Usko tai älä – maatalouden ongelmiin on olemassa ratkaisuja

Usko tai älä – maatalouden ongelmiin on olemassa ratkaisuja

Viljelijät, tutkijat ja yritykset ovat yhteistyössä kehittäneet lukuisia maatalouden kannattavuutta parantavia ideoita. Näistä kuultiin tammikuun puolivälissä, kun Suomen, Ruotsin ja Viron innovaatiohankkeet esittelivät oivalluksiaan Helsingissä.

Näissä EU:n maaseuturahaston rahoittamissa innovaatiohankkeissa kehitetyt ideat hyödyntävät dataa, tekevät kiertotaloudesta bisnestä ja tarttuvat ajankohtaisiin ruokatrendeihin. Tarkoitus on, että hankkeiden tulokset ovat kaikkien viljelijöiden hyödynnettävissä.

Käytännön ratkaisuja maatiloille

Tilaisuudessa kävi ilmi, että samoihin ongelmiin on löydetty toisiaan läheltä liippaavia ratkaisuja Itämeren eri rannoilla. – Esimerkiksi suomalainen Kuvaa nautaa -hanke on kehittänyt menetelmää, jolla nautakarjatilat voisivat käyttää lämpökamerakuvausta eläinten terveydentilan tutkimisessa. Ruotsissa vastaava hanke on selvittänyt sikojen ja nautojen kuvaamista hieman erilaisella teknologialla, kertoo Ruokaviraston ylitarkastaja Kati Vaissalo, joka oli mukana innovaatiohankkeiden esittelytilaisuudessa.

– Yhteistyö eri maiden innovaattoreiden välillä on hyödyllistä: näissä vuosittaisissa tapaamisissa syntyy joka kerta uusia kumppanuuksia, kertoo Vaissalo. Suomalaiset ovat muutenkin aktiivisesti mukana yhteistyökumppaneina virolaisten innovaatiohankkeissa.

Löytyisikö Suomesta ruokainnovaatioita?

Varsinkin dataa hyödyntäviä ideoita on kehitelty sekä Ruotsissa että Suomessa. Ruotsissa robotti tunnistaa kameran avulla pellolta rikkakasveja ja Suomessa droonia kehitetään avuksi hukkakauran torjuntaan. Toisessa suomalaishankkeessa yhdistetään tilalta saatavaa dataa avoimeen dataan ja kehitetään täsmäviljelyä.

Droonit apuna datan keräämisessä

Ruotsissa on käynnissä paljon ruokaan liittyviä innovaatiohankkeita: esimerkiksi härkäpapua jalostetaan monenlaisiksi proteiininlähteiksi, parsakaalin tuotannon sivuvirroista tuotetaan snäcksejä ja mustaviinimarjoista kehitetään kuohuviiniä shampanjamenetelmällä. Suomessa sen sijaan ruokaan liittyviä innovaatiohankkeita ei ole vielä käynnissä.

Haku on auki nyt

Vielä ei kuitenkaan ole myöhäistä hakea rahoitusta hyvälle idealle: toistaiseksi viimeinen innovaatiohankkeiden ideahaku on auki 31.1.2019 saakka. Rahoitettavaksi voi tarjota ideaa, joka kehittää maatalouden kannattavuutta. Myös metsätalouden innovaatiot voivat hakea rahoitusta. Tammikuun lopussa päättyvässä ideahaussa riittää alustava idean kuvaus ja yhden sivun mittaisen hakulomakkeen täyttäminen. Lisätietoa

Tallenne innovaatiohankkeiden esittelytilaisuudesta 17.1.2019

Suomalaisten innovaatiohankkeiden esittelyt

Innovaatiohankkeet ovat osa Euroopan laajuista innovaatiokumppanuuksien verkostoa (European Innovation Partnership, EIP)