Purholan vasikat viihtyvät igluissa

Purholan vasikat viihtyvät igluissa

Janne ja Pia Puttonen tekivät maitotilallaan investoinnin, jolla parannettiin tuotantohygieniaa ja eläinten hyvinvointia: Purholan tilalle hankittiin 35 vasikkaiglua.

Juvalaisella Purholan maitotilalla vasikat majailevat nyt tyytyväisinä igluissa, joita hankittiin kahta eri kokoa, pienempiä etuportillisia ja isompia etuaidallisia igluja.

Purholan tilalla on viileä verhoseinäpihatto, jossa on paikkoja noin 160-170 lypsylehmälle, joten vasikoitakin syntyy vuodessa suunnilleen sama määrä. Iglut tuovat helpotusta aikaisempaan tilanteeseen, jolloin tilan vanhassa parsinavetassa oli seitsemän pikkukarsinaa vasikoille ja ryhmäkarsina.
– Oli aina hätä, että mihin pikkuvasikat mahtuvat, muistelee Pia Puttonen, Purholan emäntä. – Nyt tuossa on seitsemän iglua vapaana, eikä ole huolta, vaikka monta lehmää onkin poikimassa lähipäivinä, Pia jatkaa.

Kaikki Purholan tilan vasikat sijoitetaan ensin etuportillisiin pikkuigluihin. Talviaikaan pikkuvasikoilla on lisälämmikkeenä villapaidat. Kolmeviikkoisina sonnivasikat lähtevät välitykseen ja lehmävasikat muuttavat isompiin etuaidallisiin igluihin.

Etuaidallisiin igluihin hankittiin myös yhdistelmäruokkijat, joihin on helppo annostella korsirehu sekä väkirehu
Etuaidallisiin igluihin hankittiin myös yhdistelmäruokkijat, joihin on helppo annostella korsirehu sekä väkirehu
Kaikkiin igluihin asennettiin tuttisangon lukitsimet, jotka lukitsevat tuttisangon paikalleen, eikä vasikka saa sitä putoamaan.
Kaikkiin igluihin asennettiin tuttisangon lukitsimet, jotka lukitsevat tuttisangon paikalleen, eikä vasikka saa sitä putoamaan.

Investointi paransi tuotantohygieniaa

Lehmävasikat ovat isommissa igluissa koko juottokauden, eli noin pari kuukautta, ja sen jälkeen ne muuttavat ryhmäkarsinoihin. Iglut pestään aina uuden vasikan muuttaessa sinne.

Pikkuiglut puhdistetaan kolmen viikon välein ja isommat parin kuukauden välein. Puhdistettavat iglut siirretään pesupaikalle, jossa ne pestään painepesurilla, ja pehkut siivotaan pois pienkuormaajan kanssa. Puhtaat iglut siirretään paikoilleen ja niihin laitetaan kuivikkeiksi turvetta ja olkea. Näin jokaista tulokasta on aina puhdas iglu odottamassa.

Sijainti kannattaa miettiä huolella

Purholassa iglut on sijoitettu entiseen paali- ja turvevarastoon.
-Olisi kätevämpää, jos maitohuone ja vesipiste olisivat lähempänä, niin tuttisangot saisi pestyä tässä lähempänä. Nyt sankoja joutuu kuljettamaan edestakaisin, Pia harmittelee. Muuten paalivarasto on hyvä sijoituspaikka.
-Tämä on ollut hyvä ratkaisu. Jos nyt rakennettaisiin eläinsuoja igluja varten, niin tietäisi, miten paljon pitäisi varata tilaa ja miten ne kannattaa sijoitella, Pia pohtii.

-Pihatossa on tilaa niin paljon, että kokonaislehmämäärää voi kasvattaa kahteen sataan ja siinä vaiheessa näitä igluja tarvitaan lisää, Pia miettii ja lisää haaveilevansa juomasekoittimesta, jossa on pistooli. - Sillä olisi helppo ja nopea annostella vasikoiden juoma-annokset.  

Vasikoiden päiväkasvua ei ole seurattu, mutta Purholan isäntäpari on sitä mieltä, että vasikat viihtyvät ja voivat paremmin kuin ennen vanhassa navetassa.
-Kaikki ovat reippaita ja iloisia. Ei ole yskää eikä ripulia ja rehut maittavat hyvin, Pia ja Janne iloitsevat.

Ja näin Paistos-vasikka viihtyy iglussa: