Antero Kauppinen on valittu koko maan ELY-keskuksia palvelevaksi laajakaista-asiantuntijaksi Pohjois-Savon ELY-keskukseen. Hän aloitti Laajakaista kaikille 2015 -hankkeessa lokakuussa. Maaseutuvirasto rahoittaa hanketta yhdeksän kuukautta maaseuturahaston teknisestä tuesta. Alla Antero kertoo hieman itsestään.

Koulutukseltani olen valtiotieteen kandidaatti ja yo-merkonomi ja olen suorittanut myös vakuutustutkinnon. Kaikki nämä tutkinnot olen suorittanut työn ohessa.

Takanani on lähes 34 vuoden ura tietojärjestelmien määrittelystä, toteuttamisesta ja ylläpidosta eri tehtävissä, myös esimiestehtävissä. Aloitin vuonna 1974 kesäkuussa ohjelmoijana Nokian palveluksessa Loviisan ydinvoimalan hallintajärjestelmä-hankkeessa. Sen jälkeen olen toiminut vakuutus-, pankki-, tele- ja logistiikkatoimialojen sovellusten parissa. Viimeisin työnantajani IT-alalla oli Finnvera Oyj.

Laajakaista kaikille -hankkeessa olen Pohjois-Savon liitossa ollut mukana sen syntyajoista lähtien, aluksi harjoittelijana ja myöhemmin projektipäällikkönä. Mielenkiintoista on ollut seurata lainsäädännön valmistelua vuorovaikutteisena prosessina. Myös Pohjois-Savon kuntien omistaman tietoverkkoyhtiö Savon kuidun perustamista olen voinut seurata läheltä.

Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni virkamiehenä ja tulkitsin ensimmäisenä työpäivänäni 10.10. yleisen liputuksen johtuvan siitä.

Minulla on vaimo ja kaksi lasta, jotka ovat jo maailmalla. Olen pienen Nella-tytön ukki. Harrastuksiini kuuluu kuntoilu (olen juossut 14 maratonia, joista puolet ulkomailla), ranskan kielen opiskelu kansalaisopistossa ja mökkeily Pöljällä. Myös toiminta Kauppisten sukuseurassa ja talousasioiden seuranta kiinnostavat.

Antero Kauppinen, Pohjois-Savon ELY-keskus, E-vastuualue antero.kauppinen@ely-keskus.fi, p. 040 671 9841

01.12.2011