Nainen seisoo laavun seinän edessä. Kiinnittää kylttiä laavun seinään.

Kräsooran esteetön luontokohde nousi kävijöiden suosioon

24.08.2023 17:04Satakunta

Kräsooran lähiluontokohde Merikarvialla on saanut suurta suosiota retkeilijöiden keskuudessa. Selkämeren kansallispuiston merellisestä maisemasta Kräsooran laavulla on käynyt nauttimassa jo tuhansia ihmisiä. Esteetön kohde soveltuu hyvin liikuntarajoitteisille.

Merikarvian kunnan rakennuttama Kräsooran lähiluontokohde avattiin vuoden 2019 lokakuussa retkeilijöille. Vieraskirjan nimimäärä yllätti iloisesti kunnan väen. Luonnonystäviä näyttää vieraskirjan perusteella vierailleen Merikarvialla ympäri Suomen.

– Laavun vieraskirjaan on kertynyt yllättävän paljon nimiä. Kesän 2020 loppuun mennessä kirjaan oli jättänyt puumerkkinsä noin kolmetuhatta ihmistä. Ja kun ajatellaan, että läheskään kaikki eivät nimeään sinne kirjoita, niin arvioimme, että kävijöitä olisi ensimmäisen kymmenen kuukauden aikana ollut noin kuusituhatta, hankkeen vetäjänä Merikarvian kunnassa toiminut kehittämisasiantuntija Noora-Mari Syväluoma (pääkuvassa) kertoo.

Järven rantaan vievä esteetön puusta rakennettu polku kulkee kivien ja puiden välissä.
Esteetön laituri mahdollistaa pääsyn merenrantaan entistä useammalle.

Kräsooran saarella sijaitseva luontokohde toteutettiin Leader-hankkeena. Merikarvian kunta sai maaseudun kehittämisrahoitusta Leader Pohjois-Satakunnalta 30 000 euroa retkikohteen hankintoihin ja rakennustöihin. Hankkeella kunta halusi vastata kuntalaisten, kesäasukkaiden ja matkailijoiden sekä yhdistyksien ja matkailuyrittäjien toiveisiin ja tarpeisiin paikkakunnan virkistysalueiden kehittämisestä.

Kräsooraan hankittiin esteetön laavu, käymälä sekä laituri ja puuvaja. Kohde sai myös kunnon parkkipaikan opastetauluineen. Parkkipaikalta laavulle on matkaa kaksi sataa metriä ja tie tehtiin esteettömäksi, joten se on kuljettavissa pyörätuolilla ja lastenvaunuilla.

– Halusin, että tästä tehdään esteetön, jos se vain on mahdollista. Pienillä valinnoilla voi tuottaa elämyksiä ihmisille, jotka eivät niistä pääse nauttimaan samaan tapaan kuin normaalisti liikkuvat ihmiset, Noora-Mari Syväluoma sanoo.

Laavu. johon pääsee liuskaa pitkin. Taustalla puita.
Liuskan ansiosta laavun tunnelmasta pääsee nauttimaan myös pyörätuolilla.

 

Kohteen helppokulkuisuus ja upea maisema saavat kehuja

Laavulla kävi kova kuhina syksyisenä iltapäivänä. Mäntyrinteen asumisyksikön kymmenhenkinen porukka Isojoelta oli saapunut nauttimaan Kräsooran luonnosta jo kolmatta kertaa. Luontokohde sai kehuja kehitysvammaisten ryhmäkodin väeltä helppokulkuisuutensa ja upean maisemansa ansiosta. Mäntyrinteen asukkaat ovat itse toivoneet uusintaretkiä Kräsooraan.

Nainen näyttää peukkua laavun edessä.
Isojokelainen Anni pääsee luontoretkelle pyörätuolilla kulkevien kaveriensa kanssa.

Isojokelaisen Annin mielestä on hienoa, että pyörätuolilla kulkevat kaveritkin pääsevät mukaan luontoretkelle.

– Parasta täällä on ollut makkaranpaisto ja kahvinjuonti, Anni toteaa onnistuneesta eväsretkestä.

Laavulta avautuvasta maisemasta voi bongata usein lintuja.

Reitti jatkuu laavulta pari sataa metriä näköalapaikalle avomeren rantaan pienempänä polkuna, joka ei toistaiseksi ole vielä esteetön.

 

Noora-Mari Syväluoma kertoo Merikarvian Kräsooran esteettömästä retkeilykohteesta

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.