Lähellä tuotetut raaka-aineet ovat lopultakin murtamassa
tiensä ruokapöytiin ja suurkeittiöihin. Nykyisessä hallitusohjelmassa lähiruoka
on mainittu tärkeänä kehittämiskohteena. EU:n mittakaavassa lähiruokayrittäjyyttä,
pientuottajien elintarviketurvallisuutta ja kansallisten, perinteisten
ruokakulttuurien säilymistä elävänä kehitetään aktiivisesti.
Okra-maatalousnäyttelyn innoittamana maa- ja
metsätalousministeriön alainen maaseutuverkostoyksikkö ja Leader-ryhmät
järjestivätkin Loimaalla kansainvälisen lähiruokaseminaarin. Ympäri Eurooppaa
kerääntynyt osanottajajoukko on työnsä puolesta tekemisissä elintarvikkeiden
kehittämisen ja valvonnan kanssa oman maansa maatalousministeriössä tai
lähiruokahankkeissa.
Lähiruokaseminaarissa osallistujat pääsivät tutustumaan suomalaisen maaseutuelämään maaseudulla, museossa ja messuilla. Biologi, kokki ja yrittäjä Päivi Lehtonen valmisti vieraille lähiruoka-villikasvismenun, johon kuului villiyrttisalaatti, Kolmen laukan kotimakkara, karpalo-kuusenkerkkähilloke, paistetut nauriit vuohenputkella, isomaksaruoholla ja hunajalla maustettuna, nokkosherneleipä sekä litulaukka-maustevoita ja kyytipoikana villipalsternakan kukkasima.
Luonnonyrtit lautaselle
Lähellä tuotettu ruoka voi olla myös villiä ja
pihapientareelta poimittua. Sen todisti kouriintuntuvasti biologi, kokki ja
yrittäjä Päivi Lehtonen, joka valmisti seminaarivieraille lähiruoka-villikasvismenun
Kanniston tilalla.
Luomulammastilalla loimaalainen Tapio Rintala kertoi seminaarivieraille,
miten lampaasta saatavat tuotteet eli liha, villa ja turkis jalostetaan
myyntiin suoraan tilalta. Lähiruokabuumi ja lammastuotteiden arvostuksen
lisääntyminen ovat tuoneet myös Rintalan tilalle lisäkysyntää.
Ruotsissa on parhaillaan kovassa nosteessa Mathantverk-toiminta.
Kemiönsaarelainen yritysneuvoja Mats Nurmio mukaan käytännössä se voi
tarkoittaa esimerkiksi leivänleipomista itse jauhamistaan jauhoista tai itse
tehtyä makkaraa tai kotijuuston valmistusta yritystoimintana. Siis jotain
sellaista, mitä ainakin isovanhempamme aikoinaan pitivät täysin
itsestäänselvyytenä.
Suomen Maatalousmuseo Sarassa vieraat tutustuivat
suomalaisiin kädentaitoihin. Mukana esittelykierroksella
oli myös loimaalainen Heikkilän luomutila, jonka isäntä Teppo Heikkilä kertoi pihvilihan
tuotannosta pellolta lautaselle asti.