Ympäristö ja ilmasto

Maaseutuohjelmat ovat keskeinen keino maatalouden vesiensuojelussa ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä sekä kasvihuonekaasupäästöjen hillinnässä. Pitkäjänteisellä työllä maatalouden ravinnekuormituksen kasvu on saatu pysähtymään, mutta rehevöityneiden vesistöjen tila paranee hyvin hitaasti. Viljelymenetelmiä kehitetään jatkuvasti ympäristön ja ilmaston kannalta kestävään suuntaan.

Merkittävä osuus maaseutuohjelman rahoituksesta kohdistuu ympäristön tilan parantamiseen. Ympäristön tilaa parantavia toimia sisältyy useisiin maaseutuohjelman toimenpiteisiin ja ympäristö sekä ilmasto ovat maaseutuohjelman läpileikkaavia teemoja, jotka tulee huomioida kaikessa toiminnassa.

Suomi on tehnyt kunnianhimoisia kansainvälisiä sitoumuksia, muun muassa Itämeren suojeluun liittyvän Itämeren suojelukomission (HELCOM) sekä EU:n ilmastostrategian kautta. Suomea velvoittaa vesiensuojeluun myös vesipuitedirektiivi. Suomi on myös sitoutunut YK:n biodiversiteettistrategiaan, jonka tarkoitus on edistää luonnon monimuotoisuutta mukaan lukien kotieläinten geenivarojen säilyttäminen. Suomen haasteena on myös päästökattodirektiivin mukainen ammoniakkipäästöjen vähentäminen. Maaseutuohjelma on keskeinen väline näiden sitoumusten toteuttamisessa maatalouden osalta.

Vesiensuojelu ja ravinteiden kierrätys kulkevat käsi kädessä

Suomessa on vuodesta 1995 lähtien ollut käytössä EU:n osin rahoittama maatalouden ympäristötukijärjestelmä (nyk. ympäristökorvausjärjestelmä), johon lähes 90 prosenttia viljelijöistä on sitoutunut. Peltojen ravinnetaseet ovat ympäristötoimenpiteiden ansiosta parantuneet merkittävästi, mikä tarkoittaa, että lannoitus on yhä paremmin mitoitettu kasvien tarpeen mukaan. Siten annetuista ravinteista yhä pienempi osa jää kasvukauden jälkeen huuhtoutumiselle alttiiksi talvikauden aikana. Maatalouden ympäristökuormitus on Suomessa vähentynyt selvästi enemmän kuin OECD:ssä tai EU-maissa keskimäärin. Peltojen talviaikaista kasvipeitteisyyttä lisäävillä toimenpiteillä, kerääjäkasveilla sekä suojakaistoilla ja -vyöhykkeillä on myös pystytty vähentämään huuhtoutumisriskiä.

Ympäristökorvauksen merkitys maatalouden aiheuttaman ravinnekuormituksen vähentämisessä on merkittävä. Ympäristötuen myötä viljelijöiden ympäristötietoisuus on kasvanut ja tuloksia syntynyt. Ravinteiden hyötykäyttö on parantunut ja lannan hyötykäyttö tarkentunut. Pientareet ja suojakaistat sekä talviaikainen kasvipeitteisyys ovat vähentäneet eroosiota. Fosforin huuhtoutuminen vesistöihin vähenee pintavalunnan vähetessä, kun pelto pidetään kasvipeitteisenä talven yli ja kasvien juuret estävät maan maa-aineksen huuhtoutumista vesistöön. Vesistöihin huuhtoutuneiden ravinteiden kulkeutumista Itämereen vähennetään ja hidastetaan rakentamalla ja hoitamalla kosteikkoja ei-tuotannollisilla investoinneilla ja ympäristökorvausjärjestelmän ympäristösopimuksilla.

Fosforitase on vähentynyt 80 prosenttia

Fosforilannoitteiden käyttö on kymmenen viimeisen vuoden aikana vähentynyt yli 50 prosenttia. Fosforitase, joka kuvaa kasvukauden jälkeen maahan jäävää fosforia, on vuoden 1995 jälkeen vähentynyt 80 prosenttia. Fosfori on ehtyvä ja kallistuva luonnonvara ja viljelijälle merkittävä panostus tuotantoon. Suomen karjataloudessa syntyvän lannan fosfori riittäisi tyydyttämään peltojen fosforitarpeen, mutta lantaa syntyy epätasaisesti eripuolilla Suomea. Parhaillaan kehitetään lannan prosessointia ja kuljetusta, jotta tätä orgaanista kierrätyslannoitetta saataisiin jaettua tasaisemmin koko maahan.

