharrastajat ovat voineet havaita, miten esimerkiksi laitumien häviäminen on lajistoon vaikuttanut. Monen alueen arvokkaaksi ja suojelua vaativaksi määrittelyä on edeltänyt vuosikymmenten säännöllinen lintujen tarkkailu, joka on antanut perusteet suojelulle. Esimerkki tästä on Yyterin Lietteet.

Tiedon kerääminen ja ympäristön tarkkailu on edelleen PLY:n tärkeä perusta, ja sitä palvelee myös uuden toiminnan kehittäminen ja harrastuksen pariin ohjaaminen.

- Mitä enemmän on linnuista kiinnostuneita, sitä enemmän se palvelee suojelutyötä!

Itselle sopivat välineet ruokkivat harrastamista

Porissa on huippu puitteet lintuharrastamiselle. Esimerkiksi 20-30 kilometrin pyörälenkillä pystyy kiertämään jo monta tornia.

- Missään ei Suomessa pääse niin vähällä niin hyville lintupaikoille, kun täällä. Monessa paikassa voi tavata sata lintulajia vuodessa. Porissa se onnistuu näihin aikoihin päivässä. Esimerkiksi Tornien taistossa on yhdestä Yyterin alueen tornista muutaman tunnin aikana nähty 110 lintulajia.

- Jokamiehenoikeudet takaavat kaikille samanlaiset oikeudet, avoimet reitit ja tornit. Tämä palvelee myös ympäristötietoisuutta, Saiha korostaa.

Porin lintutieteelliseltä yhdistykseltä kysytään usein myös neuvoa harrastusvälineistön, kuten kiikareiden ja kaukoputkien hankintaan. Tästä syntyi hankeajatus. Yhdistys hankki Karhuseudun teemahankkeen kautta yleisökäyttöön optiikkaa. Erilaisia kiikareita ja kaukoputkia voi testata lintukävelyillä ja muissa tapahtumissa.

Lintuharrastaja pitää kiikareita kädessä ja hymyilee
Leader Karhuseutu on rahoittanut yhdistyksen hanketta, jossa hankittiin kiikareita ja kaukoputkia kaikkien käyttöön. Näin ihmiset pääsevät testaamaan erilaisia välineitä ja voivat myös helpommin löytää itselleen sopivia harrastusvälineitä.

- Esimerkiksi kiikarit eivät saa olla liian köykäiset eivätkä liian kalliit. Kun saa kohdalleen välineet, se ruokkii kiinnostusta harrastamiseen. Meille on nyt pieni, mutta tarkkaan mietitty kattaus kokeiltavaksi, Saiha kertoo.

Porin kaupungin avustuksella on voitu hankkia yhdistykselle myös muunlaista rekvisiittaa. Esimerkiksi jokainen ensimmäistä kertaa tapahtumiin osallistuva saa muistoksi havaintovihkon.

Arvokas kulttuuri- ja luonnonperintö talteen

Saiha on toimittanut Porin lintutieteellisen yhdistyksen 60-vuotisjuhlajulkaisun, Linnut ja lintuharrastajat. Kirja kokoaa yksiin kansiin porilaista lintuharrastusperinnettä ja avaa myös sen merkitystä ympäristömuutoksen havainnoinnissa ja tutkimuksessa.

– Kirja on ollut meille ensisijaisesti kulttuuriasia. Olemme yhdessä monen yhdistyksen jäsenen kanssa koonneet yksiin kansiin tietoa ja kokemuksia, se oli iso ponnistus. Kirjaa ei ole tehty pelkästään omalle porukalle, vaan kaikille linnuista tai satakuntalaisesta luonnosta kiinnostuneille. Se toimii eräänlaisena käyntikorttina, Saiha kertoo.

PLY on toteuttanut myös toisen Leader-hankkeen, joka keskittyi nimenomaan historiatiedon tallentamiseen. Hankkeella innostettiin ja koulutettiin harrastajia digitaalisen perinnetallennuksen osaajiksi, ja näin luotiin mahdollisuudet tallentaa katoavaa satakuntalaista lintu- ja luontoharrastuksen perintöä.

- Ympäristömuutos tulee esiin lintuharrastajan kautta – PLY:n jäsenistöllä on tästä aihepiiristä laajin tieto. On tuhansia dokumentteja, valtavasti aineistoa. Hankkeen avulla on luotu järjestelmä ja arkistointiohjeet, että arvokasta tietoa saadaan talteen. Kerätty arkisto on PLY:n oma, mutta yhteistyötä on tehty Satakunnan museon kanssa. Tämä on samalla arvokasta kulttuurityötä!

Lähteenä käytetty myös Porin Lintutieteellisen yhdistyksen julkaisemaa teosta Linnut ja lintuharrastajat (toim. Markku Saiha, 2019).

Lintuharrastajat tekevät havaintoja kiikareilla ja kaukoputkella
Saiha sanoo, että Porin uskomattoman upeat lintuharrastamisen mahdollisuudet pitäisi hyödyntää paremmin myös matkailussa ja markkinoinnissa.
Muokkauspäivämäärä: 20.5.2022
Teksti: Mimmi Virtanen
Kuvat: Mimmi Virtanen