Maaseutugaala 2022 bannerikuva verkkosivuille 1920x1080px v4

Elon iloa -retket 30.9.2022

Leader-ryhmien 30.9.2022 järjestämillä Elon iloa -retkillä vieraillaan mitä mielenkiintoisimmissa maaseuturahoitusta saaneissa kohteissa ympäri Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan.

Retki 1: Puu ja kivi - Järviseudun perusta

Meteoriitin törmäys 78 miljoonaa vuotta sitten synnytti Pohjanmaan helmen – Lappajärven. Törmäyksessä kiveä suli ja halkeili, syntyi erikoisia kivilajeja, muun muassa maakuntakivi kärnäiitti. Törmäyksessä järven ympärille muodostui rengasmainen ”vuorijono” – kraatterin reunavalli. Retkellä kuulet tarkemmin järven synnystä ja kivilajeista. Mitä niistä on syntynyt ITE-taiteilija Tapio Aution käsissä? Ateljee Aution kivikirkko on unohtumaton elämys.

Isot tukkilautat ja tervaveneet seilasivat Ähtävänjokea Suomenselältä Pietarsaaren kauppapaikoille saakka. Nyt Uittomiesten vastuullinen ja vaativa työ on saanut arvoisensa esittelykohteen, kun Evijärvelle Välijoen rannalle on rakennettu Uittomieskämppä ja tukkilaisten harjoitusrata. Arvokas kotiseututyö ja uittomiesperinteen vaaliminen jatkuvat tulevaisuudessakin.

Retken aikataulu

10:00 Seinäjoki

15:30 Seinäjoki

Retki 2: Häjyjen Härmänmaalla kädentaitoja, perinteitä ja nykypäivää

Tule mukaan retkelle Häjyjen Härmänmaalle Kauhavalle ja Lapualle. Poikkeamme Alaviitalan käräjätalossa, tutustumme pohjalaiseen puurakentamiseen sekä kuulemme häjyjen ja Ruman Vallesmannin edesottamuksista. Iisakki Järvenpään puukkotehtaassa opimme puukonteon historiaa ja Lankava tuo esiin alueen käsityöperinteen merkitystä ennen ja nyt. Poikkeamme myös Vanhan Paukun alueella, kuulemme digiperintöhankkeesta, jossa luotiin virtuaalisia malleja historiallisesti tärkeistä rakennuksista, ja kehitettiin alueen elokuvatoimintaa, muun muassa elokuvaa Lapuan Patruunatehtaan räjähdysonnettomuudesta. Tutustumme myös taidelainaamoon.

Retken aikataulu

10:00 Seinäjoki

15:30 Seinäjoki

Retki 3: Urheilua ja innovaatioita

Kuortaneen urheiluopisto ja sen ympäristö tarjoavat upeat puitteet harjoitteluun niin olympiatason urheilijoille kuin omaksi ilokseen kuntoileville. Tällä retkellä pääset tutustumaan urheiluopistoon ja siihen liittyvään hanketoimintaan. Lisäksi kuulet Kaatialan louhoksesta, Kuortaneella sijaitsevasta sukeltajien paratiisista.

Kuortaneelta suuntaamme Soiniin, jossa tutustutaan Tipi-kastelulaitteeseen. Koiviston kukka- ja hautaustoimisto on Leader-rahoituksella kehittänyt kastelulaitteen, jolla hautojen hoito käy käden käänteessä. Viimeiseksi vierailemme Nature Paavolassa. Yritys valmistaa koivun mahlasta sekä puutarhan ja luonnon antimista monipuolisia tuotteita, muun muassa makumahloja, kuohujuomaa ja marjajauheita. Lisäksi Nature Paavola tarjoaa kokonaisvaltaisia retkeily- ja kokkailuelämyksiä ryhmille. Pääset tutustumaan tuotteisiin ja niiden valmistusprosessiin sekä kuulemaan yritystoiminnan kehittämisestä.

