Nuorten Kylät -hanke toimii Pohjois-Kymenlaakson haja-asutusalueilla. Hanke kehittää Pohjois-Kymenlaaksoon uusi toimintamalleja, joiden avulla luodaan haja-asutusalueiden kylille monipuolisia vapaa-ajan palveluja paikallisten nuorten ja järjestöjen tuottamina.
Hanke tukee kylän yhteisöllisyyttä ja nuorten osallisuutta oman kylän toiminnassa. Lisäksi hankkeen toiminnalla kannustetaan lapsia ja nuoria kokeilemaan erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Samalla toimintamallin avulla voidaan tarjota nuorille työharjoittelupaikkoja ja töitä omalla kylällä.
Hankkeen toiminta lyhyesti:
· Tuottaa haja-asutusalueiden lapsille monipuolisia vapaa-ajan palveluja.
· Tukee kylillä toimivien yhdistysten ja seurojen olemassa olevaa nuorisotoimintaa etsimällä mukaan uusia ohjaajia.
· Rekrytoi 15–28 -vuotiaita nuoria mukaan kylien toimintaan, jolloin nuoret saavat mahdollisuuden tehdä töitä omalla kylällä ja tienata siitä itselleen rahaa ja työkokemusta.
Hanke tuottaa kylillä asuville lapsille ja nuorille erilaisia toimintailtoja ja tapahtumia. Tapahtumien ja toimintailtojen sisältö suunnitellaan kylittäin siten, että kyläläiset saavat itse ideoida toiminnan sisällön. Toimintailtojen aiheena voi olla mikä tahansa nuorison vapaa-aikaan liittyvää toiminta, esimerkiksi liikunta, musiikin kuuntelu, elokuvailta, www-sivujen tutkiminen, ensiapu, käsityöt tai piirtäminen. Tapahtumia voidaan myös järjestää laidasta laitaan, mm. ulkoilutapahtuma, eläinnäyttely, kirpputori, äitienpäiväjuhlat tai hirvipeijaiset.
Hanke kartoittaa kyläseurojen tarpeita ja kylillä asuvien lasten ja nuorten toiveita. Hanke rekrytoi kyliltä mukaan 15–28 -vuotiaita nuoria, jotka pääsevät mukaan tuottamaan omalle kylälle toimintaa. Myös kylillä toimivat seurat ja järjestöt sitoutetaan osallistumaan aktiivisesti toimintailtojen ja tapahtumien järjestämiseen. Hanke tarjoaa mukaan lähteville seuroille ja nuorille tukea ja ohjausta, lisäksi hankkeen budjettiin on varattu rahaa tapahtumien järjestämiseen. Hanke tavoittaa toiminnallaan ainakin 1 500 pohjoiskymenlaaksolaista kyläläistä, joista 15–28 -vuotiaita on n. 200.