Opetusministeriö on myöntänyt taiteilija Osmo Rauhalle Suomi-palkinnon.Rauhala on tehnyt merkittävän kansainvälisen elämäntyön kuvataiteen saralla. Hänen varhain kansainvälistynyt uransa hakee vertaistaan maassamme. Rauhala avasi jo 1980-luvun lopulla tietä 2000-luvun nuorille taiteilijoillemme maailmalla. Hän oli ensimmäisiä, joka näki laajan kansainvälisen verkoston ja toimijuuden tärkeänä paitsi omalle taiteilijuudelleen, myös suomalaiselle nykytaiteelle kokonaisuutena.
Osmo Rauhala myös vastasi Tyrvään Pyhän Olavin kirkon tänä vuonna valmistuneista 70 maalauksesta alttarin ja saarnastuolin alueilla teemoina luomiskertomus ja paratiisi. Tämä kulttuurihistoriallisesti merkittävä projekti päivitti kirkkotaiteen historiaa tähän päivään ainutlaatuisella tavalla.
Paitsi taiteilijana Rauhala työskentelee käytännön viljelijänä synnyinkodissaan Siurossa. Luomuviljelyssä on 116 hehraaria ja tilalla on myös lampaita. Rauhala kirjoittaa säännöllisesti neljän lehden kolumnistina ja toimii useissa asiantuntijatehtävissä kuten Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, Ulkoministeriön Suomikuva valtuuskunta sekä maaseutuverkoston innovaatiotyöryhmä.
Rauhala on pitänyt 48 omaa näyttelyä yli 20 maassa, mukaan lukien useita merkittäviä museonäyttelyitä. Vuodesta 1988 hänellä on ollut ateljee myös New Yorkissa.
Koulutus: KTM, Turku, taidemaalari Kuvataideakatemia Helsinki, MFA School of Visual Arts New York