Retken aikataulu

10:00 Seinäjoki

16:00 Seinäjoki

Retki 4: Ähtärin monipuolinen matkailualue

Ähtäri Zoo on yksi Etelä-Pohjanmaan tärkeimmistä matkailun vetonauloista. Kaunista matkailualuetta on kehitetty monipuolisesti ympäröivää luontoa kunnioittaen. Alueelta löytyy eläinpuiston lisäksi paljon muutakin; mm. kiipeilypuisto, kylpylä, retkeilyreitistöjä ja golfkenttä.

Tällä retkellä pääset vierailemaan saunaravintola Kiulussa, tutustumaan hotelli Mesikämmeneen ja kuulemaan alueen mielenkiintoisesta hanketoiminnasta, johon lukeutuu muun muassa pandojen ruokahuollon turvaamiseksi toteutettu Bambua Pandalle -hanke. Retkellä pääset luonnollisesti näkemään myös eläinpuiston asukit. Mikäli Lumi ja Pyry saavat jälkikasvua, on pandatalo syyskuun lopulla kiinni.

Retken aikataulu

Ähtärin matkailualueelle on Seinäjoelta noin 90 kilometriä.

10:00 Seinäjoki

16:00 Seinäjoki

Retki 5: Perinteikästä toimintaa uudistetulla tavalla

Retki alkaa tutustumisella Pohjoismaiden suurimpaan ruisviskitislaamoon Isossakyrössä. Ajatus Kyrö Distillery Companysta sai alkunsa saunan lauteilla, kun viisi ystävystä siemaili amerikkalaista ruisviskiä. Sopivat tilat tislaamolle löytyivät tyhjäksi jääneen vanhan meijerin tiloista Kyröjoen rannalta. Kyrö Distilleryn ainutlaatuinen miljöö kannattaa itse kokea!

Ylistaron kylälle perustettiin oluttehdas vuonna 1879. Paikallinen raittiusväki otti tehtaan oitis silmätikukseen ja nimesi paikan Pirulaksi. Tehtaan toiminta loppui 1900-luvun alussa vaiherikkaiden vuosien jälkeen. Yli vuosisata ehti kulua, kunnes vuonna 2017 perustettu Pirula jatkaa nyt tarinaa omalla tavallaan, perinteitä kunnioittaen. Millä tavalla yrityksen historia näkyy nykyisessä toiminnassa?

Orisbergin loma- ja kurssikeskus toimii kulttuurihistoriallisessa kartanoympäristössä Isossakyrössä, vanhan ruukkimiljöön alueella, Suomen vanhimman tekojärven, Kotilammin rannalla. Alueella sijaitsee vanha ruukinkirkko, kellotapuli, kesäkahvila, huvila, uimaranta, leirintäalue, rantasauna ja leirintämökkejä.

Retken aikataulu

10:00 Seinäjoki

15:20 Seinäjoki

Retki 6: Vanhojen rakennusten uusi elämä

Lähde mukaan retkelle aistimaan ainutlaatuisien eteläpohjalaisten rakennusten ja ympäristöjen tunnelmaa! Retki alkaa tutustumisella tunnelmalliseen Hotelli Almaan ja Pollarin taloon. Miten etenee 1910-luvulla avatun matkustajakodin paluu alkuvuosien mukaiseen käyttöön? Aivan rautatieaseman kupeeseen siirretyn Pollarin talon yläkertaan rakentuu majoitustiloja ja alakertaan kokoontumistiloja.

Kalevan Navetta on Seinäjoen keskustan tuntumassa sijaitseva monipuolinen ja säväyttävä taide- ja kulttuurikeskus. 130-vuotias punatiilinen navettarakennus kokoaa korkean kattonsa alle mm. nykytaidenäyttelyitä, kerho- ja kurssitoimintaa, konsertteja sekä ruokaelämyksiä.

Törnävällä sijaitsevan käytöstä poistetun ja historiaa huokuvan sairaala-alueen ympäristöön rakentuu Seinäjoen uusin kaupunginosa: Piiri. Piirin ainutlaatuisesta ympäristöstä, historiasta ja tarinoista täydentyy kokonaisuus, joka sykkii mielenrauhaa, inspiraatiota ja uutta energiaa. Piirin alueen tunnelmaa ei pysty sanoin kuvailla, vaan se täytyy kokea itse!

