Majakka kallioisella rannalla. Etualalla tyyni meri, taustalla pilvinen taivas.

Merenkurkun saaristo on Joakimin ja Marian intohimo, harrastus ja työ

Ainutlaatuinen Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luonnonperintökohde kansainvälisellä Unescon maailmanperintölistalla. Alueen kauneus ja ainutlaatuisuus saivat alueella asuvan moikipääläisen pariskunnan toteuttamaan haaveensa ja tekemään harrastuksestaan työn.

Kaksi asiaa hallitsee moikipääläisen pariskunnan Maria Stenbackan ja Joakim Nygårdin olohuonetta. Toinen on päätyseinää koristava valokuvasuurennos Strömmingsbådanin majakkasaaresta ja toinen meri, jonne on suora näkymä olohuoneen suuresta lasiseinästä. Meri ja Merenkurkun saaristo ovat pariskunnan intohimo, harrastus ja nykyään myös työ.

Pariskunta muutti Pohjanmaalla, Kornäsin kunnassa sijaitsevaan Moikipäähän neljä vuotta sitten, mutta haave omasta, jollain tavoin mereen ja veneilyyn liittyvästä yrityksestä on ollut pohdinnassa jo pidempään. Ideasta tuli totta, kun nettiveneestä löytyi vihdoin riittävän iso, 12-paikkainen, rib-vene. Se tarkoittaa kovapohjaista kumivenettä, jota merikelpoisuutensa vuoksi käyttävät myös esimerkiksi poliisi, puolustusvoimat ja meripelastus. Veneessä on kaksi 275 hevosvoiman perämoottoria ja sen huippunopeus on noin 53 solmua.

- Aiemmin olimme nähneet vain pienempiä rib-veneitä myynnissä, joten sanoin Marialle, että nyt hän saa päättää, että haluammeko tätä vai emme, Joakim kertoo hymyillen.

Maria halusi, ja niin yritys aloitti toimintansa kesällä 2020. Monelle yrittäjälle koronaepidemia on ollut haasteellinen, mutta pariskunnan West Coast RIB charter -yritykselle on ollut hyötyä ajankohdasta.

- Ihmiset alkoivat koronatilanteen vuoksi suosimaan lähimatkailua ja miettimään, mitä omalla alueella voi tehdä. Sijaitsemme Merenkurkun Unescon maailmanperintöalueen eteläpuolella, eikä täällä ole ollut paljoakaan matkailuyritystoimintaa kuten alueen pohjoisosissa. Saimme kesän aikana tuplasti asiakkaita siihen verrattuna, mitä olimme odottaneet, kertoo pariskunta.

Olemme hyvä tiimi ja koska tämä on unelmamme, ei se tunnu työltä.

Nyt yritys järjestää veneretkiä esimerkiksi lähellä sijaitseville majakoille ja muuta ohjelmaa, kuten kuivapukukelluntaa, melomista tai piknikkejä. Kaikkea ei tehdä itse, vaan tarkoitus on tehdä yhteistyötä muiden paikallisten yrittäjien kanssa. Yritys tarjoaa valmiita paketteja, mutta niitä räätälöidään myös asiakkaiden toiveiden mukaan.

- Haluamme, että tästä on hyötyä koko alueelle, ei vain meille. Hankimme esimerkiksi retkien piknik-korit paikallisesta ravintolasta. Se, mitä tänne kipeästi kaivataan, ovat majoituspalvelut, Maria huomauttaa.

Pariskunta poseeraa hymyilevinä laiturilla
Maria Stenbacka ja Joakim Nygård nauttivat siitä, että veneilyharrastuksesta tuli työ. He haluavat tehdä töitä unelmansa eteen ja kehittää yritystoimintaansa jatkuvasti, jotta siitä olisi hyötyä koko Moikipään alueelle.

Yritykseltä on tiedusteltu, voisivatko sen veneretket lähteä noin 40 kilometrin päässä sijaitsevasta Vaasasta, mutta pariskunnalle on tärkeää pysyä Moikipäässä. Näin myös siksi, että sieltä on lyhyempi matka majakkasaarille ja tilat varusteiden, kuten kuivapukujen ja pelastusliivien säilytykseen.

- Mutta ennen kaikkea haluamme kehittää Moikipäätä ja näyttää kävijöille, miten upea saaristo meillä täällä on. Vaikka olisi käynyt muualla maailmassa veneretkillä, niin missään ei ole samanlaista kuin täällä.

