TILAA ELÄMÄLLE HÄMEESTÄ: Pihojen uudistus sai lapset liikkumaan

Pihojen uudistus sai lapset Orimattilassa liikkumaan

Orimattilan kouluilla ei enää kinata keinumisvuoroista. Lapset liikkumaan -hankkeessa uudistettiin neljän koulun pihat turvallisiksi ja lapsia aktivoiviksi.

Myllylän koulun pihalla käy kova viilinä. Ala-asteikäiset lapset näyttävät nauttivan kiipeilystä; kuka roikkuu telineessä pää alaspäin, kuka kiipeää ylös ja alas.

Pojat juoksevat ympäri telinettä, toiset testaavat keinujen vauhtikykyä. Tytöt pelaavat polttopalloa asfalttiin maalatulla ruudukolla. Vain harva oppilaista seisoo paikallaan, vaan hyväntuuliset, eläväiset lapset kiipeilevät, juoksevat ja leikkivät.

Tilanne on aivan erilainen kuin vielä pari vuotta sitten. Vuonna 1995 rakennetun Myllylän koulun piha-alue oli päässyt pahasti repsahtamaan. Parin sadan oppilaan koulussa oli vain kolme laitetta: kiipeilyteline, keinu ja tasapainopuomi. Välineet olivat pahasti kuluneet eivätkä täyttäneet nykyisiä turvamääräyksiä.

– Olimme pähkäilleet tilannetta jo vuosia ja tehneet aloitteita pihan uusimisesta tuloksetta, Myllylän koulun rehtori Raimo Suutari kertoo.

Rakkaus liikuntaan syntyy lapsena

Muutos tapahtui vuonna 2008, kun Orimattilassa aloitettiin Lapset liikkumaan -hanke. Hankerahoituksen ja talkootyön avulla uudistettiin pihat neljässä koulussa: Myllylän lisäksi Mallusjoella, Virenojalla ja Karkkulassa.

Koulujen pihojen uudistamista pidettiin tärkeänä siksi, että sillä voidaan kannustaa lapsia liikkumaan. Mitä nuorempana lapsi oppii liikkumaan ja saa positiivisia kokemuksia liikunnasta, sen todennäköisempää on liikuntaharrastuksen jatkaminen myös aikuisena.

Ala-asteikäiset liikkuvat eniten omilla koti- ja koulupihoillaan, joten niiden kunto on tärkeässä osassa liikkumiseen kannustamisessa. Kouluvuoden aikana lapsi viettää yli 200 tuntia välitunneilla – määrä on suurempi kuin millään yksittäisellä oppiaineella, kertoo Nuori Suomi -tutkimus.

– Eron uuden ja vanhan pihan välillä huomaa selvästi: välineistä ei tule enää kahnausta, kun niitä on tarpeeksi. Välitunnit ovat sopuisampia, kun kaikki pääsevät liikkumaan ja tekemään, Suutari toteaa.

Iltakäyttö on lisääntynyt

Myllylän koulun pihan ilta- ja viikonloppukäyttö on lisääntynyt remontin myötä. Hankkeessa mukana ollut Orimattilan kaupungin EU-hankeasiamies Jari Montonen kertoo, että usein suosituimpia ovat erilaiset pelikentät, joihin lapset eivät helposti kyllästy.

– Myllylän koululla on laajimmin toteutettu lähiliikuntapaikka-ajatusta. Ennen lapset liikkumaan hanketta on ollut Kaupungin lähiliikuntapaikka -hanke, jolla tehtiin pihalle monitoimikaukalo ja aita ja uusittiin kentän valaistus, Montonen kertoo.

Myllylän koulun rehtori Suutari pitää erittäin tärkeä hankerahoitusta koulujen kannalta.

– Ilman projektirahaa meillä ei olisi tuollaista pihaa. Syynä on hinta: telineet ovat yllättävän kalliita, joten rikkinäisiä telineitä on aikaisemmin vain korjattu se, mikä voidaan.

Talkooväki ahkeroi

Pihojen uudistaminen oli koulujen ja yhdistysten yhteinen projekti. Mallusjoen nuorisoseura toimi koko hankkeen vastaavana, ja Myllylän koulun vanhempainyhdistys, Vähä-Mallusjoen Martat ja Virenojan nuorisoseura olivat tekemässä käytännön työtä.

Opettajat sekä vanhempain- ja kyläyhdistykset osallistuivat talkoisiin ahkerasti. Myllylän koululla pidettiin kahdet isot iltatalkoot. Ensimmäisissä talkoissa purettiin vanha pois ja toisissa talkoissa pystytettiin välineet. Myllylän koululla talkoisiin osallistui noin 70-80 henkilöä, kaikilla neljällä koululla yhteensä lähes pari sataa.

Teksti ja kuva: Päivi Piispa