Retken päätteeksi tutustutaan Luontotalo Käpälikössä Lakeuden elämysliikunnan tekemään reilun kymmenen vuoden aikana tehtyyn hankekokonaisuuteen. Alueesta on rakentunut vaikuttava luontokohde, jossa on erityisesti huomioitu saavutettavuus ja elämyksellisyys.

Retken aikataulu

Koko retki toteutuu Seinäjoella, joten ajomatkat ovat lyhyitä.

10:00 Seinäjoki, matkakeskus

15:40 Retki päättyy

Retki 7: Innovatiivista yrittäjyyttä ja kulttuuria

Tervetuloa tutustumaan elinvoimaisen maaseudun innovatiivisiin yrityksiin ja perinteikkääseen kulttuuritapahtumaan!

Jo vuodesta 1977 saakka järjestetty Ilmajoen musiikkijuhlat tarjoaa ooppera- ja konserttielämyksiä Kyrönjoen rannan perinnemaisemissa. Ainutlaatuinen miljöö tarjoaa loistavat puitteet upealle musiikkitapahtumalle. Aluetta on kehitetty vuosien varrella useilla investointihankkeilla.

30 vuotta sitten Ilmajoen Koskenkorvalle kotitilalle perustettiin perhekoti Toiska. Tänä päivänä Toiska kattaa alleen hyvinvoinnin moniammatillisen tilakokonaisuuden, jossa tehdään luonto- ja eläinavusteista kasvatus- ja kuntoutustyötä suurella sydämellä kaikkia kunnioittaen.

Retkellä tutustutaan myös innovatiiviseen uudenlaiseen viljelymenetelmään, karuselliviljelyyn. Hortimillin karuselliviljelylaitteisto yhdistettynä patentoituun kaksoisrakennekasvihuoneeseen vie viljelytoiminnan täysin uudelle tasolle. Kaksoisrakennekasvihuoneen ansiosta energiakuluissa säästetään 50–70 % perinteiseen kasvihuoneviljelyyn verrattuna.

Retken päätteeksi nautitaan Kossupossuja Koskenkorvan Trahteerissa. Koskenkorvan trahteeri on erikoosten elämysten paikka kuuluisan viinatehtaan kupeessa, josta löytyy museo, sauna, kesäkahvila, terassi ja majoitusta.

Retken aikataulu

10:00 Seinäjoki

10:30 Kurikka

15:00 Kurikka

15:30 Seinäjoki

Retki 8: Vastuullista yrittäjyyttä kylissä

Tällä retkellä pääset tutustumaan vastuullisiin ja uutta teknologiaa hyödyntäviin yrityksiin.

Retki alkaa tutustumisella biokaasulaitokseen Marttilan tilalla Jalasjärvellä. Vuonna 2021 rakennetun biokaasulaitoksen myötä tila pyrkii korvaamaan tarvitsemansa sähkön ja lämmön omalla energialla. Miten tilan matka energiaomavaraisuuteen on sujunut?

Juustoportti on tuotantotekniikaltaan Suomen moderneimpia meijereitä. Vastuullisuuden edelläkävijä Juustoportti haluaa olla näyttämässä suuntaa kohti parempaa huomista.

Ilvesjoella kuullaan aktiivisen kyläyhdistyksen toiminnasta. Ilvesjoen kylässä sijaitsee myös vastuullinen viinatehdas. Pramia Oy kehittää ja tekee kaikki tuotteensa itse, tuulivoimalla ja luontoa kunnioittaen ja yritystä voidaankin pitää edelläkävijänä tuotannon ympäristöystävällisyydessä. Retkellä kuulet mm. yrityksen vauhdikkaista ja vaiherikkaista vuosista.

Retken aikataulu

10:00 Seinäjoki

10:30 Kurikka

15:00 Kurikka

15:35 Seinäjoki

Retki 9: Vuoristosta Suomaaksi – kansallispuistoretki

Lauhanvuoren kansallispuisto on osa Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkia, joka sai UNESCOn Global Geopark -statuksen vuonna 2020. Tämän Suomen toisen Geoparkin teema on Vuoristosta Suomaaksi – tarina siitä, kuinka alueella lähes kaksi miljardia vuotta sitten poimuttunut vuoristo on aikojen saatossa kulunut ja maisema muuttunut nykyiseksi laakeaksi suomaaksi.

