Kiertoasuomesta.fi on markkinapaikka kiertotalousmateriaaleille ja maatalouden sivuvirroille

Kiertoasuomesta.fi on markkinapaikka kiertotalousmateriaaleille ja maatalouden sivuvirroille

Kiertoasuomesta.fi on Suomen ja ehkäpä maailman ensimmäinen maatalouslähtöinen markkinapaikka maatalouden sivuvirroille. Se antaa mahdollisuuden kiertotalouden edelleen kehittämiseksi. Portaalin avulla maatilat ja maaseudun yrittäjät voivat tehostaa materiaaliensa käyttöä sekä saada uusia tuloja myymällä sivuvirtoja muiden hyödynnettäväksi.

Kiertoasuomesta.fi avattiin huhtikuussa 2019 Pirkanmaalle kohdennetulla pilotilla. Pilotin luomalla kiertotalousmarkkinapaikan avulla viljelijä pystyvät tuomaan markkinoille maatalousbiomassaa esimerkiksi nurmi- ja olkibiomassaa sekä eläinten lantaa. Samalla potentiaaliset ostajat löytävät tarvitsemaansa raaka-ainetta. Kokeilun kokemusten perusteella markkinapaikka levitetään valtakunnalliseksi.

Hankkeen vetäjä, Marko Mäki-Hakola, MTK:n elinkeinojohtaja, kertoo idean portaalille syntyneen pari vuotta sitten. Silloin Sitran johdolla luotiin Suomeen uusi Kiertotalouden tiekartta. Sen avulla Suomesta rakennetaan uuden tyyppinen yhteiskunta. Samalla huomattiin, että Suomen vahvuus on maa- ja metsätalouden arvoketjuilla. MTK:ssa mietittiin, mitä tämä tarkoittaa maanviljelijöille. ”Se tarkoittaa sitä, että maatalouden sivuvirrat saadaan parempaan hyötykäyttöön”, Mäki-Hakola tiivistää.


Leader-tukea pilottiin

Leader Kantrin myönsi pilotille rahoitusta EU:n maaseuturahoituksesta, sen avulla on panostettu viestintään. Mäki-Hakola oli tyytyväinen, että Leader Kantrissa oivallettiin heti hankeen vaikutukset. ”Se lisää maatalouden mahdollisuuksia, se monipuolistaa yritystoimintaa, se mahdollistaa rakentamaan paikalliselle tasolle fiksuja kiertotalous järjestelmiä.” Mäki-Hakola luettelee.

Mäki-Hakola muistuttaa, että Leader-toiminnan hienous on siinä, että se lähtee paikallisilta asukkailta ja paikallisista tarpeista. Hän toivoo, että kaikki miettisivät kuinka Leader-toimintaa voisi hyödyntää ja huomioida tällä hetkellä enemmän. Tulisi myös pohtia mikä on Leaderin tulevaisuus, voisiko se olla vastaava malli tai jopa laajempi malli, jossa mukana useampikin rahasto?

29.4.2019
Teksti: Johanna Veijanen, Leader Pirkanmaa
Kuvat: Johanna Veijanen, Leader Pirkanmaa