Aurinkoenergia jäätelöntuotannon apuna

Keskellä kesäistä Suomen maaseutua, Pihtiputaan Muurasjärvellä sijaitsee pieni tila, joka on jo kymmenen vuoden ajan tehnyt tilamaidosta jäätelöä. Mainetta on niitetty varsinkin Keski-Suomen alueella, mutta myös ympäri Suomen ja aina Italiassa asti.

Liisankankaan tilajäätelö on monien huulilla etenkin kesäisin. Sesonkiluonteista jäätelön myynti Suomessa todella on. Jos aurinko ei paista, ei jäätelökään mene kaupaksi. Mies Liisankankaan jäätelön taustalla on maanviljelijä Juha Lamminniemi.

– Tulin tilan isännäksi kun vuonna 2001 teimme sukupolvenvaihdoksen. Vuonna 2012 totesin, että jotain muutakin tienestiä on saatava, ja päädyin jäätelönvalmistukseen, Lamminniemi kertoo.

Useampia kehityshankkeita

ELY-keskus on ollut mukana useammassakin tilan hankkeessa aina hygieenisten valmistustilojen rakentamisesta aitojen italialaisten gelatonvalmistuskoneiden hankintaan. Uusin projekti tilalla oli energiasaneeraus, jossa siirryttiin ekologiseen aurinkosähköön.

– Meillä jäätelönvalmistajana suurin sähkönkulutus on kesäisin, kun jäätelöä pääasiassa tehdään. Jäätelöiden varastointiin on myös kaksi isoa pakastekonttia, jotka kuluttavat sähköä. Kun kesällä energiaa saa auringosta, tämä oli meille varsin itsestäänselvä valinta, Lamminniemi kertoo.

28 aurinkopaneelia tuottavat parhaimmillaan reilu 12 kilowattituntia sähköä. Ekologisuus ja energiaomavaraisuus on tärkeitä asioita muutenkin luonnonläheisiä tuotteita tekevälle Liisankankaan jäätelölle. Kun omat lypsylehmät laitettiin pois, jäätelöihin käytettävän maidon Lamminniemi hakee naapurista luomutilalta.

Jäätelön valmistus ja varastointi syö sähköä

– Kesällä menee huomattavasti paljon enemmän sähköä kuin talvella. Maidon pastörointi tiettyyn lämpötilaan lämmittämällä ja sen jälkeen jäätelöksi jäädyttämällä kuluttaa aika isosti sähköä. Siinä mittari pyörii, Lamminniemi virnistää.

Kehittämisyhtiö Witas on ollut Liisankankaan jäätelön apuna rahoitushakemuksia sekä tarvittavia selvityksiä tehtäessä. Witaksen ja Ely-keskuksen kanssa yhteistyöstä Lamminniemellä on vain hyvää sanottavaa.

– He auttavat pyörittämään byrokratian rattaita. Minun ei tarvitse kuin kasata tarvittavat tunnusluvut ja muut tiedot raportteihin. Maksatushakemuksetkin hoituvat käden käänteessä, Lamminniemi kiittelee.

– Ilman tällaisia rahastoja, tällaisten uusien palveluiden kehittäminen ja toteuttaminen olisi kyllä käytännössä mahdotonta, Lamminniemi päättää.

Muokkauspäivämäärä: 2.11.2022