Itämeren varhaisten vaiheiden myötä Suomen länsirannikolla on laajoja alueita, joiden maaperä on syvemmissä kerroksissa hyvin hapan. Viljelykäytössä olevilla alueilla pohjaveden pinnan laskiessa happamuus lisääntyy ja pellolta huuhtoutuvat happamat vedet voivat jopa aiheuttaa kalakuolemia. Tämän kehityksen hillitsemiseksi ympäristökorvausjärjestelmä edistää säätösalaojitusta, jolla voidaan pitää pohjaveden pinta korkealla etenkin kasvukauden ulkopuolella. Säätösalaojituksen rakentamista tuetaan investoinnein.

Maaperästä vapautuu kasvihuonekaasuja orgaanisen aineksen hajotessa. Tämä on suurinta turve- ja multamailla. Ympäristökorvausjärjestelmän pitkäaikaisia nurmia edistävillä toimilla ja pohjaveden pintaa nostavilla toimilla hidastetaan orgaanisen aineksen hajoamisprosessia ja siten kasvihuonekaasupäästöjä. Kasvihuonekaasupäästöjä syntyy myös lannan levityksessä, kuten myös ammoniakkipäästöjä. Tukijärjestelmän avulla edistetään lietelannan sijoittamista maaperään pintalevityksen sijaan, jolloin päästöt vähenevät ja lietteen sisältämä typpi saadaan paremmin kasvien käyttöön. Suomalaistiloista noin 10 % on tehnyt lietelannan sijoittamissopimuksen, mikä vähentää vesistöjen ravinnekuormitusta, ammoniakkipäästöjä ja hajuja.

Maatalous ylläpitää luonnon monimuotoisuutta

Maatalous ylläpitää avoimia maisemia ja niittyjä, jotka ovat monien uhanalaisten lajien ainoa elinympäristö. Myös kosteikot luovat elinympäristön monille eläin- ja kasvilajeille. Peltoalueilla ja niiden reunoilla elää monia maataloudesta hyötyviä lajeja, kuten pellolla ja reunametsissä pesiviä lintuja ja pientareiden kasvillisuudessa viihtyviä hyönteisiä.

Koska Suomessa on hyvin vähän avointa aluetta peltoalan osuuden ollessa vain noin 7 prosenttia, on maatalouden luoma avoin elinympäristö merkittävä lajiston monimuotoisuutta lisäävä tekijä muutoin metsävaltaisessa maassamme. Etenkin laidunalueet lisäävät monimuotoisuutta. Näistä arvokkaimmat lajistoltaan ovat perinnebiotoopit ja muut luonnonlaitumet sekä niityt, jotka eivät ole olleet peltokäytössä tai peltokäyttö on loppunut ennen keinolannoitteiden yleistymistä. Avointen alueiden lajisto on luontaisesti viihtynyt metsäpaloalueilla, rannoilla tai kallioilla ja monet lajit ovat perua ajalta, jolloin suuret kasvinsyöjänisäkkäät laidunsivat pohjoisen pallonpuoliskon aroilla.

Missä määrin lajit pystyvät hyödyntämään maatalousalueita elinympäristönään riippuu siitä, miten ja minkälaista maataloutta harjoitetaan. Piennaralan väheneminen, torjunta-aineiden käyttö, muokkauskäytännöt sekä esimerkiksi karjan ja laidunnuksen väheneminen voivat heikentää maatalousympäristön laatua lajiston elinympäristönä.

Pellot ovat tärkeitä elinympäristöjä monille lajeille

Maatalousympäristön monimuotoisuuden edistämiseksi ympäristökorvausjärjestelmässä on sekä peltoalueille että peltojen ulkopuolisille maatalousalueille suunnattuja toimenpiteitä. Luonnonhoitopeltonurmet, monimuotoisuuspellot sekä talviaikaisen kasvipeitteisyyden edistäminen tarjoavat elinympäristöjä etenkin peltolinnuille ja peltoalueiden nisäkkäille. Lähes 70 % viljelijöistä pitää peltojaan kasvipeitteisinä talven yli – kasvipeitteinen pelto sitoo hiiltä paremmin ja suojaa pellon pintakerrosta sade- ja sulamisvesiltä.

