Mistä tunnistaa hyvän paikallisen maaseudun
kehittämissuunnitelman? Miten hyvän suunnitelman saa toteutettua mahdollisimman
tehokkaasti? Näitä kysymyksiä pohditaan syksyn ja ensi kevään aikana komission Leader-alakomitean
asettamassa fokusryhmä 4:ssä. Tavoitteena on löytää paikallisten
kehittämissuunnitelmien valmistelun, sisällön ja toteuttamisen hyviä käytäntöjä
ja hyödyntää niitä tulevan ohjelmakauden valmistelussa.
Fokusryhmässä on jäseninä sekä viranomaisia että
toimintaryhmiä lähes kaikista EU:n jäsenvaltioista. Ryhmän puheenjohtajina
toimii ELARD (European LEADER Association for Rural Development) yhdessä Suomen
ja Portugalin maaseutuverkostoyksiköiden kanssa. Suomi on hyvin aktiivinen niin
tässä kuin aikaisemmissakin fokusryhmissä.
Paikallisten kehittämissuunnitelmien laatua ja niiden
vaikutusten mittaamista tulee parantaa, että Leader-toiminta säilyy vahvana maaseudun
kehittämisen välineenä.
Euroopan tilintarkastustuomioistuin
julkaisi viime vuonna Leader-toimintaa koskevan raportin, jossa esitettiin paljon kritiikkiä Leader-toimintatapaa kohtaan. Suomi ei ollut
tuolloin tarkastuksen kohteena. Fokusryhmä 4:n työhön aktiivisesti
osallistumalla voimme tuoda esiin Leader-toiminnan vahvuuksia Suomessa.
Jokainen suomalainen Leader-toimintaryhmä voi osallistua fokusryhmän
työhön vastaamalla kyselyyn, jonka maa- ja metsätalousministeriö toimittaa sähköpostitse syyskuun loppuun mennessä. Nyt on aika vaikuttaa
siihen, minkälaista paikallista kehittämistä teemme vuoden 2013 jälkeen!
Lisätietoja:
ylitarkastaja Sanna Sihvola, p. (09) 160 52895 / 040 586
0051, etunimi.sukuniemi@mmm.fi
verkostoasiamies Juha-Matti Markkola, p. 040 559 9412,
etunimi.sukuniemi@maaseutu.fi