Näkötorni sijaitsee Lauhanvuoren laella. Hyvällä säällä tornista on mahdollista nähdä metsäisen näköalan yli ja jopa 60−70 km päässä sijaitsevat Kaskisten ja Kristiinankaupungin korkeimmat piiput. Kivijata on 800 m pituinen, Lauhanvuoren alueen laajin muinaisrantakivikko. Tämä muinainen rantavalli muodostuu Suomessa harvinaisesta hiekkakivestä, joka paljastuu ainoastaan jadoilla. Spitaalijärven erikoisuus on sen luontaisesti hapan vesi (pH noin 4,7), joka on siis lähellä ihmisen ihon happamuutta. Veden laatuun vaikuttavat kvartsipitoinen maaperä ja lähellä sijaitsevat suot. 175 m korkeudella merenpinnasta sijaitessaan on se Geopark-alueen ylimpiä järviä.

Retken aikataulu

10:00 Seinäjoki

10:30 Kurikka

Lauhanvuori, Isojoki

  • näkötorni

    Lauhansarvi, lounas

    • kivijata
    • Spitaalijärvi

    15:30 Kurikka

    16:00 Seinäjoki

    Retki 10: Taiteiden reitti

    Taiteiden reitti -retki suuntautuu Karvian ja Kauhajoen alueille. Alkuperäisellä Taiteiden reitillä on viisi kohdetta Kammi-kylä, Alpon Savanni, Annen Taidekahvila, Karvian kirkko ja ulkomuseoalue sekä Kulttuurikeskus Skantz. Tällä retkellä pääset tutustumaan näistä kolmeen ensimmäiseen.

    Annen Taidekahvila. Karviassa artisti Anne Mattilan luotsaamassa Annen Taidekahvilassa pääsee nauttimaan kauniista taiteesta, uniikista ilmapiiristä sekä maistuvista tarjoiluista. Rakennuksia tässä ainutlaatuisessa pihapiirissä on 15 ja taideteoksia yli 100. Alueelta löytyy myös taidepolku. Taideshopista voi kotiin viemisiksi ostaa taiteilijan maalauksista painettuja tuotteita.

    Karviasta matka jatkuu kohti Kauhajoen Nummijärven ’helmiä’. Ensimmäisenä pysähdymme Alpon Savannille, jonne ITE-taitelija Alpo Koivumäki on luonut kierrätysmateriaaleista maailman, jossa savannin eläimet voivat herätä milloin tahansa eloon. Retken viimeinen kohde on suolle rakennettu Kammi-kylä, jonka rakennuksissa vatupassilla ei ole ollut virkaa ja yksityiskohdissa riittää ihastelemista. Kammi-kylän Erkin tarinat vievät taatusti jokaisen kuulijan mennessään.

    Retken aikataulu

    10:00 Seinäjoki

    10:30 Kurikka

    15:30 Kurikka

    16:00 Seinäjoki

    Retki 11: Rohkeaa yrittäjyyttä ja moottoriurheilua Kurikassa

    Kurikan alueelle suuntautuvalla retkellä innovatiivinen ja rohkea yritystoiminta sekä yhteistyön voima esittäytyvät monesta näkökulmasta.

    Ensimmäisessä kohteessa tutustutaan vuohenmaidosta juustoja ja jäätelöä tuottavien, innovatiivisten ja kehittämisorientoituneiden sisarusten yritystoimintaan. Voihan Vuohi on perustettu vuonna 2020 ja sen tuoterepertuaari on harkitusti laajentunut maistuvaksi tuoteperheeksi. Voihan Kuono on yrityksen uusi tuotemerkki, joka tarjoilee maukkaat vuohenherajäätelöt myös perheen karvaturreille.

    Camping Jurva sijaitsee mitä ihastuttavimmassa miljöössä Säläisjärven rannalla. Läheisyydestä löytyy frisbeegolfrata, ampumarata sekä Botniaringin moottoriurheilualue. Alueella on kokonaisuudessaan monipuolinen palvelutarjonta, josta löytyy varmasti jokaiselle jotain.

