Senioripuisto valmistuu Leader-rahoituksella Luvialle

Senioripuisto valmistuu Leader-rahoituksella Luvialle

Leader Karhuseutu on myöntänyt rahoitusta Luvian vanhustenkotiyhdistykselle vanhustentalojen piha-alueen viihtyisyyden, asukkaiden aktivoimisen, sukupolvien yhdistämisen sekä turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisen toteutumiseksi.

Senioripuiston rakentaminen toteuttaa erinomaisesti Karhuseudun tavoitetta parantaa asumiseen liittyviä palveluja maaseudulla.

– Idea puiston rakentamiseen on lähtenyt alueen asukkailta ja senioripuisto toimii kuntoilu- ja kohtaamispaikkana kaikenikäisille luvialaisille. Puistoon voi lähteä esimerkiksi lapsenlapsen kanssa viettämään aikaa ja liikkumaan yhdessä, toteaa Karhuseudun toiminnanjohtaja Salme Pihlajamaa.

Senioripuiston valmistuttua kunta aikoo järjestää kaikille avoimia opastustunteja, joilla tutustutaan laitteiden mahdollisuuksiin. Jatkossa paikka toimii myös kunnan seniorijumppien pitopaikkana.

Luvialaiset tunnetaan vahvasta yhteisöllisyydestään

Talkoilla on rakennettu niin jäähalli kuin kaljaasi Ihanakin. Nyt Vanhustentalojen pihaan tulee kaikille avoin senioripuisto – sekin talkoilla. Luvian Seniorineuvosto ja Vanhustenkotiyhdistys ovat yhdistäneet voimansa kehittääkseen senioreille toiminnallista ympäristöä keskellä kylää.

Vanhustentalojen pihalla kävi kuhina ensimmäisissä talkoissa elokuun lopussa, kun lähemmäs parikymmentä kuntalaista istutti kasveja ja kokosi penkkejä talkoovoimin. Mukana oli myös muutama vanhustentalojen asukas.

Liikuntapuiston tarkoituksena on houkutella niin vanhustentalojen asukkaita kuin kylän muita senioreja ulos ja samalla kohottaa heidän kuntoaan sekä parantaa heidän toimintakykyään.

– Vanhustentalojen piha-alueen elävöittäminen ja kuntoilupuisto senioreille suunnattuine laitteineen ovat juuri sellaista toimintaa, jota tulevaisuuden kunnat tekevät. Ennaltaehkäisy ja kuntalaisten hyvinvointi on jatkossa entistäkin suurempi osa kuntien strategiaa sote-palveluiden siirtyessä maakunnille. Juuri tällainen toiminta omalta osaltaan vähentää sote-palveluiden tarvetta, Seniorineuvostoa edustava, Luvian Kunnanhallituksen jäsen Emilia Syväsalmi korostaa.

Ajatus puistosta oli Seniorineuvoston, joka innosti Vanhustenkotiyhdistyksen mukaan projektiin.

– Ei kai mikään ole huonoksi, mikä vanhempien ihmisten eteen tehdään. Tästähän tulee isompi kuin ensin ajattelin, yhdistyksen puheenjohtaja Ismo Anttila toteaa tyytyväisenä.

 

Salme Pihlajamaa, Marita Wallin ja Ismo Anttila katselevat pihasuunnitelmaa.

Aistielämyksiä ja sukupolvien kohtaamisia

Senioripuisto ulkokuntoilulaitteineen ja muine virkistystoimintoineen valmistuu loppuvuodesta 2016. Syksyllä saatiin pystyyn jo mm. tasapainorata ja istutukset. Pihan suunnittelusta vastaa pihasuunnittelija Marita Wallin.

– Puistoon tulee reilu 20 erilaista kasvia. Hyötykasvit olemme saaneet lahjoituksena kahdelta puutarhalta, Wallin kiittelee.

Wallin opiskelee parhaillaan puutarhaterapeutiksi. Tätä erityisosaamista hän on päässyt hyödyntämään erityisesti senioripuiston yhteyteen tulevassa aistipolussa. Polun tavoitteena on erilaisten kasvien värien ja tuoksujen avulla luoda aistielämyksiä ja herätellä muistoja esimerkiksi lapsuudesta.

Puisto liittyy luontevasti alueen muuhun liikuntapaikkaverkostoon; läheisyydessä on mm. urheilukenttä, jäähalli ja liikuntahalli. Vieressä sijaitseva koulu on myös omalta osaltaan mukana projektissa. Vanhustentalojen piha-alueella on tarkoitus pitää oppitunteja uuden opetussuunnitelman hengessä. Puistoon on kätketty ns. luonnonmatikkaa: oppilaiden on esimerkiksi mahdollista laskea istutusaltaiden tilavuuksia.

Luvian vs. vapaa-aikasihteeri Heidi Helkiö-Mäkelä on erityisen tyytyväinen uuteen hankkeeseen juuri siitä syystä, että se mahdollistaa myös yli sukupolvien välisen toiminnan sekä kohtaamisen, ja vahvistaa yhdessä tekemisen perinnettä.

Tästä oiva esimerkki on senioripuiston talkoisiin osallistunut parivaljakko Ulla Tuominen ja hänen lapsenlapsensa 8-vuotias Maija Tuominen. Molemmat uskovat löytävänsä tekemistä senioripuistosta.

– Tämä tosiaan käy kaikenikäisille, Ulla Tuominen hymyilee testatessaan tasapainorataa yhdessä pojantyttärensä kanssa.

 

Ulla ja Maija Tuominen uskovat löytävänsä yhteistä tekemistä liikuntapuistosta.