Hevosyrittäjänä entisellä kyläkoululla

Hevosyrittäjänä entisellä kyläkoululla

Keiteleen kunnassa Hamulan kylällä on vanha koulu, jonka pihapiirissä on myös vanha talli. Koulu lopetti toimintansa vuonna 2001, samana vuonna naapuritilalta kotoisin oleva Anne-Leena Pellikka kirjoitti ylioppilaaksi. Juhlat pidettiin lakkautetulla koululla. Muutamaa vuotta myöhemmin Anne-Leena oli opiskelemassa Kuopion yliopistossa, kun kunta pani koulun myyntiin. Loppu on historiaa.

Nyt paikalla toimii Wanhan Koulun Talli. Ratsastuskursseja ja leirejä järjestävä yritys, jota Anne-Leena hoitaa iltaisin ja viikonloppuisin. Wanhan Koulun Talli on erinomainen esimerkki maaseudun yritystoiminnasta. Ja nimenomaan kehittyvästä sellaisesta.

Kun kaupat koulurakennuksesta syntyivät vuonna 2005, on koulun pihamaalta sen jälkeen kuulunut kavion kopsetta ja vasaran pauketta. Yritystoiminta vanhalla koululla alkoi 2006 ja jo seuraavana vuonna tilalle nousi uusi talli, jonka rahoituksessa Ylä-Savon Veturi oli mukana. Uuteen talliin tuli tilat kahdeksalle hevoselle. Eikä aikaa kulunut tallin rakentamisesta kymmentä vuotta, kun sitä laajennettiin vuonna 2016 kuudella lisäpaikalla.

Välillä on noussut ratsastajille maneesi ja koulun vanhan jalkapallokentän päällä on nyt ratsastuskenttä. Anne-Leena Pellikka työskentelee tilalla iltaisin ja viikonloppuisin, arkitöissä hän käy töissä naapurikunnan puolella, sitä ennen hän on työskennellyt useissa paikoissa lähikunnissa.
- Koko ajan olen ollut myös virkatöissä. Aamulla käyn tekemässä tallin aamutoimet ennen virkatöihin lähtöä. Kun virkatöistä tulen, teen tallilla iltahommia, hän kertoo.

Wanhan Koulun Talli ei pyörisi ilman hyviä alihankkijoita. Normaaliin aikaan Pellikka ostaa palveluja paikallisilta ja vähän kauempaakin tulevilta yrittäjiltä.
- Puolenkymmentä yrittäjää täällä tilalla käy – kiireisimpään aikaan muun muassa hevostenhoitaja, ratsastuksenopettaja, lomittaja, kokki ja monia muita, joogaohjaajasta ja jalkahoitajasta lähtien.

Wanhan Koulun Tallille asiakkaat tulevat laajalta alueelta. Kesäasiakkaat tulevat kauempaa kuin lähikunnista, osa jopa ihan Etelä-Suomesta.
- Meillä järjestetään lasten leirien lisäksi myös aikuisten ratsastusleirejä, jotka ovat hyvin suosittuja. Esimerkiksi heinäkuisella Kavioliittoleirillä on mukana Katja Ståhl. Osallistujamäärä tuli täyteen hetkessä ja he kaikki ovat Etelä-Suomesta.

Aikuisten leireille ja viikonloppuleireille Wanhan Koulun Tallilla on erinomaiset olosuhteet, sillä tallin, maneesin ja ratsastuskentän lisäksi tilalla nykyisin myös tasokkaat majoitustilat, kun entinen opettajien asuntola on remontoitu. Majoitushuoneiden lisäksi rakennuksessa on saunaosasto, yhteiset oleskelutilat ja jokaisessa huoneessa omat keittotilat.

- Varsinkin aikuiset tykkäävät kokonaisuudesta, kun täällä saa olla omassa rauhassa. Lisäksi meillä on muutakin aktiviteettia, muun muassa uutena pakohuone, jonka rakentamisessa Ylä-Savon Veturi on myös ollut mukana, Pellikka kertoo. Pakohuone-peli on rakennettu vanhaan talliin, joka jäi tyhjilleen uuden valmistuttua.

Ylä-Savon Veturi on ollut mahdollistamassa monipuolisen yritystoiminnan syntymisessä Keiteleelle.
- Talli-investointi, maneesin rakentaminen ja tallin laajennus ovat ajoittuneet eri rahoituskausille. Niiden toteutuksissa Veturin Leader-rahoituksella on ollut iso rooli, Anne-Leena kiittelee.

Teksti: Mediatoimisto Oikea Käsi Oy/Tommi Korpihalla
Kuvat: Mediatoimisto Oikea Käsi Oy/Tommi Korpihalla