    Hakola Huonekalu Oy on perustettu vuonna 1963 ja toimii nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Yritys valmistaa nimensä mukaisesti erilaisia huonekaluja, kuten esim. sohvia, nojatuoleja, sänkyjä ja muita verhoituja tuotteita sekä puukalusteita. Joitain vuosia sitten Hakola Huonekalu Oy lähti rohkeasti muuttamaan toimintaansa ja yritykselle luotiin kokonaan uusi toimintakonsepti. Retkellä pääsemme tutustumaan yrityksen tuotantotiloihin sekä kuulemaan, mitä Hakola Huonekalu Oy:lle kuuluu nyt.

    Botniaring on yksi Suomen viidestä moottoriurheilukeskuksesta. Rata on 4 014 m pitkä. SM-tason ja muita isompia auto- ja moottoripyö­räkilpailuja on vuosittain kymmenkunta, muina aikoina rata-alue on vilkkaassa harjoit­telu- ja koulutuskäytössä. Botniaringin alueella on ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu, ammattipätevyysdirektiivin mukaiseen ajokoulutukseen soveltuva liukkaankelin ajoharjoittelurata. Alueelle on rakennettu myös ajoneuvojen testausta varten virallinen ABS-testirata. Testirataa käyttää ajoneuvo- ja rengasteollisuus ajoneuvojen kehitystyössä. Alueelle on suunnitelmissa rakentaa myös Suomen pisin kiihdytysrata ja tällä hetkellä juniorirataa juuri tehdään.

    Retken aikataulu

    10:00 Seinäjoki

    10:30 Kurikka

    15:15 Kurikka

    15:45 Seinäjoki

    Retki 12: Vauhtia valokuituun

    Suupohjan alue on toiminut Suomessa pioneerina valokuiturakentamisessa. Täällä satsattiin kuntienkin toimesta varmojen tietoliikenneyhteyksien rakentamiseen jo silloin, kun muut vasta siitä haaveilivat. Alueen valokuituverkko, varsinkin kylien osalta on hyvä, vaikkakin tilanne Etelä-Pohjanmaalla yleisesti on haastava. Tällä retkellä sukelletaan valokuituverkon mahdollisuuksiin sekä tutustutaan yrityscasen kautta digitalisaation tuottamaan lisäarvoon yritystoiminnassa.

    Länsi-Suomen Verkkopalvelut Oy tarjoaa palvelut aina tietoliikenneverkkojen suunnittelusta rakentamiseen, asennukseen ja ylläpitoon. Yrityksen kasvu on ollut viime vuodet vauhdikasta. LSVP:n tiloihin kuituasioita valottamaan saapuu myös alueen kuntien omistama Suupohjan Seutuverkko Oy eli Sunet sekä Leader Suupohjan ja Leader Liiverin yhteisen Vauhtia valokuituun -hankkeen projektipäällikkö. Sunet rakentaa, ylläpitää ja operoi avointa tietoliikenneverkkoa Etelä-Pohjanmaan lisäksi myös Pohjois-Satakunnan alueella. Vauhtia valokuituun -hankkeen tavoitteena on saada valokuitu mahdollisimman monen eteläpohjalaisen yrityksen ja asukkaan saataville. Hanke tiedottaa ja aktivoi kyliä ja yhteisöjä valokuidun tuomista eduista ja hyödyistä sekä kokoaa mahdollisia investointikohteita ja avittaa niiden rahoituksen haussa.

    Iltapäivällä tutustutaan herkkusuiden mekkaan, valtakunnallistakin mainetta niittäneen Valkoiseen Puun tarinaan yrityksen uudessa Salaisen puutarhan majatalossa. Ennen Seinäjoelle paluuta pysähdytään vielä yrityksen Kauhajoen Cafe-Shopissa, jossa myydään muun muassa yrittäjäpariskunnan kotistudiossa valmistamaa keramiikkaa, oman tuotemerkin hilloja, mehuja sekä luomuspelttijauhoja. Kahvilassa toimii myös Kauhajoen taiteilijayhdistyksen Hella-Galleria.

    Retken aikataulu

    10:00 Seinäjoki

    10:30 Kurikka

    15:20 Kurikka

    15:50 Seinäjoki

    Muokkauspäivämäärä: 5.8.2022