Stunt Freaks Team – kovalla työllä kohti unelmaa

Stunt Freaks Team – kovalla työllä kohti unelmaa

Monen nuoren ja vanhemmankin haaveissa välkkyy toive tehdä harrastuksesta ammatti.

Keuruulaisella Juha Ruokolaisella unelma on hyvää vauhtia kääntymässä todellisuudeksi. Nuoret saivat firman perustamiseen ELY-keskuksesta starttirahaa ensimmäiseksi vuodeksi ja maaseutuohjelman investointi- ja aloitustukea paikalliselta Leader-ryhmältä Vesurilta. Ruokolainen on nimittäin perustanut kahden kaverinsa kanssa moottoripyörillä ja -kelkoilla stuntteja ajavan yrityksen.


Nuoret kuvaavat stunt-videoita ja jakavat niitä YouTubessa ja muilla video- ja kuvasivustoilla, kuten Instagramissa. Videoiden tuoman näkyvyyden kautta stunt-ajajat saavat hankittua sponsoreita. Toinen Stunt Freaksien tapa rahoittaa toimintaansa on järjestää ajonäytöksiä yleisölle.


Yritystoimintaa oli tarpeen laajentaa, koska jo moottoripyörien ylläpito ja huolto on kallista. Kolmikko keksi myydä tarroja moottoripyöriin ja -kelkkoihin sekä puhelimiin ja kameroihin oman verkkokaupan kautta.


Bisnes on vielä alkuvaiheessa, mutta kiinnostus on jo herännyt. Suomalaiset ostavat yhä enemmän tuotteita internetistä. Verkkokaupan etuja on sen helppo saavutettavuus: tuotteita voi tilata mistä päin maata ja maailmaa tahansa.

 

− Verkkokaupan pito on kaikin puolin tehokasta. Ei tarvita kiinteää toimistoa tai myymälää ja sivustoa voi päivittää ja tilauksia hoitaa mistä päin tahansa, yrityksen videotuotannosta ja muusta graafisesta suunnittelusta vastaava Antti Leppänen sanoo.


Lisätulolähteenä on yritysvideoiden kuvaaminen; Stunt Freaks Team tulee yrityksiin tekemään niiden esittelyvideoita, joissa tiimiläiset ovat pyöriensä kanssa mukana. Omat näytökset ja videoitten tuottaminen ovat kuitenkin ne tärkeimmät asiat, joihin miehet haluavat jatkossakin keskittyä. Stunt Freaks Team tekeekin näytösajoja ympäri Eurooppaa.


− Tällä hetkellä meillä on yhdeksän kuskia eri puolilla Suomea ja annamme parikymmentä näytöstä vuodessa. Enemmänkin olemme valmiit tekemään, Ruokolainen sanoo.