Viestinnästä voimaa on kolmivuotinen hanke, joka käynnistettiin loppuvuodesta 2009. Se parantaa keskisuomalaisten tietoisuutta Keski-Suomen maaseudusta ja sen palveluista. Lisäksi hankkeessa luodaan toimivia yhteistyöverkostoja Keski-Suomen maaseutukehittäjien ja -yrittäjien välille.
Kolmen vuoden aikana vaikutetaan maaseutuun liittyviin asenteisiin, ja tuodaan esiin Keski-Suomen maaseudun työ-, asumis- ja yrittäjyysmahdollisuuksia. Samalla kerrotaan maaseutualueilla asuville olemassa olevasta toiminnasta ja vahvistetaan yhteistyöverkostoja. Yrityksille ja muille toimijoille tiedotetaan mm. uusimmista toimintaan, ympäristöön, laatuun ja teknologiaan liittyvistä kehittämismahdollisuuksista. Tavoitteena on tuoda esiin maaseudun merkitystä ja lisätä vuorovaikutusta kaupunkialueiden ja maaseutualueiden välillä.
Hankkeen aikana kehitetään uudenlaisia viestintämalleja ja -tapoja yhdessä maaseututoimijoiden kanssa. Tämän vuoden aikana on tarkoitus jakaa kaikkiin Keski-Suomen talouksiin maaseudun yrittämisestä, asumisesta ja toiminnasta kertova lehti. Lisäksi maaseudun toimijoille kehitetään oma verkkoympäristö viestinnän helpottamiseksi.
Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä Keski-Suomen ELY-keskuksen, Keski-Suomen Leader-yhdistysten, Keski-Suomen Liiton, Keski-Suomen Kylät ry:n, Pro Agria Keski-Suomen sekä alueen yhdistysten, oppilaitosten ja yrittäjien kanssa. Tarkoitus on, että vuonna 2012 alueen toimijat tekevät tiiviimpää yhteistyötä. Myös eri toimijoiden tietoisuus maakuntaohjelmista ja rahoitusmahdollisuuksista on lisääntynyt.
Tavoitteen saavuttamiseksi hankkeessa kehitetään myös viestintää maaseudun kehittämiseen liittyvistä ohjelmista, joita ovat mm. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, Keski-Suomen alueellinen maaseutuohjelma, Keski-Suomen neljän toimintaryhmän paikalliset ohjelmat. Tavoitteena on varmistaa, että maaseudun kehittämistyö nähdään voimavarana ja mahdollisuutena. Samalla edistetään maaseudun kehittämisohjelmien tunnettavuutta ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia. Hankkeessa tuodaan esille ohjelmatyön periaatteita ja mahdollisuuksia sekä hyviä esimerkkejä maaseudun kehittämiseen käytettävästä rahoituksesta.
Viestinnästä voimaa -hanketta hallinnoi JyväsRiihi ry ja rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus.
Lisätiedot:
Leila Hänninen
Ohjelmatiedottaja
Viestinnästä voimaa -hanke
JyväsRiihi ry
etunimi.sukunimi@jyvasriihi.fi