-
Nopeimmillaan kahdessa tunnissa on tilattu tuote
ollut asiakkaan käytettävissä, toteaa Trala Automaatio Oy:n
toimitusjohtaja Juhani Alasaari tyytyväisenä. Yrityksemme kilpailuetuina ovat nykyaikaiset
tuotantolaitteet, pitkälle viety automaatio sekä varaston hallinta. Se takaa
laadukkaat tuotteet ja hyvän palvelutason, joka näkyy asiakkaisiin päin
toimitusvarmuutena ja – nopeutena.
Trala Automaatio Oy on Kauhavalla
toimiva hienomekaanisten osien valmistukseen erikoistunut automaattisorvaamo,
jonka tuotteita ovat metallista mekaanisesti työstetyt pienikokoiset
pyörähdyskappaleet. Asiakaskunta koostuu konepaja-, sähkölaite-,
elektroniikka-, rakennuspuusepän- ja maatalouskoneteollisuuden järjestelmätoimittajista.
Yritys valmistaa tuotteet asiakkaan piirustusten pohjalta.
-
Toisinaan meiltä kysytään mielipidettä
tuotteesta ja joskus olemmekin valmistuksen näkökulmasta ehdottaneet muutosta
tuotteeseen, Alasaari kertoo. Sopimuksen mukaan valmistamme niin yksittäiskappaleita
ja piensarjoja aina satojen tuhansien kappaleiden suursarjoihin asti.
Erityisenä palveluna yrityksessä on ns. hyllyyntäyttöpalvelu, jossa sovitut
tuotteet toimitetaan suoraan asiakkaan hyllyyn kerran viikossa. Tällä
varmistetaan, että asiakkaalla on aina käytössään riittävä määrä tarvitsemiaan
komponentteja.
Maatilalta hallittuun kasvuun
Juhani Alasaaren yritystoiminta
alkoi pienkonehuoltotoimintana oman maatilan yhteydessä. Työ oli
sesonkiluonteista ja niinpä hän alkoi lisäksi tehdä sorvilla pienikokoisia metalliosia.
Yrityksen siirtyessä Ylihärmän keskustaan metallin mekaanisesta työstöstä tuli
yrityksen toimiala ja osakeyhtiömuotoinen yritys tuli ajankohtaiseksi. Alasaari osti osake-enemmistön Trala
Automaatio Oy:stä, jonka koneet soveltuivat hänen yritystoimintaansa. Tarkoituksena oli rakentaa uudet toimitilat, mutta sopivat tilat löytyivätkin
Alahärmästä.
Vuosia jatkuneet investoinnit nykyaikaisiin tuotantolaitteisiin
sekä vankka osaaminen ovat kasvattanut perheyrityksen työntekijämäärän seitsemään
ja kasvusuunnitelmia on edelleen. – Yrityksen
kasvusta huolimatta alkuperäisiä tuotteita on vieläkin valmistuksessa, toteaa
Alasaari.
-
ELY-keskuksen myöntämät maaseuturahaston tuet
ovat antaneet kasvun mahdollisuuksia edesauttamalla suurelta osin
investointeja. Tuet ovat mahdollistaneet suuremmat investoinnit nopeammassa
aikataulussa. Tuen saaminen on erittäin tärkeä asia yrittäjälle Alasaaren
mielestä.
Laman tiimellyksessä yritys onnistui saamaan uusia asiakkaita suorien
kontaktien kautta. - Alihankintamessuilla
olemme olleet kolme kertaa. Potentiaalisia asiakkaita pyrimme tavoittamaan
messuilla sopimalla heidän kanssaan etukäteen tapaamisia messujen yhteyteen.
Yrityksen ympäristöteko
Trala Oy on kehittänyt ja
rakentanut lingon, jonka avulla leikkuunesteenä käytettävä öljy pystytään
erottelemaan metallilastuista. Lastut murskataan ja linko erottelee öljyn
murskasta. Eroteltu öljy suodatetaan ja sen jälkeen öljyä voidaan käyttää
sellaisenaan uudestaan.
– Linko säästää vuositasolla huomattavasti öljyn
hankintakuluja ja ympäristönäkökulmaa ei voi edes rahassa mitata, Alasaari
iloitsee.
Teksti ja kuvat:
Hanna Mäkimantila,
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus