Tilastokeskuksen
hiljattain julkaiseman matkailututkimuksen mukaan kotimaanmatkailun suosio on
tällä hetkellä nousussa, sillä kotimaan vapaa-ajanmatkoja vuonna 2009 tehtiin
3 % edellisvuotta enemmän. Yhteensä kotimaassa tehtiin vuonna 2009 noin
5,2 miljoonaa sellaista vapaa-ajanmatkaa, jonka aikana käytettiin maksullisia
majoituspalveluita, kuten hotellia, leirintäaluetta tai vuokrattua mökkiä.
Vaikka
erilaiset matkailutrendit tulevat ja menevät, yhteistä nykyajan matkailijoille
on kuitenkin se, että matkasta halutaan tehdä omannäköinen. Ihmiset haluavat
päästä tänä päivänä myös lähelle aitoja kokemuksia. Maaseutumatkailun suosio
jatkaakin kasvuaan, sillä Suomen maaseutu jos mikä on paikka, jossa elämyksiä ja kokemuksia on mahdollista hankkia.
Kaupunkiloman
tai ulkomaanmatkan sijaan kannattaakin ottaa suunta kohti maaseutua, sillä
kesälomareissu maaseudulle on varmasti kokemisen arvoinen! Suomen luonto on mitä otollisin paikka
akkujen lataamiseen ja mielen virkistämiseen. Rauhasta ja hiljaisuudesta
nauttimisen lisäksi maaseudulla on mahdollista viettää myös hyvin
tapahtumarikas loma, sillä maaseudulla on tarjolla myös valtavasti
aktiviteetteja.
Suomen
luonto on maaseutumatkailun paras vetovoimatekijä, sillä se tarjoaa runsaasti
mahdollisuuksia matkailuun tukeutuvalle yritystoiminnalle. Tarve
luontoelämyksille ja -opastuksille on kasvanut samassa tahdissa kaupungistumisen
myötä. Kun luonto ei ole enää ihmisille tuttua, halutaan luonto-opas usein
retkille mukaan tulkiksi ja turvaksi. Viime vuosina lisääntyneeseen
luontomatkailuun kohdistuukin edelleen runsaasti kasvuodotuksia.
Yleisimpiä
aktiviteetteja ovat muun muassa patikkaretket, veneretket, ratsastusvaellukset,
melonta ja kalastus. Myös luontoseikkailut, tiimivalmennukset,
hyvinvointimatkat sekä erikoisharrastetoiminta ovat tyypillistä
ohjelmapalvelutarjontaa maaseudulla. Talvisin erilaiset kelkka- ja
mönkijäsafarit ovat puolestaan olleet hyvin suosittuja.
Myös majoituspalvelut ovat tärkeässä osassa. Kestikievaritoiminnasta ja mökkien vuokraamisesta
on kehittynyt maalaisympäristössä tapahtuvaa monipuolista
matkailupalvelutarjontaa. Maatilojen aamiaismajoitus on suomalainen versio
keskieurooppalaisesta bed & breakfast -tyyppisestä toiminnasta –
hotellimajoitukseen kyllästyneille maaseudulta löytyykin mitä persoonallisimpia
majoittautumiskohteita. Myös majoituksen kohtuullinen hinta on osaltaan
vaikuttanut majoituspalvelujen kasvavaan suosioon.
Maaseudun
pienyritysrekisterin mukaan maaseudulla on noin 3 900 ilman maatilakytkentää
toimivaa matkailu-, majoitus- ja virkistyspalveluja tarjoavaa yritystä
ja yli 3000 matkailua harjoittavaa monialaista tilaa. Virallisen
tilastoinnin ulkopuolelle jää huomattava määrä yrityksiä, joiden ympärivuotisen
majoituskapasiteetin on arvioitu olevan noin 30 000 vuodepaikkaa. Suuri osa
matkailumaatiloista on edelleen toimivia maatiloja, joille matkailijat tuovat
lisätuloja. Matkailuyrittäjyys onkin yksi yleisimmistä maatiloilla
harjoitetuista oheistoiminnan muodoista.
Vaikka
talouden taantuman vaikutukset ovatkin olleet nähtävissä matkailualalla,
näyttää tilanne tällä hetkellä jo paljon positiivisemmalta. Yrityksistä 40
prosenttia odottaa alan kasvavan jonkin verran tai merkittävästi. Maaseutumatkailuyritykset
odottavat kysynnän säilyvän hyvänä ja kotimaan vapaa-ajan matkailun kasvavan
edelleen tasaista tahtia.
Etenkin
lapsiperheiden odotetaan lisäävän matkailua maaseudulla myös jatkossa. Tavanomaisimpia
maaseutumatkailijoita ovatkin lapsiperheet, jotka ovat matkalla Suomen halki
sukujuhliin tai tuttavien luokse. Myös erilaisten lapsiperheiden lomakohteiden
kuten huvipuistojen ja eläintarhojen läheisyydessä sijaitsevat
maatilamajoitukset ovat olleet hyvin suosittuja.
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa matkailun kehittäminen nähdään osana maaseudun elinkeinojen
kehittämistyötä. Avustuksia on tarjolla muun muassa laajojen, useamman maakunnan
alueella toteutettavien hankekokonaisuuksien kokoamiseen. Tavoitteena on luoda
maaseudulle kannattavaa yritystoimintaa, jonka lähtökohtana monipuolinen
maaseutuosaaminen.
Teksti: Eeva-Kaisa Kivistö