Ylä-Tihtarin tila on ollut jo vuodesta 1561 saman suvun hallussa. Tällä hetkellä tilaa isännöi Samuel ja Mari Uusitalo, tilan 15. isäntäpari.
- Ylä-Tihtarin tila on aktiivisesti toimiva maa- ja metsätila. Pelloilla viljellään viljakasveja, perunaa, heinää sekä maustekasveja, kuvailevat Uusitalot tilaansa.
Peltopinta-alaan kuuluvat olennaisena osana niin luonnon monimuotoisuuskohteet kuin monet muutkin ympäröivän luonnon ja riistan hyvinvointiin tähtäävät alueet.
-Ylläpidosta vastaavat osaltaan kesäisin peltoja laiduntavat lampaat sekä hevoset, isäntäpari kertoo.
- Sopimuksia on solmittu maatalousmaan osalta suojavyöhykkeistä,
luonnon monimuotoisuuskohteista ja perinnebiotooppialueista sekä
metsäalueilla lukuisista tärkeistä metsäluonnon kohteista.
Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä asioita tutkiessani huomasin
yhteiskunnan tukevan tällaista toimintaa ja solmin alueiden hoidosta
viralliset sopimukset, tilan isäntä kertoo.
Sopimuksia on
tarkoitus pitää yllä tulevaisuudessakin.
- Vastaavia toimenpiteitä
on pidetty tilallamme yllä jo satojen vuosien ajan, joten toiminta
jatkuisi varmasti samanlaisena ilman sopimuksiakin. Hyvin hoidettu
ympäristö on satojen vuosien perinteen lisäksi juuri sitä, mitä me
voimme vieraillemme tarjota. Tulemme varmasti pitämään siitä myös
kiinni, sillä se on edellytyksenä yhtä lailla omalle viihtyvyydelle kuin
tilan toimimiselle matkailun saralla, Uusitalot lupaavat.
Maaseutumatkailu on lukeutunut tilan toimintoihin jo useiden sukupolvien
ajan. Vuosien aikana Ylä-Tihtarissa on kestitty kulkijoita
valtiovieraista aikansa merkittäviin taiteilijoihin ja aivan tavalliseen
väkeen saakka. Uusitalot ovatkin lähteneet määrätietoisesti kehittämään
matkailua osaksi tilan muuta liiketoimintaa. Pyrkimyksenä on
profiloitua perinnetilaksi, jonka arvoina ovat perinteiden
kunnioittaminen ja luonnon ehdoilla toimiminen unohtamatta kuitenkaan
nykyasiakkaan vaatimuksia.
Koska elinkeino on suoraan riippuvainen luonnosta, on ympäristön
hyvinvoinnin huomioonottaminen Uusitaloille tärkeää.
- Pyrimme välittämään sanomaa esimerkillämme myös muille, Uusitalot
korostavat.
Esimerkkejä siitä, miten ympäristön hyvinvointi voidaan ottaa
maatilamatkailussa huomioon, löytyykin tilalta lukuisia.
- Vältämme kertakäyttöisten hyödykkeiden käyttämistä ja sen sijaan
korostamme asiakkaillemme sitä, millainen merkitys ympäröivällä
luonnolla on. Normaalien vesivessojen sijaan tilalla on käytössä
kompostoivat vessat. Pyrimme myös hyödyntämään lähiruokaa mahdollisimman
pitkälle.
Laajat erämaa- ja vesistöalueet sekä asiantuntevat yhteistyökumppanit
tarjoavat mahdollisuuden myös monenlaisiin luontoelämyksiin. Metsästys-
ja kalastusretkillä saaliiksi saattaa saada monenlaista riistaa aina
hirvestä alkaen. Yritysasiakkaiden lisäksi myös yksittäiset lomailijat
ovat tilalle tervetulleita.
- Vuokraamme erityyppisiä mökkejä lomailua varten. Myös tilan
historiallisessa pihapiirissä sijaitsevissa aitoissa on mahdollinen
majoittua kesäaikana, tilan isäntä suosittelee.
Piha-aitat, joista vanhimmat aina 1700-luvulta, kätkevät sisäänsä hyvin
laajan ja kattavan talonpoikaismuseon, ovat auki tilauksesta.
Ylä-Tihtarin tilan omistajat kannustavat vilpittömästi myös muita
ryhtymään vapaaehtoisiin ympäristönsuojelutoimenpiteisiin.
- Se on juuri sitä työtä, mitä useat sukupolvet ennen meitä ovat täällä
tietämättään tehneet osana jokapäiväistä elämäänsä. Mielestämme kaiken
pitää perustua vapaaehtoisuuteen ja jokaisen omien resurssien
hyödyntämisen, sillä ainoastaan siten on mahdollista saada aikaan
tuloksia. Näin maanviljelijän kannalta ajateltuna voisi ajatella, että
sen minkä teet luonnon hyväksi, teet myös itsesi hyväksi, sillä juuri
luonnostahan me elantomme saamme, tilan isäntä huomauttaa.
Teksti: Eeva-Kaisa Kivistö