Ronnvikin Viinitila Mervi viinimyymala 2022

Lähiruokapäivä – Pirkanmaa

Rönnvikin Viinitila Pälkäneellä on yksi monesta toimijasta, jotka osallistuvat valtakunnalliseen Lähiruokapäivään 10.9.2022 ja avaavat ovet yleisölle. Rönnvikin Viinitila osallistuu Lähiruokapäivään jo toista vuotta peräkkäin.

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin.

-Suomen maaseudulta löytyy todella upeita paikkoja. Jo lähiseudulta voi löytää uniikkeja kohteita. Kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan ja tutustumaan, mitä olemme saaneet aikaan. Ihmiset ovat tykästyneet viinitilaamme. Lähiruoka ja kaikki muukin kotimainen on kyllä erittäin houkuttelevia asioita, erityisesti nykyisessä maailmantilanteessa, Mervi Ruohonen toteaa.

Lähiruokapäivänä viinitilalla tarjolla on tilan viinejä ja viininmaistelut sekä oman olutpanimon olutmaistiaiset. Tilan bistrosta on ostettavissa mm. kolmen tai kuuden viinin maistelu ja maistelun yhteyteen on mahdollista ostaa naapuritilan Heikkilän Juustolan juustolautanen. Tilan omat juomatuotteet ja muiden lähituottajien tuotteet ovat ostettavissa mukaan viini- ja olutpuodista.

-Raaka-aineet tulevat bistroon mahdollisimman läheltä. Tarjolla on lisäksi muun muassa elävää musiikkia. Olemme mukana todella positiivisin odotuksin. Lähiruokapäivä on mielestäni todella hyvä kampanja suomalaiselle lähiruoalle ja -juomalle. On ilo olla mukana, Ruohonen lisää.

Muokkauspäivämäärä: 2.9.2022