Perinteisesti
maidontuottajat hallitsevat tuotannon ja tekniikan, mutta tulevaisuudessa
liiketoimintaosaamisen merkitys korostuu. Maidon hinnan ja tuotantopanosten
hintojen voimakkaat vaihtelut lisäävät yritystoiminnan kehittämisen haasteita
ja riskejä.
Liiketoimintaosaamisen tärkeys nousikin projektipäällikkö Kimmo
Nissisen mukaan esille, kun joukko maitoalan asiantuntijoita ennakoi maitotilojen
toimintaympäristön muutoksista aiheutuvia haasteita. Toimintaympäristön
tarkastelu ja ennakointi on osa Seinäjoen ammattikorkeakoulun Maa- ja
metsätalouden yksikön hallinnoiman Kilpailukykyä maidontuotantoon – hankkeen toimenpiteitä.
Alueiden välisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa tuotetaan uutta tietoa
Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maidontuottajien päätöksenteon tueksi. Tavoitteena
on kehittää maakuntien maidontuotantoketjun kilpailukykyä alkutuotannosta
jalostukseen. Tuloksina odotetaan saatavan uusia toimintamalleja sekä keinoja
ja välineitä maidontuotannon kehittämiseen.
Tavoitteena hyvänlaatuinen maito
Tuotettu
tieto muokataan palvelemaan maidontuottajien käytännön tarpeita. Tuloksia
hyödynnetään maitotiloilla, neuvonnassa sekä muiden alalla toimivien
keskuudessa. Uuden ja ajan tasalla olevan tiedon saanti viljelijöille varmistetaan
julkaisujen ja seminaarien lisäksi alueellisten koulutushankkeiden avulla.
ProAgria
Etelä-Pohjanmaan Maito-koulutushankkeen tavoitteena on luoda maidontuottajille
edellytykset selviytyä muuttuvassa toimintaympäristössä. Pyrkimyksenä on
säilyttää maidontuotanto kilpailukykyisenä tuotantosuuntana ja tuottaa
hyvälaatuista maitoa alueella toimivalle meijeriteollisuudelle.
Monipuolisella
ja ajantasaisella koulutuksella luodaan liiketoimintaosaamisen perusta.
Yrittäjä kykenee arvioimaan tuotantonsa kannattavuutta ja parantamaan sitä.
Kursseille osallistuminen on ollut aktiivista, yli tuhat viljelijää on
osallistunut hankkeen tilaisuuksiin.
Molempien
hankkeiden tilaisuuksissa mukana olleen maidontuottaja Merja Keisalan mielestä
hankkeiden paras anti on niiden toimiminen tiedon ja kokemusten vaihtopaikkana.
Tieto kulkee moneen suuntaan ja jalostuu matkallaan. Tavoitettaessa laaja
tuottajajoukko nähdään tärkeimmät haasteet ja tietoa selviytymiseen voidaan
helpommin hankkia ja valmistella suunnitellusti. Halutun löytyminen ja siihen
tähtääminen on silloin helpompaa ja samalla voidaan välttyä tiedossa olevilta
sudenkuopilta, Keisala toteaa.
Teksti: Hanna
Mäkimantila, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Kuva: Jarmo
Vainionpää, Kauhava