Vesannon Yrittäjien hanke antoi alkupotkun uusille mahdollisuuksille

Vetovoimainen Vesanto -hanke on osoittautunut enemmän kuin nimensä veroiseksi. Heinäkuussa järjestetty tossujalkapallon MM-turnaus ja hankkeen järjestämät kesäasukastapahtumat ovat olleet sen luokan yleisömenestyksiä, että kaikki ovat ihastelleet pienessä maalaispitäjässä vallitsevaa "hirveää draivia" ja yhteisöllisyyttä.

- Hankkeen myötä on tullut paljon uusia ideoita alueen kehittämiseen. Tällä hetkellä tuntuu, että nyt on annettu vasta aloituspotku, hankevetäjä Antti Tulila vakuuttaa.

Vielä alkukesästä Vesannon yrittäjäyhdistyksen puuhamiehet kirjoittivat hankkeen julkaisemassa Onni asuu maalla –tiedotusjulkaisussa ja kulttuuripitoisessa oppaassa seuraavasti: "Tervo ja Vesanto kuuluvat alueina syvään maaseutuun, jolle on vaikeaa saada uutta teollista toimintaa tai lisätä merkittävästi työssäkäyntiä kaupungeissa."

Elokuussa pidetty kesäasukasseminaari oli jo nimetty hieman rohkeammin otsikolla "Mahdottomasta mahdollista". Elokuvaohjaaja Markku Pölösen alustuksen jälkeen seminaarissa kaiveltiin esille keinoja, joilla madalletaan kynnystä kahden kodin välillä sekä lisätään vuorovaikutusta paikallisten ihmisten ja vapaa-ajanasukkaiden välillä.

Reiskoilla maailmankartalle

Reilu viikko seminaarin jälkeen mahdottomasta tuli mahdollista Reino & Aino Kotikenkä Oy:n ilmoitettua uuden tohveliompelimonsa perustamisesta Vesannolle. Tehdas tulee työllistämään alkuvaiheessa kolmisenkymmentä työntekijää.

Ompelijoiden kouluttaminen alkaa jo lokakuussa, ja uusia Reinoja ja Ainoja alkaa valmistua ensi kevään aikana noin 200 000 kenkäparin vuositahdilla. Vesannon tehdas tullee keskittymään muun muassa ulkomaalaisille yrityksille ja urheiluseuroille räätälöityjen erikois-Reiskojen valmistukseen.

Itä-Suomen tunnetuimman tuotemerkin kotiutuminen ja 30-35 uutta teollista työpaikkaa ovat pienelle paikkakunnalle todellinen lottovoitto. Etenkin kun muistetaan, että kaikki sai alkunsa viitisen vuotta sitten paikallisen taksikuskin kylähullusta ajatuksesta järjestää hyvän mielen jalkapalloturnaus, jossa ainoita sallittuja pelivälineitä ovat Reino-tossut ja rantapallo.

Yhteinen ylpeyden- ja puheenaihe tulee osaltaan juurruttamaan 500-600 vapaa-ajanasukasta entistä tiukemmin Pohjois-Savon länsilaidalla sijaitsevan pitäjän maaperään. Vesannolla on osattu jo vanhastaan saada vieraat hyvälle tuulelle olemalla aitoja, auttavaisia ja kiireettömiä – savolaisittain turhia hosumatta – joten eihän kukaan kohta haluakaan lähteä sieltä vapaaehtoisesti pois!

Hanke on ehdolla Vuoden Leader -hankkeeksi Parhaat käytännöt 2010 -kilpailussa.

Teksti ja kuvat: Jari Sihvonen