Maaseudun elinvoimaisuus lisääntyy toimivien tietoliikenneyhteyksien myötä

”Laajakaistaa kyliin” -hankkeen avulla on mahdollistettu laajakaistan saaminen kylille, joihin sitä ei muuten olisi ollut tarjolla. Hankkeen myötä tietoyhteiskunnan piiriin saatiin Suupohjan alueella sijaitsevat Kauhajoen Uuronkylä ja Puskankylä, entisessä Jurvassa eli nykyisellä Kurikan alueella sijaitseva Jyrynkylä sekä Karijoella Salonkylä/Järvikylä.

Valokuituverkon avulla päästään eroon pätkivistä ja hitaista yhteyksistä

Suupohjan Seutuverkko Oy:n myyntipäällikkö Anne-Mari Leppisen mukaan idea hankkeeseen lähti kyläläisiltä itseltään. Kun yhteydet toimivat hyvin hitaasti ja pätkien paikallisen puhelinoperaattorin päätettyä ajaa lankaverkon alas, jäi valokuituverkon rakentaminen ainoaksi vaihtoehdoksi. Vielä kun hankkeelle saatiin Suupohjan kehittämisyhdistys ry:n kautta Leader-rahoitusta, päästiin valokuituverkon rakentamisessa Suupohjan alueella nopeasti alkuun.

Kuntien omistama Suupohjan Seutuverkko Oy rakennutti hankerahoituksen avulla runkolinjan, johon on tähän mennessä liittynyt 60 kotitaloutta. Salonkylässä valokuitukaapeli asennettiin samaan ojaan samanaikaisesti rakennetun vesijohdon kanssa. Valokuituverkko on avoin, mikä tarkoittaa sitä, että Seutuverkko omistaa ja ylläpitää verkon ja palveluntarjoajat tulevat muualta. Toisin sanoen kaikki palveluntarjoajat, pienet ja suuret, ovat samalla viivalla, joista kyläläiset voivat vapaasti kilpailuttaa mieluisensa.

- Tietoliikenneyhteyksien nopeudet voivat olla esimerkiksi yhdestä megasta sataan megaan. Tällä hetkellä Suupohjan alueella on jo kuusi asiakasta, jolla on käytössään jopa yhden gigan symmetriset nopeudet. Internetin lisäksi myös televisioyhteydet on saatu valokuituverkon avulla jälleen toimivaan kunnolla, Leppinen kiittelee.

Toimivat tietoliikenneyhteydet ovat maaseudulla välttämättömät

Tärkeintä Leppisen mukaan hankkeessa on ollut se, että maaseudun elinvoimaisuutta on pystytty parantamaan.

- Valokuituverkon rakentaminen maaseudulla on suuri harppaus tulevaisuuteen. Sen avulla on mahdollista kalastella maaseudulle uusia asukkaita tai paluumuuttajia etätyömahdollisuuksien parantamisen vuoksi. Työmahdollisuuksien voi siis selvästi sanoa kasvaneen valokuituverkon myötä.

Myös maatilojen toiminnan kannalta toimivat tietoliikenneyhteydet ovat lähestulkoon välttämättömät.

- Tänä päivänä useilla maatiloilla on käytössä esimerkiksi lypsyrobotteja, jotka hakevat itse päivityksensä automaattisesti Internetistä. Jotta laitteet toimisivat kunnolla, täytyy myös yhteyksien olla kunnossa. Toimivat tietoliikenneyhteydet ovatkin tänä päivänä lähes yhtä tärkeitä kuin sähkö tai juokseva vesi, Leppinen toteaa.

Tietotekniikkaa tullaan käyttämään tulevaisuudessa apuna myös hoivapalveluissa. - Vanhukset pystyvät olemaan kotoa käsin yhteydessä esimerkiksi terveyskeskukseen, mikä on erittäin tärkeää varsinkin jos välimatka lähimpään terveyskeskukseen on maaseudulla pitkä. Toimivien tietoliikenneyhteyksien avulla voidaan siis mahdollistaa myös se, että ikäihmiset pystyvät asumaan mahdollisimman pitkään kotona.

Hanke on ehdolla vuoden maaseutuinvestoinniksi Parhaat käytännöt 2010 -kilpailussa.

Teksti: Eeva-Kaisa Kivistö

Kuvat: Tomi Aho