Kosteikkojen moninainen käyttö – Satakunta edelläkävijäksi

Kosteikkoympäristö luonnon muovaamana tai ihmistyön tuloksena maaseutumaisemassa on aarre monessa mielessä. Se on hyvä apu vesiensuojelullisesti pidättämään pelloilta huuhtoutuvia ravinteita ja kiintoainesta laskuojassa sekä kaunis yksityiskohta maisemassa. Se tarjoaa elinympäristön hyönteisille ja pieneläimille sekä vesilinnuille.

Satakunnan ELY-keskus oli mukana järjestämässä maakunnallista kosteikkotilaisuutta Köyliön Lallintalolla 15.4.2010. Tilaisuus sai hyvän vastaanoton asiasta kiinnostuneilta viljelijöiltä maakunnastamme ja niiden rajojen yli. Yhteistyö asiassa kantaa hedelmää, sillä niin WWF kuin riistanhoitoyhdistys ja perinnemaisemayhdistys mahtuivat saman pöydän ääreen kertomaan kosteikkojen mahdollisuuksista. Satakunnassa toimivien Leader-toimintaryhmien toivotaan aktivoituvan ympäristöasioissa ja heillä voisi olla yhteinen henkilö, joka erikoistuisi ympäristöasioihin niin hakemusten kuin rahoitusmahdollisuuksien selvittämisessä.

Kosteikkojen perustamiseen on tarjolla valtion taholta taloudellista tukea. Perustamiskustannuksista kalliimpia yleensä ovat kaivuukustannukset. Tuen hakijoina voivat olla rekisteröidyt yhdistykset tai viljelijät hallinnassaan olevalle alueelle. Tuki on nimeltään ei-tuotannollinen investointi. Tuen hakuaika on meneillään ja päättyy 30.6.2010. Sen maksimisumma on 11 500 €/ha yli puolen hehtaarin kokoiselle kosteikolle; pienemmille kohteille 0,3 – 0,5 ha tuki on kiinteä 3226 €/kohde. Perustamisen jälkeen tehdään kosteikon hoitoa koskeva erityistukisopimus viideksi vuodeksi. Siinä maksetaan hoidosta aiheutuvista kustannuksista kuten lietteen tyhjentäminen enimmillään 450 €/ha/vuosi.

Köyliön tilaisuudessa oli mukana metsästysmatkailuyrittäjä Antti Happonen Tuusniemeltä. Hänen maillaan on 17 kosteikkoa yhteensä 25 ha alalla. Tuusniemen kunnassa kosteikkopinta-alaa on yhteensä 100 ha. Happosen mailla metsästysmatkailu tuo osan tilan tuotosta. Varsinkin italialaiset, saksalaiset, hollantilaiset ja venäläiset yritysryhmät ja yksityiset ovat kiinnostuneista metsästysmatkailusta.

Teksti: Mirja Auranen ja Leena Ahtola-Heinonen, Satakunnan ELY-keskus