Teemu Aalto on marttilalainen yrittäjä, joka on edennyt
nopeasti aloittelevasta yrittäjästä usean yrityksen omistajaksi.
Teemu perusti vuonna
2007 korjaamolaitteiden huoltoon, asennukseen ja
korjaukseen erikoistuneen yrityksen. Seuraavaksi hän ryhtyi naapurikunnassa
sijaitsevan ravintolan yrittäjä- omistajaksi. Maatalousyrittäjäksi Teemu ryhtyi
vuonna 2011 sukupolvenvaihdoksen kautta.
Yritystoimintansa
lisäksi 28-vuotias Teemu on aktiivisesti mukana usean yhdistyksen toiminnassa.
Työntekijä ja toimitilat Leader-tuella
Teemu perusti ensimmäisen yrityksensä vuonna 2007.
Korjaamolaitteiden huoltoon, asennukseen ja korjaukseen erikoistunut Aalteman
Oy toimii eteläisen Suomen alueella.
Useita vuosia alalla toimineena oli
Teemulla jo vahva ammattitaito, mikä oli hyvä lähtökohta yrityksen
perustamiselle. Koska asiakaskunta kasvoi heti alussa laajaksi, tuli
lisätyövoiman tarve ajankohtaiseksi nopeasti. Aalteman Oy saikin Leader-tukea
ensimmäisen ulkopuolisen työtekijän palkkaamiseen.
Yritys työllistää nykyään
Teemun lisäksi kaksi työntekijää, ja asiakaskunta on kaksinkertaistunut.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu kahden uuden työntekijän palkkaaminen,
joista toinen tulee hoitamaan yrityksen toimistoa.
Aalteman Oy:llä ei alussa ollut varsinaisia toimitiloja,
mutta niiden hankkiminen osoittautui nopeasti tarpeelliseksi. Sopiva tila
löytyi Marttilasta, ja yritys sai Leader-tukea myös toimitilan hankkimiseen. Kunnolliset
toimitilat mahdollistivat toiminnan laajentamisen painepesureiden huoltoon.
Vakautta monipuolisesta yritystoiminnasta
Vuonna 2009 Teemulle
tarjoutui mahdollisuus hankkia omistukseensa Salossa
sijaitseva ravintola-alan yritys, jonka toiminnan suunnittelu ja
organisointi
tarjosivat Teemulle mielenkiintoisen haasteen oppia toimimaan uudella,
täysin
erilaisella toimialalla. Sopivinta toimintamallia ravintolalle etsittiin
jonkin
aikaa ja sen löydyttyä ravintola muodostaa yhden kivijalan Teemun
yritystoiminnalle.
Maatalousyrittäjäksi Teemu ryhtyi sukupolvenvaihdoksen
kautta. Itse asiassa Teemu hankki omistukseensa kaksi maatilaa - sekä
vanhempiensa
että enonsa viljelemät. Kiireiselle yrittäjälle maanviljelys tarjoaa
sopivaa
vaihtelua ja se toimii näin vastapainona muulle yritystoiminnalle.
Maatiloilla
on tuotanto keskitetty pääasiassa viljan viljelyyn, joten työt
painottuvat tiettyihin
vuodenaikoihin. Kiireisimpinä aikoina Teemu saa apua vanhemmalta
polvelta sekä
ystäviltä ja tutuilta.
Tällä hetkellä Teemu keskittyy kasvattamaan nykyisten
yritystensä toimintaa. Ideoita on toki paljon, mutta Teemun mielestä
yritystoiminnassa
on tärkeää hakea varmuutta. Kolmen eri toimialan varaan rakennettu
yritystoiminta antaa vakaan pohjan tehdä tulevaisuudessa ehkä uusiakin
aluevaltauksia.
Aktiivista elämää rauhallisessa ympäristössä
Yritystoimintansa lomassa Teemu ehtii osallistua myös
erilaisten yhdistysten toimintaan.
Marttilan yrittäjistä Teemu kokee
saaneensa sellaista
yrittäjälle tarpeellista tietoa, minkä hankkiminen yksinään on hankalaa.
Yrittäjien
yhteisissä tilaisuuksissa on mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja viettää
vapaa-aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Teemu suositteleekin
kaikille
uusille yrittäjille liittymistä yrittäjäyhdistyksiin. Teemu on mukana
myös
Auranmaan nuorkauppakamarin toiminnassa ja onpa nuori yrittäjä kutsuttu
Marttilan
Lions Clubin jäseneksikin.
Marttilan pienviljelijäyhdistyksen ylläpitämällä Laurilan
lavalla Teemu toimii puheenjohtajana ja on lavalla talkootöissä
tansseissa.
Tanssiminen onkin ollut Teemun harrastus jo pitkän aikaa.
Jos Teemun tavoin ajattelevia nuoria yrittäjiä olisi riittävän
paljon, ei maaseudun elävänä pitäminen olisi mikään ongelma.
Teemu on
hyvin
aktiivinen sekä yritystoiminnassaan että vapaa-ajallaan, ja hän viihtyy
hyvin
Marttilassa, jossa hänellä on riittävästi tilaa ympärillään. Taajama-
asuminen
edes Marttilan keskustassa ei Teemua kiinnosta kaupunkien keskustoista
puhumattakaan. Omille innovatiivisille ajatuksille jää paremmin tilaa
rauhallisessa maaseutuympäristössä. Koska kulkuyhteydet Marttilasta
muualle
Suomeen ovat hyvät, on oman rauhan ja aktiivisen elämäntavan
yhdistäminen
mahdollista.
Yksi toive monessa mukana olevalla yrittäjällä kuitenkin
on:
kiireen tunnetta pitäisi saada vähennettyä.