Pöytyän
Yläneellä sijaitsevan Kuralan kartanotilan nuori emäntä Laura Naire-Koivisto on kiireinen. Hän koristelee
kananmunanpuolikkaita ja kantaa syntymäpäiväkakkua pöytään. Mutta ei kulu kuin
hetki, kun Laura on riisunut esiliinansa ja päähineensä, ja hän soittaa jo
sellollaan Järnefeltin kehtolaulua
Kuralan kustavilaisessa salissa syntymäpäiväjuhlia viettävälle asiakkaalle.
Yläkerrassa
puolestaan kartanotilan isäntä Matti
Koivisto tekee remonttia kovaa vauhtia, sillä kartanon ullakolle valmistuu
pian kaksi hotellitason huonetta. Remontilla on kiire, sillä huoneet on jo
varattu Yläneellä pian järjestettävän mittavan suunnistustapahtuman ajaksi. Majoituskapasiteettia toki löytyy tilalta ennestäänkin jokirannan mökeistä ja
pihapiirin vanhasta väentuvasta.
Nyt
hieman reilun vuoden ajan yläneläisen matkailutilan yrittäjinä häärineet
Koivistot ovat taustaltaan kaupunkilaisia. Laura on biologian opettaja ja
filosofian maisteri – aviomies puolestaan ekonomi ja huippuluokan suunnistaja.
Elämänmuutos sattuman
summa
Mikä
kumma sai siis nuoret koulutetut ihmiset hankkimaan itselleen maaseudulta vanhan
kartanon ja tarttumaan matkailuyrittäjän varsin haasteelliseen elämään?
– Tämä oli sattumusten
summa. Meitä oli myös aina viehättänyt vanhat rakennukset ja maaseutu, sanovat
Matti ja Laura.
Netin
kautta Koivistot olivat bonganneet jo jonkin aikaa myynnissä olleen
varsinaissuomalaisen kartanotilan, ja lopulta pariskunta päätti lähteä sitä
katsomaan paikan päälle. Alkusyksyllä 2009 tehty vierailu vakuutti, ja Matti
Koivisto alkoi työstää vakavasti omalle yritykselle liiketoimintasuunnitelmaa. Kaupat
tilasta syntyivät alkuvuodesta 2010.
–
Emme olisi kuitenkaan tässä ilman Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman
investointitukea, sanoo Matti Koivisto. Yrittäjän alkutaipaleella Koivisto
kiittelee sekä uuden kotipaikkansa Yläneen pankinjohtajan neuvoja että Varsinais-Suomen
ELY-keskuksesta saamaansa hyvää palvelua sekä ripeästi tullutta tukipäätöstä.
Kantapään kautta moni
asia
Ensimmäisenä
vuotena moni asia on pitänyt opetella matkailuyrittäjyydestä kantapään kautta,
mutta positiivisiakin yllätyksiä on tullut. Eläinrakkaan Lauran
koiraharrastuksesta lähtenyt "hullu" idea muuttaa tilan tarpeeton
konehalli hiekkatekonurmella varustetuksi agilityhalliksi, on ollut yksi näistä
yllätyksistä. Hallin mukana on tullut paitsi viikonloppujen koiraleirejä, jotka
täyttävät majoitustilat, niin myös lisääntyvässä määrin hallin viikkokäyttäjiä.
– Koiraharrastajat ovat nyt meidän suurin asiakasryhmämme.
Isot alkuinvestoinnit
Ensimmäisen
vuoden työmäärä on ollut melkoinen. Matti Koivisto on ollut itse timpurina tilallaan
ja rakentanut tähän mennessä yhdessä isona apuna olleen isänsä kanssa mm. kolme
kylpyhuonetta ja agilityesteet, remontoinut yhden tavallisen saunan ja
pesuhuoneen sekä yhden savusaunan pesuhuoneen, paikannut yhden vuotavan lokakaivon
ja kaatanut noin 50 puuta sekä ollut rakennuttamassa 1 200 neliön koirakentän
ulkosalle.
–
Nyt ei ole heti uusia suunnitelmia. Kun uudet huoneet tästä saadaan valmiiksi,
niin muutaman vuoden voisi vaikka hengähtää ja katsoa sitten, mihin suuntaan
lähdetään tilaa kehittämään ja mitkä ovat meidän asiakaskuntamme tarpeet,
tuumivat Matti ja Laura.
Kuralan kartanotilan isäntäväen kokemuksia yrittäjyyden
alkutaipaleelta voi lukea
Teksti: Pia Mattila-Lonka
Kuvat: Pia Mattila-Lonka ja Kuralan kartanotilan valokuva-arkisto