Lokaali 2018: Tuhansia torikävijöitä ja vapaaehtoistyötä ihan vahingossa

Lokaali 2018: Tuhansia torikävijöitä ja vapaaehtoistyötä ihan vahingossa

Savonlinnassa viikonvaihteessa järjestetty paikalliskehittäjien Lokaali-tapahtuma keräsi osallistujilta runsaasti kehuja. Sunnuntain pääjuhlassa puhuivat muun muassa Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen ja ministeri Jari Leppä.

Lokaali keräsi odotetusti lähes 250 kävijää Savonlinnaan, ja lauantain toritapahtumassa vieraili tuhansi kävijöitä:
- On tullut valtavasti kiitosta. Moni pitkämatkalainen kertoi epäröineensä reissun kannattavuutta tulomatkalla, mutta mukaan tarttui niin paljon savolaista iloa ja innostusta, että kotimatka olikin mennyt ihan hujauksessa, Järvi-Suomen kylien kyläasiamies Mervi Lintunen kertaa saamaansa palautetta.

Sää suosi viikonlopun kävijöitä, ja kiinnostava ohjelma toi Savonlinnan torille arviolta 2000-3000 kävijää. Jaossa ollut hernerokka loppui jo puolilta päivin, ja iltapäivän esitysten aikaan tori pullisteli katsojia.

Tämä tietää hyviä tulevaisuuden näkymiä myös järjestäjille, sillä toritapahtumassa kerättiin vinkkejä kylien kehittämiseen tulevaisuuden varalle – vastauksia saatiin useampi sata.

Punkaharjun retkellä tutustuttiin valtionhotelliin

Vapaaehtoistyötä ihan huomaamatta

Sunnuntain pääjuhla oli yhdistelmä asiaa ja kulttuuriesityksiä, kävijöiden mukaan sopivassa suhteessa. Puheissa kuultiin omakohtaisia maaseutumuistoja ja evästyksiä paikallistoimijoiden työhön. Samalla kiitosta sai aktiivinen vapaaehtoistyö, joka Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen mainitsi monen tekevän ihan huomaamattaan.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän videolta kuullussa puheessa nousivat esiin työn ja palveluiden järjestämisen joustavuus sekä vapaaehtoistyön tärkeys:
- Vahva kansalaisyhteiskunta toimii vastapainona päätöksenteon ja palvelujen keskittämiselle. Kansalais-, järjestö- ja vapaaehtoistoiminta tuottavat monia maaseudun palveluja. Alueuudistuksen myötä järjestöjen roolin odotetaan vahvistuvan.

Ministeri korosti yhteisöllisyyden vaalimista osana maaseudun elinvoimaisuudesta huolehtimista. Yhteisöllisyys oli esillä paitsi puheissa, myös ihan käytännössä koko viikonlopun ajan. Kun ministeri kehotti paikalliskehittäjiä tekemään kanssaan yhdessä työtä maaseudun eteen, voi viikonlopun perusteella olla vakuuttunut, että tälle yhteistyölle on olemassa vahva pohja.

Järvi-Suomen kylien Jouko Mälkiä ja Mervi Lintunen saivat osallistujilta paljon kiitosta tapahtuman järjestelyistä.

Teksti: Sofia Tuisku
Kuvat: Sofia Tuisku & Tiina Juden