Moni naapurikunnistakin tullut on ihastunut näkemäänsä. Merenkurkun saaristo on matalaa ja kivikkoista, joten vaatii taitoa ja alueen tuntemista veneillä siellä.

- Meidän tietääksemme tällaisia veneitä ei ole muualla koko Pohjanmaalla. Moni täällä on tottunut kalastamaan ja metsästämään näissä maisemissa, mutta meitä vaivaa sokeus omaa aluettamme kohtaan. Siihen on niin totuttu, ettei sen kauneutta ja erityisyyttä nähdä potentiaalina, yrittäjäpari pohtii.

Yritys sai hyvän startin, mutta Joakim ei aio tyytyä siihen, vaan haluaa yrityksen kasvavan ja kehittyvän. Kävijät on saatava tulemaan uudelleen, joten se vaatii veneretkien sisällön jatkuvaa kehittämistä ja uudistamista. Myös ulkomaisia matkailijoita halutaan asiakkaiksi, sitten kun siihen on taas enemmän mahdollisuuksia. Kolmas tavoite on kehittää toimintaa niin, että sitä voidaan järjestää ympäri vuoden.

- Kesä oli hyvin hetkinen, välillä teimme töitä seitsemänä päivänä viikossa. Joskus päätimme, ettemme puhu töistä kello 19:n jälkeen, mutta päätös unohtui viimeistään nukkumaan mennessä, vitsailee Joakim.

- Olemme hyvä tiimi ja koska tämä on unelmamme, ei se tunnu työltä. Ennen meillä ei ollut oikein aikaa veneillä, mutta nyt emme voi kieltäytyä siitä, lisää Maria.

Joakimilla on pitkä kokemus veneilystä ja vapaaehtoisesta meripelastustoiminnasta. Hän ajaa venettä ja toimii päällikkönä, mutta muistuttaa ettei pärjäisi ilman Mariaa.

- Maria huolehtii varusteista, veneen tankkauksesta, piknik-tarvikkeista ja muista käytännön asioista. Hän toimii myös navigoijana useimmilla veneretkillä, miehistöön kuuluu aina kaksi jäsentä.

Yritys on saanut paikalliselta Leader-ryhmä Aktion Österbottenilta investointiapua. Vaikka tuki ei ollut ratkaisevaa yrityksen perustamiselle, on se nopeuttanut asioita ja tuonut varmuutta yrittäjille siihen, että heidän ideaansa uskotaan.

Moni täällä on tottunut kalastamaan ja metsästämään näissä maisemissa, mutta meitä vaivaa sokeus omaa aluettamme kohtaan. Siihen on niin totuttu, ettei sen kauneutta ja erityisyyttä nähdä potentiaalina

Marian ja Joakimin tavoitteena on tarjota kävijöille kokonaisvaltainen elämys, siksi tuotepaketteja on tärkeä hioa ja siksi yritys ottaa päivittäin vain tietyn määrän asiakkaita vastaan. Molemmat ovat huomanneet, että kävijöitä kiinnostaa majakkasaarten ja alueen historia.

- Sitä meidän pitäisi ehdottomasti opiskella itsekin. Saarilla on kiinnostavaa kulttuurihistoriaa, joka ansaitsee tulla kerrotuksi, Maria lisää.

On selvää, että alue on molemmille tärkeä, mutta miksi juuri Strömmingsbådanin valokuvasuurennos on valittu olohuoneen seinälle?

- Isänisäni ja isäni ovat olleet rakentamassa siellä, se on ollut minulle pienestä pitäen tärkeä paikka, Maria perustelee.

- Olemme käyneet esimerkiksi Bengtskärissä ja Utössä, ne ovat suurempia paikkoja, mutta meille Strömminbådan on paikka numero 1. Se on niin erityinen, Joakim lisää.

Maria Stenbacka ja Joakim Nydård pitävät Merenkurkun saaristoa Pohjanmaan valttikorttina, sillä sen luonto on niin ainutlaatuinen.

Pääkuva: West Coast RIB Charter yritys tekee veneretkiä muun muassa Strömmingsbådanin majakkasaarelle, joka on yrittäjäpariskunnalle tärkeä paikka. (Kuvaaja Sven Söderman)

Muokkauspäivämäärä: 13.6.2021
Teksti: Kirsi Tikkanen
Kuvat: Sven Söderman, Kirsi Tikkanen