Eläinten hyvinvoinnin tuki uudistuu tänä keväänä

27.01.2012

Eläinten hyvinvoinnin tuen tukitaso nousee ja ehdot muuttuvat tänä keväänä. Tukea ja sen sisältöä ei ehkä kuitenkaan tunneta tarpeeksi, sillä sen mahdollisuuksia ei ole laajasti hyödynnetty.

Vuodesta 2008 haettavissa olleen tukimuodon kehittämisestä keskusteltiin Oulussa 24.–25.1. järjestetyssä seminaarissa. Samanlaiset tilaisuudet järjestetään helmikuussa Nokialla ja Kuopiossa.

Tuen määrä nousee

Kevään muutosten myötä eläinten hyvinvoinnin tuen määrä nousee noin kolminkertaiseksi. Tuen perusehdot muuttuvat jonkin verran. Vapaaehtoisia lisäehtoja tulee lisää ja niitä voi jatkossa valita rajoituksettoman määrän. Terveydenhuoltosopimuksen aikaraja tiukentuu, sillä se tulee toimittaa kuntaan jo sitoumuksen tekemistä seuraavan kesän aikana.

Uudet ehdot koskevat uusia sitoumuksia. Jos viljelijä on jo sitoutunut tukeen, voi joko jatkaa vanhoilla ehdoilla sitoumuskauden loppuun tai vaihtaa uuteen sitoumukseen, jota koskevat uudet ehdot.

Rohkeasti tukea hakemaan

Oulun seminaarissa mukana oli ELY-keskusten ja kuntien virkamiehiä, EU-avustajia ja neuvontajärjestöjen edustajia. Viljelijän näkökulmaa tilaisuuteen toi Tiina Pietikäinen Haapajärveltä (kuvassa). Pietikäisen mukaan on paljon maatiloja, jotka voisivat hakea tukea, mutta eivät uskalla. Kun asiat ovat kunnossa, ei valvontaa kuitenkaan tarvitse pelätä.

Tilaisuudessa käytiin keskustelua eläinten hyvinvoinnin tuen toimijoiden verkostoitumisesta, tukimuodon kehittämisestä ja uusien ehtojen tuomista mahdollisuuksista.

Sitoumusehtoja ei tunneta

Tuen ehdoissa on paljon ”sälää”, joka pitää tietää toimenpiteitä toteutettaessa ja tukea valvottaessa. Ohjeita tulisi selkeyttää ja viljelijöitä kouluttaa niiden sisällöstä, sillä sitoumusehtoja ei tunneta. Apuna voisivat olla hyvät käytännöt, joita voitaisiin levittää esimerkiksi internetin avulla.

Arveltiin myös, että resurssipula vaikeuttaa eläinlääkärien toimintaa – eläinlääkäriä ei aina saa toivottuna aikana tilalle terveydenhuoltosopimusta tekemään.

Keskustelu jatkuu

Keskustelu eläinten hyvinvoinnin tuesta jatkuu Nokialla 2.–3.2. ja Kuopiossa 16.–17.2. Tilaisuuksien kohderyhmänä ovat neuvojat, valvojat, eläinlääkärit ja maaseutusihteerit, ja ilmoittautua voi maaseutu.fi-tapahtumakalenterin kautta.