Luonnonrauha houkuttelee matkailijoita Jokiniemeen

Luonnonrauha houkuttelee matkailijoita Jokiniemeen

Marita Lähdesmäki on toiminut Jokiniemen matkailun emäntä-isäntänä jo vuodesta 1995 lähtien. Samaan aikaan kun Suomi liittyi EU:hun, tehtiin Lähdesmäen perheessä sukupolven vaihdos maatilalla ja Lähdesmäki muutti Helsingistä takaisin kotitilalleen oman perheensä kanssa. Puoliso käy ulkopuolella töissä.

- Jo tuolloin oli selvää, että EU:hun liittyminen tulee aiheuttamaan rakennemuutosta. Tiesimme, ettei kasvinviljelytilamme koko riitä yksinään elättämään perhettä. Lähdimme tietoisesti kehittämään matkailun puolta sivuelinkeinona ja nyt meillä ei enää ole kasvinviljelyä ollenkaan, Lähdesmäki kertoo.

Ensimmäiset matkailijat saapuivat 1970-luvulla Jokiniemeen vähällä käytöllä olleeseen saunamökkiin.

- Lehdessä oli saksalaisen matkanjärjestäjän ilmoitus, jossa etsittiin suomalaisia kohteita. Vanhempani ottivat yhteyttä matkanjärjestäjään ja siitä kaikki alkoi. Ensimmäiset asiakkaat tulivat vuonna 1971. Sen jälkeen hartiapankkiperiaatteella tehtiin mökkejä, eli hyvin perinteinen alku on meillä ollut, Lähdesmäki kertoo.

Investointien merkitys ratkaisevaa


Sukupolven vaihdoksen yhteydessä tehtiin ensin peruskorjauksia mökkeihin, sillä vanhempi sukupolvi oli jo hieman jäähdytellyt matkailutoimintaa ja mökit eivät olleet ajanmukaisessa kunnossa.

- 2000-luvulla mietittiin puolestaan asiakaskunnan laajentamista sitä myöten kokous- ja juhlapalveluita. Esimerkiksi tilaussauna oli yksi niistä elementeistä, joita suomalaiset haluavat oli sitten kokouksesta tai perhejuhlasta kyse, Lähdesmäki sanoo.

- Maaseuturahoituksen merkitys on siinä, että investoinnit on voitu tehdä nopeammassa aikataulussa ja laajempana ja perusteellisemmin. Ehkä joku olisi jäänyt tekemättä, jos ei olisi ollut avustuksia. Pääomavaltaisella alalla kun työskennellään, niin avustusten saaminen on ollut ratkaisevaa, Lähdesmäki kiittelee.

Ympärivuotista matkailua ja yritysten virkistyspäiviä


2000-luvulla toimintaan ovat tulleet mukaan kokous- ja juhlapalvelut, joita ei ollut edellisen sukupolven aikaan.
- Ympärivuotista matkailua on jo nyt. Kesä on toki kiirein aika lomalaisineen ja perhejuhlineen.
Lisäksi meillä on yritysasiakkaita, jotka järjestävät kokouspäiviä ja virkistyspäiviä rennommissa merkeissä, Lähdesmäki kuvailee.

Modernit ja ajanmukaiset mökit sisävessoineen ovat suomalaisten matkailijoiden mieleen. Ulkomaiset matkailijat puolestaan ovat esittäneet toisenlaisiakin toiveita. ”Ulkomaalaisissa on niitäkin, jotka toivoisivat vaatimattomampia olosuhteita, ympäristötietoisuus varmaankin tekee sen”, Lähdesmäki kertoo.

Saksalaiset ovat vankka tukijalka jo 1970-luvulta lähtien. Vakioasiakaskuntaa on periytynyt osittain vanhemmilta. Venäläiset puolestaan matkustavat puolestaan enempi ympäri vuoden.

- Tahko on tuonut alueen talvikartalle pitkässä juoksussa. Yhteistyötä tehdään Iisalmen ympäristössä toimivassa renkaassa Iiden ry:n alla ja olemme sitä kautta mukana Kuopio-Tahko-markkinoinnissa, Lähdesmäki sanoo.

Maailma klikkauksen päässä

Matkailu on mullistunut parissa kymmenessä vuodessa ja entisajan matkatoimistot ovat jääneet taka-alalle.

- Vähässä määrin vielä toimimme matkatoimistojen kanssa. Online-myynti ja sähköiset kauppapaikat ovat välttämättömiä nykypäivänä. Näkyvyyttä saa koko maailmassa. Toisaalta haasteena on se, että matkailijoiden odotuksista ei välttämättä ole mitään tietoa, Lähdesmäki kertoo.

Vaikka maailmanlaajuiset varausjärjestelmät ovat elinehto, aiheuttavat ne myös omat haasteensa informaation suhteen. Väärinymmärryksiä ja kulttuurishokkeja on toisinaan esiintynyt Aasista väkirikkailta alueilta tulleiden keskuudessa.

- Esimerkiksi japanilaiset eivät aina ymmärrä, kuinka harvaan asutulla alueella olemme. Fyysisten etäisyyksien hahmottaminen on voinut tulla shokkina. He ovat voineet olla hieman peloissaankin, kun ihmisiä on niin vähän.

Tulevaisuuden suhteen Lähdesmäki suhtautuu luottavaisesti.

- Niinhän ne sannoo, että se vaan kasvaa pitkässä trendissä, Lähdesmäki hymyilee.

Teksti: Hannakaisa Markkanen
Kuvat: Hannakaisa Markkanen