Kurki-, hanhi- ja joutsenpellot pyrkivät vähentämään muuttolintujen aiheuttamia satovahinkoja. Luonnonmukaisessa tuotannossa torjunta-aineiden käyttö on kielletty.

Monimuotoisuuden ja maiseman hoitoon suunnatut ympäristösopimukset edistävät perinnebiotooppien, luonnonlaidunten sekä peltojen reuna-alueiden ja metsäsaarekkeiden suunnitelmallista hoitoa. Noin 5,5 % suomalaistiloista on tehnyt sopimuksen luonnon monimuotoisuudesta.

Arvokkaimpien kohteiden hoitoon kannustetaan korkeamman korvaustason avulla. Vaikka maatalousluonnon monimuotoisuus on ollut jo pitkään heikkenevä, on ympäristökorvausjärjestelmän toimilla merkittävä rooli monimuotoisuuden hoidon rahoittajana Suomessa.

Ympäristökorvausjärjestelmällä ylläpidetään myös kotimaisten alkuperäisrotujen kasvatusta ja perimän säilyttämistä sekä alkuperäisten viljelykasvien säilymistä kansallisten geenivaraohjelmien tavoitteiden mukaisesti.

Luomupeltoala kasvussa

Luonnonmukaisen tuotannon peltoala on kasvanut lähes joka vuosi. Tällä hetkellä luomutuotannossa on Suomen peltoalasta noin 14,5 %, noin 329 000 hehtaaria. Kotieläintilojen osuus luomupeltoalasta on 37 %.

Luonnonmukaiseen tuotantoon sitoutuneet eläintilat ovat keskimääräistä suurempia, keskimäärin noin 108 hehtaarin tiloja. Myös luomukasvinviljelytilat ovat tavanomaisia tiloja suurempia.

Moni maatila panostaa eläinten hyvinvointiin

Tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvä osaaminen, vähäiset eläintaudit sekä lääkkeiden käytön hallinta ovat suomalaisen maataloustuotannon vahvuuksia.

Suomalaisen maataloustuotannon vahvuuksilla on myös korkeat vaatimukset. Tuotantoeläinten terveyden ja hyvinvoinnin vaatimukset lisäävät kustannuksia, mutta tukevat vastuullista tuotantoa ja siten tuotteiden korkeaa laatua. Nämä edellytykset myös mahdollistavat taloudellisen hyödyn - eläimet sairastavat vähemmän, kuolevat tauteihin harvemmin ja kasvavat paremmin.

Eläinsuojelulaki määrittelee kansallisen vähimmäistason eläinten hyvinvoinnille. Kokonaisuudistus on käynnissä ja uuden eläinsuojelulain on suunniteltu tulevan voimaan vuoden 2023 alusta. Osa suunnitelluista uudistuksista jätettiin hoidettavaksi vapaaehtoisten järjestelmien kautta. Näitä ovat esimerkiksi eläinten hyvinvointikorvaukset ja hyvinvointimerkintä.

Vuonna 2022 eläinten hyvinvointikorvaukseen sitoutuneita oli nautatiloista 55 %, sikatiloista 70 %, lammas- ja vuohitiloista 56 % ja siipikarjatiloista 71 %. Yhteensä sitoutuneita eläintiloja oli noin 5700.

Riski uusien eläintautien leviämiseen kasvaa ilmastomuutoksen myötä. Aiemmin etelämpänä olleet taudit voivat levitä eläimiin ja jopa ihmisiin. Riittävän osaamisen, keinojen ja resurssien varmistaminen ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan on tärkeää. Eläinten hyvinvointia edistämällä pystytään vähentämään lääkkeiden käyttöä. Tällä ehkäistään mikrobilääkeresistenssiä.

Suomen näkökulmasta riskien ehkäiseminen ennakkoon on kustannustehokkain tapa riskinhallinnan vahvistamiseksi. Suomen määrätietoinen kasvi- ja eläintautien vastustaminen sekä esimerkiksi viljelijöiden tieto- ja taitotason paraneminen on olennainen osa riskinhallinnan kokonaisuutta.

Maaseutuohjelman eräänä tavoitteena on, että maaseutuyritykset vastaavat kuluttajien kysyntään ja arvostuksiin tuottamalla laadukasta ruokaa ja parantamalla eläinten hyvinvointia. Ohjelman keinoina tämän saavuttamiseen ovat muun muassa koulutus- ja neuvontatoimenpiteet maatalousinvestoinneista sekä eläinten hyvinvointikorvaukset.

Muokkauspäivämäärä: 23.3.2022