Maaseuturahoituksessa on väliinputoajia

Yritystoiminnan kehittämisen yhteydessä on jo pidempään puhuttu yhteiskunnallisesta yritystoiminnasta ja sen potentiaalista. Se on todellisuudessa paljon laajempaa kuin yleisesti ajatellaan. Esimerkiksi kaikki osakeyhtiöt, joiden tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen, tai joiden voitosta yli puolet käytetään yleishyödylliseen tarkoitukseen tai toiminnan kehittämiseen, ovat yhteiskunnallisia yrityksiä. Yhteiskunnallisen yrityksen status löytyy siten vasta yhtiöjärjestyksestä. Pohjoiskarjalaisia esimerkkejä tästä ovat esim. kuntien omistamat Puhas Oy ja elinkeinoyhtiöt.

Tässä noin 100.000 yhdistyksen maassa olisi tarpeen käyttää yleishyödyllisten toimijoiden potentiaali erilaisen yritystoiminnan harjoittamiseen. Ne voisivat perustaa yritystoimintoja myös suoraan toiminnan tarkoitusta palveleviksi, kuten esim. näkövammaisten Sokeva Oy, jonka juuret ovat näkövammaisten työllistämisessä. Toimijoiden perustoiminnalla ja liiketoiminnalla voi olla paljon synergiaetuja, esim. vapaaehtoistyö voitaisiin yhdistää samaan kokonaisuuteen. Esimerkiksi Walesissa vierailimme opintomatkan yhteydessä kirkon omistamassa ikäihmisten hoivakodissa, jossa perustoiminta oli liiketoimintaa ja vapaaehtoiskoordinaattori järjesteli asukkaille vapaaehtoisvoimin tuotettuja asiointi- ym. palveluja. Ulkomailla on paljon muitakin esimerkkejä yhteiskunnallisista yrityksistä.

Erilaista pientä yritystoimintaa on tulonhankkimismielessä monella yhdistyksellä. Osa on hakeutunut jopa arvonlisäverovelvollisiksi hyödyntääkseen alv-vähennykset. Se on yhteiskunnallista yritystoimintaa puhtaimmillaan. Yhdistysten menestyksellinen yritystoiminta vähentäisi niiden riippuvuutta toimintatuista ja jäsenmaksuista, ja tuotot tukisivat yhdistysten perustoiminnan tarkoituksia aiempaa suuremmassa mittakaavassa. Joillakin yhdistyksillä on mittavaa liiketoimintaa ja se on usein niiden päätoimintamuoto.

Tällä hetkellä ongelmaksi muodostuu se, että tähän liiketoimintaan ei voi soveltaa yleishyödyllisen toiminnan ja/tai investointien maaseuturahastorahoitusta, koska sitä ei voi antaa liiketoimintaan kohdistuvaan hankkeeseen. Yritystukea ei taas voida antaa sen takia, että kyseessä ei ole voimassa olevan yritystukilainsäädännön mukainen yritys. Yleishyödyllisen toimijan liiketoimintainvestoinnit ovat siten väliinputoajia. Ymmärtääkseni lainsäädännön tarkoituksena ei ole ollut sulkea toimijoita tuen ulkopuolelle. Näin on kuitenkin käynyt.

Ikävä seurannaisilmiö vallitsevassa tilanteessa on se, että yhdistykset joutuvat piilottelemaan tuottojaan, jotta saisivat yleishyödyllisten investointien tukea ja joissain tapauksissa liiketoimintaa koetetaan naamioida yleishyödylliseksi toiminnaksi. Esimerkkejä on yhdistysten harjoittamasta maneesi-, leirintäalue- tai kahvilatoiminnasta, joita on myös yrityksillä ja ne kilpailevat samoilla markkinoilla. Yleishyödyllisten investointien nykyisen tuen myöntäminen niille aiheuttaa kilpailuvääristymän, koska sillä on tällä hetkellä yritystukea korkeampi tukitaso.

Sama ongelma koskee myös esim. luostareiden liiketoimintainvestointeja, jotka on rajattu ulos yleishyödyllisiä investointeja rahoitettaessa. Luostarit ovat aina harjoittaneet liiketoimintaa toimintansa rahoittamiseksi.

Yksinkertaisinta olisi korjata tämä niin, että yleishyödyllinen toimija saisi yleishyödyllistä tukea myös liiketoimintaan kohdistuviin investointeihin, mutta siihen sovellettaisiin yritystuen tukitasoa, joten tuki olisi kilpailuneutraalia. Lisäksi sovellettaisiin luonnollisesti muitakin yritystuen ehtoja (mm. kannattavuus ja kilpailutilanne). Hallinnollisesti helpointa olisi nimetä tuki ns. vähämerkityksiseksi tueksi, jolloin tuki olisi enintään 200.000 € kolmen peräkkäisen verovuoden aikana.

Toinen vaihtoehto olisi muuttaa yritystukilainsäädäntöä niin, että myös yleishyödylliset toimijat ja muut kuin henkilötaustaiset yritykset saisivat yritystukea liiketoimintainvestointeihin ja kehittämiseen. Nykyinen maaseudun yritystukilainsäädäntö on muilta osin onnistunut ja Pohjois-Karjalassa tehdään Suomen ennätyksiä yritystuen määrässä. Yritystuki olisi siten omistusneutraalia. Suurempiin konserneihin kuuluvat yritykset voisi rajata mikro- ja pienyritystuen ulkopuolelle.

Tämä kannattaisi mielestäni korjata v. 2023 alkavan uuden rahoituskauden myötä maaseuturahaston rahoituslainsäädännön tekemisen yhteydessä. Aiemmin oli olemassa ns. työllisyysperusteinen valtionapu, jolla tätä ongelmaa osin paikattiin.

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan edistämiseksi tarvittaisiin siis lainsäädäntömuutoksia, jotta esim. yhdistysten ja seurakuntien joko suoraan tai yhtiöitettynä harjoittama liiketoiminta pääsisi tuen piiriin.

Yhdistysten ja muiden yleishyödyllisten toimijoiden liiketoimintainvestoinnit pitäisi saada tuen piiriin, jotta niilläkin olisi tasavertainen mahdollisuus harjoittaa liiketoimintaa. Nyt ne joutuvat tukea saadakseen perustamaan yrityksen, jossa ne ovat vähemmistöosakkaina. Siinä ei sinänsä ole mitään järkeä, koska saavutettu liiketoiminta ja työllistävyys on aina paikallisyhteisöille arvokasta. Vähäinen käytössä oleva tuki on tarpeen mikro- ja pienyritystoiminnalle omistuksesta riippumatta. Eri asia ovat suuryritykset, jotka eivät nykyisinkään saa maaseuturahastotukea, eivätkä sitä edes tarvitse. Suuryrityksille on omat rahoitusjärjestelmänsä.

Tämä on mielipidekirjoitus, joka edustaa kirjoittajansa näkemystä.

Muokkauspäivämäärä: 8.4.2022
Teksti: Terho Sirviö Kirjoittaja työskentelee maaseudun kehittämisen asiantuntijana Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa.