Toikan tila kuvassa Niina Toikka kuvaaja Minna Toikka

Lähiruokapäivä – Uusimaa

Toikan tila Nurmijärveltä on yksi monesta toimijasta, jotka osallistuvat valtakunnalliseen Lähiruokapäivään 10.9.2022 ja avaavat ovet yleisölle. Toikan tila osallistuu Lähiruokapäivään toista kertaa.

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin.

- Toivomme, että uudet asiakkaat löytäisivät meille tutustumaan ja näkemään millaista elämä on maalla sekä millaista on suomalainen ruuan- ja lihantuotanto. Odotan, että pääsemme keskustelemaan ihmisten kanssa elämästä maalla sekä esittelemään omaa työtämme, Mikko Erola kertoo.

Toikan tilalla on myynnissä Lähiruokapäivänä oman tilan naudanlihat sekä lihoista tehdyt makkarat. Tämän lisäksi myynnissä on myös harvinaisempaa herkkua eli ternimaitoa sekä kaaleja. Tapahtumapäivänä pääset tutustumaan tilan lehmiin, kanoihin sekä rapsuttelemaan suloisia vasikoita. Luvassa on myös herkullisen lihakimpaleen arvonta vierailijoiden kesken. Tervetuloa tutustumaan lypsy- ja lihakarjatilan arkeen!

- Totta kai kannattaa lähteä tutustumaan tiloille, niin voit löytää uutta nähtävää! Etenkin suosittelen lapsiperheitä lähtemään katsomaan, mistä se ruoka ja maito oikein tulee. Tapahtumapäivänä on helppo tehdä maaseutu tutuksi myös lähellä pääkaupunkiseutua, Erola toteaa.

Muokkauspäivämäärä: 2.9.2022