Muutaman päivän ikäinen suklaanruskea vasikka makaa tyytyväisenä olkien päällä tilavassa karsinassa. Sen otsaa koristaa kolmionmuotoinen piirto. Lehmän alku on saanut nimekseen Ipana. – Siitä tulee vielä hyvä lypsylehmä, Kalliomäen lypsykarjatilan isäntä Juho Anttonen ennustaa. Karjanhoitaja Mia Saukkonen vahvistaa, että monella hyvällä maiturilla on samanlainen piirto otsassaan.
Kalliomäen tilalla Parikkalan Kinnarniemen kylässä on hyville lypsylehmille tarvetta. Joulukuussa 2009 valmistuneeseen navettaan mahtuu noin 65 lehmää, ja vielä on muutama paikka tyhjänä.
Tukea nuorelle yrittäjälle
Maanviljelijän ammatti on ollut 25-vuotiaalle Juho Anttoselle itsestään selvä valinta jo lapsesta asti. Pari vuotta sitten tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos Juhon vanhempien Eira ja Juha Anttosen luovuttaessa vetovastuun pojalleen.
Maatilan sukupolvenvaihdos vaatii tarkkaa suunnittelua ja riittävästi aikaa. Rahoitusta muutokseen voi hakea ELY-keskuksesta. Tukea voi saada sekä tilanpidon aloittamiseen että investointeihin.
Anttosten sukupolvenvaihdoksen myötä tuli ajankohtaiseksi päivittää maidontuotantotilat. Talonväki laskee, että 1940-luvun puolimaissa ostetulla tilalla isännöi nyt neljäs sukupolvi Anttosia, mutta lehmiä on vuosien aikana lypsetty viidellä eri tavalla. – Käsinlypsyllä aloitettiin. 1950-luvulla hankittiin ensimmäinen kannukone. Sitten tuli putkilypsy ja seuraavaksi lypsyasema. Nyt lypsystä huolehtii robotti, Juha Anttonen luettelee.
Uuden navetan rakentaminen oli iso investointi. Se oli kuitenkin välttämätön, jos mielii pysyä kilpailukykyisenä maidontuottajana mukana maatalouden kehityksessä. Hyvänä apuna Juho Anttosella oli Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta saatu avustus ja korkotuki.– Ikäni perusteella avustusprosentiksi tuli 35 silloisen TE-keskuksen, nykyisen ELY-keskuksen, hyväksymistä kustannuksista. Sen lisäksi sain korkotukilainaa.
Anttosen navetan toteutuneet rakentamiskustannukset olivat 800 000 euroa. Hyväksytyt kustannukset olivat noin 750 000 euroa. Ero johtuu siitä, että rakentamisen aikana suunnitelmiin tehtiin joitakin muutoksia ja lisäyksiä. – Onneksi pysyttiin kuitenkin aika hyvin budjetissa, Anttoset toteavat.
EU-rahoituksen ehtoihin kuului muun muassa se, että jokaisesta yli 3 000 euron hankinnasta piti pyytää kolme tarjousta. Käytännössä ehto tarkoitti sitä, että lähes kaikki ostot piti kilpailuttaa. Se merkitsi melkoista paperisotaa, mutta antoi samalla tiettyä ryhtiä hankintoihin. – Jos ei valinnut edullisinta vaihtoehtoa, se piti aina perustella. Perusteluna saattoi olla esimerkiksi hyvä huollon saatavuus, Juho Anttonen selvittää.
Rakentamisen aikana Juho sanoo huomanneensa, että isoja summia käsitellessä vaarana on tietynlainen sokeutuminen ja suhteellisuudentajun kadottaminen. Kun on juuri maksanut 50 000 euron laskun ja seuraavaksi pitää ratkaista ostaako 3 000 vai 5 000 euron laitteen, pari tuhatta sinne tai tänne ei tunnu isolta rahalta. – Jos ei pysy koko ajan tarkkana, on mahdollista, että kustannukset ryöstäytyvät käsistä. Paluu todellisuuteen on sitten karu, kun karanneita kustannuksia alat maitotilistä maksaa, nuori yrittäjä toteaa.
Navetassa pitää liikkua muuallakin kuin robotin luona
Kallioniemen tilan uudella navetalla on pituutta noin 75 metriä. Pihaton ohella navetassa on tilat juottovasikoille, maitohuone pesutiloineen sekä valvontahuone, josta näkee navettaan. Pihanpuoleisessa päädyssä on tilava rehuvarasto. Varastoon mahtuu muun muassa iso rehuvaunu, jossa lehmien ape sekoitetaan. – Meillä siirryttiin hiljattain aperuokintaan. Vaunussa sekoitetaan säilörehu, vilja ja kivennäiset. Vaunusta rehu siirtyy koneellisesti ruokintapöydän yläpuolella kulkevalle mattokuljettimelle ja siitä edelleen lehmien eteen. Täysrehua lehmät saavat lypsyn yhteydessä.
Vaikka tietokoneen ohjaama robotti hoitaa lypsyn utareiden pesusta lähtien alusta loppuun ja annostelee samalla yksilöllisesti täysrehun jokaiselle eläimelle, ihmistä navetassa tarvitaan edelleen. – Robotti on apuväline. Kun se huolehtii lypsämisestä ja raportoinnista, eläinten hoitajalle jää aikaa muuhun työhön ja lehmien tarkkailemiseen. Navetassa pitää liikkua muuallakin kuin robotin luona, muuten jää moni asia huomaamatta, Juho Anttonen painottaa. Tietokone tunnistaa lehmät numeroiden perusteella, mutta jokaisella tilan lehmällä on myös nimi. Se on isännän mukaan itsestään selvyys ja kertoo siitä, että eläimet ovat yksilöitä. – Kyllähän nyt kuutisenkymmentä lehmää pitää oppia nimeltä tunnistamaan, Juho nauraa.
Navetan asukkaat vaikuttavat nekin oloonsa tyytyväiseltä. Satunnaiseen iltapäivällä pistäytyvään vieraaseen lehmät eivät juuri reagoi. Suurin osa makaa parsissa märehtimässä. Robotti lypsää parhaillaan yhtä lehmää ja pari eläintä kävelee verkkaisesti kohti lypsypaikkaa.– Silloin kun navetassa on hiljaista – ja hiljaista täällä on usein – tietää, että lehmillä on kaikki hyvin, Juho Anttonen toteaa.
Teksti ja kuvat: Päivi Pokkinen