”IKI-Air Savupiippu” -hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää entistä paloturvallisempi vaihtoehto savupiipputuotantoon.
Kehityshankkeet tulivat Reijo Hautalalle tutuiksi jo 80-luvun loppupuolella, jolloin hän teki yhteistyötä TEKESin kanssa ilmastointikanavien kehittämiseen liittyen. Kun Hautalan kehittelemiä ilmastointikanavaratkaisuja esiteltiin 90-luvulla messuilla, alkoi kyselyjä tulla pikkuhiljaa siitä, voisiko samanalaista tekniikkaa käyttää mahdollisesti myös savupiipuissa. Ilmastointipuolen toiminta vaihtuikin näin ollen savupiipputuotantoon.
- Savupiipputuotannon aloitimme vuonna 1997, Hautala kertoo.
Aisapari ry:n kanssa tekemä ensimmäinen kehityshanke liittyi muistimetallin tutkimiseen.
- Ajatuksena oli, että saunojen savupiipuissa tultaisiin käyttämään materiaalina muistimetallia, joka palautuu alkuperäiseen muotoonsa lämpötilan laskiessa. Tehtyämme suuren määrän koekappaleita kuitenkin huomasimme, että muistimetallia ei välttämättä tarvitakaan.
Hautalan kehittelemän saunan kiukaisiin soveltuvan IKI Air-savupiipun logiikka perustuu yksinkertaiseen ajatukseen metallin laajenemisesta. Kun savupiippu lämpenee, se kasvaa myös pituutta nostaen rikkisuojaa. Kun venttiili tämän seurauksena aukeaa, jäähdytysilma pääsee virtaamaan ulkoilmaan. Kun piippu puolestaan jäähtyy, rikkisuoja laskeutuu sulkien samalla ilmavirtauksen.
- Lämpöä ei mene hukkaan, kun ilmavirtaus saadaan suljettua oikealla hetkellä, Hautala toteaa.
Vaikka innovatiivisen keksinnön ansiosta muistimetallia ei IKI Air-savupiipussa loppujen lopulta tarvittukaan, tullaan sitä varmasti vielä hyödyntämään.
- Muistimetalli on kehitystyössä mukana, joten tulevaisuuden savupiipuissa sitä tullaan varmasti vielä käyttämään, Hautala kertoo.
Paloturvallisuusmääräyksillä on suuri vaikutus savupiippujen kehitystyöhön.
- Tässä hankkeessa tärkeimpänä ajatuksena on ollut se, että kehittämällä paloturvallisemman tuotteen voimme vähentää ihmishenkiä vieviä tulipaloja. Tulipalojen aiheuttamat omaisuusvahingot nousevat myös usein suuriksi. Käyttämällä paloturvallista savupiippua on mahdollista taata turvalliset löylyt vuosikausiksi, Hautala kertoo.
IKI-Air Savupiippu-hanke valittiin vuoden maaseutuinnovaatioksi Parhaat käytännöt 2010 -kilpailussa.
Teksti: Eeva-Kaisa Kivistö
Kuvat: Tomi Ahola