Itämeren ensimmäinen ympäristöystävällinen venehotelli,
Venehotelli Inkoo, aloitti toimintansa elokuussa 2010. Tällöin Inkoon
Kalasatamaan valmistui 208 veneen halli, jossa veneet säilötään kerroshyllyissä.
Venehotelli soveltuu erityisesti veneen talvisäilytykseen,
mutta voi korvata kesäisin myös laituripaikan, koska veneen siirto hyllystä
vesille onnistuu noin viidessä minuutissa.
Venehotellin toimitusjohtaja Joel Nemes kertoo venehotellin toimivan luontoa säästäen ja
ympäristöä kuormittamatta.
- Kun vene ei ole koko kesää vedessä ja pohja huuhdellaan
säilytykseen nostettaessa, myrkkymaaleja ei tarvita. Pesuvedet myös
puhdistetaan usean erotuskaivon kautta, Nemes kertoo. Venehotellissa on myös
septitankkien tyhjäysmahdollisuus.
Ympäristöystävällisyys huomioidaan niin jätehuollossa,
energiaratkaisuissa kuin venehotellin kaikissa työprosesseissa. Yritys aikoo
hakea ympäristöjärjestelmälleen ISO 14001-ympäristösertifikaatin.
- Tällä konseptilla rakennettuja venehotelleja on ollut
Yhdysvalloissa liki 30 vuotta, mutta Euroopassa vain muutamia. Toimintamalli on
tarpeellinen Itämeren alueella, jossa pohjoiset olosuhteet luovat veneilyyn
omat vaatimuksensa, veden ja veneen äärellä kasvanut toimitusjohtaja kertoo.
Veneen siirto-, pesu- ja huoltopalvelut täydentävät
palvelukonseptia, joka tekee veneilystä omistajalleen enemmän iloa kuin huolta
ja vaivaa aiheuttavaa.
Nemeksen mukaan venehotelli on saanut runsaasti
mediajulkisuutta alkusyksyn aikana. - Yrityksemme toimintaan on tultu
tutustumaan niin Ahvenanmaalta kuin Manner-Suomen isoista kaupungeista. Tämä
osoittaa palvelukonseptilla olevan kysyntää, Nemes summaa.
Seuraava venehotelli valmistuu näillä näkymin Helsingin
Jätkäsaareen.
Venehotelli Inkoo -hanke valittiin Vuoden
maaseutuinvestoinniksi Parhaat käytännöt 2010 - kilpailussa.
Teksti: Krista Laurila
Kuvat: Martina Motzbäuchel