Arviointi: Maaseutuohjelman koulutus- ja yhteistyötoimet parantuneet – lisääntyneet verkostot lisäävät liiketoiminnan mahdollisuuksia

Maaseutuohjelman koulutus- ja yhteistyötoimenpiteet ovat parantaneet tuhansien maaseudun kehittäjien ja yrittäjien osaamista ja luoneet verkostoja. Verkostomainen kehittäminen on vahvistanut tiedon jakamista ja uusien tuotteiden ja palveluiden syntymistä. Ohjelman innovatiivisuus näkyy tiedon välittämisenä, mutta innovaatioiden käytäntöön viennissä on kehitettävää.

Arvioinnissa tarkastellaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 koulutus- ja yhteistyötoimenpiteiden tuloksia ja vaikutuksia sekä esitetään yleisarvio innovaatioiden edistymisestä maaseutuohjelmassa. Tapaustarkasteluissa käsitellään Suomen Metsäkeskuksen hanketoimintaa ja maaseudun innovaatio- eli EIP-ryhmiä.

 Arvioinnin toteutti arviointiryhmä, johon kuuluivat Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia, aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI ja asiantuntijayritys TK-Eval.

 Maaseutuohjelman koulutus- ja tiedonvälityshankkeet ovat vaikuttaneet osallistujiensa osaamiseen ja sen kehittämiseen. Tulosten syntymiseen myötävaikuttavina tekijöinä erottuvat erityisesti osallistujien motivaatio ja hankevetäjien osaaminen. Koulutus- ja tiedonvälityshankkeita oli vuoden 2018 loppuun mennessä käynnistetty reilut 350 kappaletta.

 Verkottamista painottaneet ja monimuotoiset yhteistyöhankkeet ovat vastanneet hyvin toimintaympäristön ja alueiden tarpeisiin. Hankkeiden myötä on syntynyt verkostoja, joissa toimiminen lisää koko toimialan osaamista, avartaa osapuolten näkemyksiä ja parantaa yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Yhteistyöhankkeita oli vuoden 2018 loppuun mennessä käynnistetty reilut 650 kappaletta.

 Maaseutuohjelman EIP- eli innovaatioryhmähankkeet tuottavat ja kehittävät alkutuotannon tuottavuutta ja tehokkuutta parantavia ideoita ja uudistuksia. EIP-hankkeiden kansainvälinen yhteistyö on onnistunut, mutta tuloksista viestiminen ja tiedon vieminen käytäntöön on ollut haastavaa. Kuluvalla ohjelmakaudella Suomessa on toteutettu kahdeksan maaseudun innovaatioryhmää.

 Suomen Metsäkeskuksen tehtävänä on edistää metsään perustuvien elinkeinojen uudistumista ja kehittää, jalostaa ja jakaa metsätietoa. Maaseutuohjelma on erittäin tärkeä Metsäkeskuksen elinkeinojen kehittämistoiminnan rahoittaja. Valtakunnallisena organisaationa Metsäkeskuksella on hyvä mahdollisuus levittää maakunnallisissa hankkeissa kehitettyjä hyviä käytäntöjä muualle maahan.

 Tutustu raporttiin tästä linkistä:  http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161776

 Lisätietoja:

tutkimusjohtaja Petri Kahila p. 050 411 8445 petri.kahila@uef.fi  

maaseutuylitarkastaja Marianne Selkäinaho p. 029 516 2218 marianne.selkainaho@mmm.fi