Markku Pölösen elokuvassa Koirankynnen leikkaaja
(2004) Peter Franzénin esittämälle Mertsi Vepsäläiselle annettiin valtakirja,
joka oikeutti hänet leikkaamaan Sakke-nimisen pystykorvan kynnet.
Kun kuopiolaiset Heimo Nykänen ja Sakari Pekkanen lähtivät
luomaan koirankynsien leikkaamisesta uutta yritystoimintaa Kuopion
maaseutualueelle, monet suhtautuivat yritysideaan samalla tavalla naureskellen
kuin Mertsille tehtiin elokuvassa. Olisiko joku muka valmis maksamaan siitä, että
kaupunkilaiskoira pääsee täysihoitoon maaseudun rauhaan pois kaupungin
hälinästä…
Yrittäjät perustivat lemmikkieläinten hyvinvointikeskuksen kolme vuotta
sitten entisen koe-eläinkeskuksen tiloihin. Tällä hetkellä Lemmikkikeskus
Viiksi työllistää päätoimisesti viisi ihmistä. Kymmenen osa-aikaisen
työntekijän joukossa on useita lähikylissä asuvia nuoria ja opiskelijoita.
Hoitolan viereen valmistui heinäkuussa uusi
koulutushalli, jonka toimintaa pyöritetään jatkossa kahden päätoimisen ja yhden
osa-aikaisen työntekijän voimin.
Viiksi-Areenaksi ristitty halli mahdollistaa koirien koulutuksen ja
harrastustoiminnan ympärivuotisesti. Hallin erikoisuus on alusta, joka on
samanlaista kumirouhetäytteistä tekonurmea kuin jalkapallossa käytettävät
tekonurmet.
Halli on ensisijaisesti tarkoitettu Kuopion talousalueella asuville
sadoille koiraharrastajille, mutta vakiokävijöitä tulee 200 kilometrin
säteeltä. Yksityistunneille ajetaan jopa Turusta saakka.
Agilityharrastajat pitävät hallia ja eritoten sen alustaa Suomen
parhaana. Ei ole yhtään liioittelua sanoa, että halli tulee vahvistamaan
entisestään Suomen asemaa vauhdikkaan koiraurheilulajin kärkimaana maailmassa.
Samalla pienestä Kurkimäen kylästä on muodostumassa yksi lajin kiintopisteistä
myös maailmanlaajuisesti!
Lemmikkikeskus tekee agilityvalmennuksessa tiivistä yhteistyötä kuopiolaisen
Koirakoulu ACE Oy:n kanssa, jonka työntekijät ovat mukana maajoukkuetoiminnassa
sekä valmentajina että kilpailijoina.
Koulutushalli on ehdolla Vuoden maaseutuinvestoinniksi
valtakunnallisessa Parhaat käytännöt 2010 -kilpailussa.
Teksti: Jari Sihvonen
Kuvat: Tomi Aho ja Jari Sihvonen