Jämsänjoki Virtaa! -hankkeen avulla jämsäläiset ovat tutustuneet uudelleen Jämsänjokeen, jonka varrella on hienoa luontoa ja hyviä harrastuspaikkoja.
Jämsänjoki Virtaa! -hankkeen avulla jämsäläiset ovat tutustuneet uudelleen Jämsänjokeen, jonka varrella on hienoa luontoa ja hyviä harrastuspaikkoja.
Jämsänjoki on vuosisatojen ajan ollut keskeinen osa jämsäläistä elämää, mutta sen merkitys ja käyttö on vuosikymmenien aikana vähentynyt. Joesta pyritään saamaan jälleen osa jämsäläistä elämää erilaisien tapahtumien ja palvelujen avulla.
Hankkeen keskeinen ajatus on tarjota paikallisille asukkaille ja vierailijoilla mahdollisuuksia tutustua jokivarren monimuotoiseen ja mielenkiintoiseen ympäristöön ja ottaa se käyttöön uudella tavalla tarjoamalla monenlaista nähtävää ja koettavaa.
Ja kyllä hanke onkin tarjonnut: lauluiltoja, jokitansseja, syysmarkkinoita, jokizumbaa, historiakuvauksia ja luontoretkiä. ”Olemme saaneet hienosti asiantuntijoita mukaan tapahtumiimme”, hankepäällikkö Jenni Tiainen iloitsee. ”Muutenkin yhteistyö eri tahojen, kuten kunnan, eri asukasyhdistysten, yhdistysten ja seurakunnan kanssa on ollut todella hienoa”, Tiainen lisää.
Jämsänjoki virtaa -hankkeen järjestämällä Ryöni-retkellä tutustuttiin jääkaudella muodostuneisiin ryöneihin emeritusprofessori Seppo Eurolan johdolla.
Hanke on kaksivuotinen ja alkoi heinäkuussa 2010. Hanketta hallinnoi Arvenmäki-Asemamäki asukasyhdistys ry.
”Hanketta oli suunniteltu jo pitkään, ennen kuin siihen haettiin hankerahoitusta”, kertoo asukasyhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Vuorenpää. ”Tehdashistorian takia Jämsänjoella on ollut negatiivinen maine aiemmin”, hän kertaa hankkeen perustamisen syitä. Jämsänjoki Virtaa! -hankkeen yhtenä tarkoituksena on muuttaa tätä käsitystä.
Vaikka hanke on toiminut vasta vuoden, on lista tapahtumista hyvin vaikuttava. Meno ei tästä suinkaan hyydy, vaan uusia ideoita pulppuaa hankkeen vetäjän Jenni Tiaisen päästä.
Hankkeen takana on aktiivinen asukasyhdistys, josta löytyy talkoolaisia erilaisiin tapahtumiin. Ja hyvä, että löytyy, sillä hankkeen omarahoitus täyttyy osaksi juuri talkootyöllä.
Hankerahoitus on haettu Vesuri-ryhmä ry:ltä, joka on alueella toimiva Leader-toimintaryhmä. ”Yhteistyö Vesurin kanssa on toiminut hienosti ja olen saanut paljon apua vesurilaisilta”, Tiainen kiittelee.
Vaikka hanke ei itse voi varsinaisesti tehdä mitään parannustoimenpiteitä, on se tehnyt parannusehdotuksia ja osa niistä on toteutunut.
Esimerkiksi joen varren luontokohteisiin on saatu kaupungin kanssa yhteistyöllä opastaulut ja ELY-keskus on syvyyskartoittanut joen. Jämsänjoen ympäristötilaa on kartoitettu ja siitä on tiedotettu ja hälvennetty samalla epäluuloja jokea kohtaan. ”Ihmiset ovat tosi hämmästyneitä, kun kuulevat, että joessa voi uida ja kalastaa”, Tiainen kertoo.
Hanke on onnistunut kaikin puolin. ”Ainoa, mikä huolettaa on, että kuinka saadaan nämä kaikki hyvät tapahtumat elämään hankkeen jälkeenkin”, Tiainen murehtii. ”Uskon silti, että ne yhteistyökumpanit, joiden kanssa näitä tapahtumia on järjestetty, jatkavat tapahtumien järjestämistä jatkossakin”, Tiainen sanoo.
Hankkeen aikana on koottu myös Jämsänjoen tapahtumakalenteri, josta kaikki Joki-tapahtumat löytyy. Kalenteri löytyy hankkeen nettisivuilta: www.jokivirtaa.net
Teksti ja kuvat: Hanna Luoma