Sukupolvenvaihdos toteutuu nuoren viljelijän aloitustuella

Euran Honkilahdelle johtaa Forssasta vähän kiemurainen reitti, jonka Päivi Rekola ajaa ainakin viikonloppuisin. Matkaa on yli 90 kilometriä ja siksi hän ei aja matkaa päivittäin. Ainakaan vielä.

Päivin (32) päätyö on toistaiseksi logistiikkasuunnittelijana Forssassa, mutta sukupolvenvaihdos vanhalla sukutilalla Euran Honkilahden Metsärannassa tapahtuu vuoden loppuun mennessä. Esikauppa on jo tehty.

Valmisteluja on tehty tilalla jo aikaisemmin. Lypsykarjasta luovuttiin vuoden 2007 lopulla, tärkkelysperunan viljely jäi tähän syksyyn.

AMK-agrologi Päivi Rekola on tämän ohjelmakauden aikana ensimmäinen nuoren viljelijän aloitustuen saanut Satakunnassa. Tukeen käytetään myös EU:sta kanavoitunutta rahaa.

Yritystutkija Jorma Ojala Satakunnan TE-keskuksesta toteaa, että tukihakemusten käsittely on kuitenkin täysin kansallista. Päivi Rekola täytti kaikki ehdot.

Kuivaa heinää hevosille

Metsärannan tila muuttuu täysin kasvinviljelytilaksi, jossa harjoitetaan normaalia kauran, ohran, syysviljojen ja rypsin viljelyä. Peltoa on runsaat 45 hehtaaria.

– Heinää on kolmella hehtaarilla ja sitä viljellään hevostilojen tarpeisiin. Tämä on kokeilu, mutta tiedämme, että laadukkaalla heinällä on hyvät markkinat, Päivi sanoo puurakenteisen punamultaisen kuivurirakennuksen ovelta. Heinä puhalletaan rakennuksessa kuivaksi.

Rempseänotteinen nuori emäntä on valmis hyppäämään niin traktorin kuin puimurinkin penkille, mutta niin paljon kasvinviljelytilalla ei ole ympäri vuoden töitä, että hän uskaltaisi jättää mieluisan työnsä Forssassa.

Jorma Ojala huomauttaa, että osavuotisuus ei ollut mitenkään tuen myöntämisen este. Kasvinviljelytiloilta ulkopuolisen töissä käynti ei ole mitenkään tavatonta, monet hakijoista aikovat säilyttää entiset työnsä.

Metsä tukee viljelyä

Metsäranta on nimensä veroinen: siellä on metsää ja järvenrantaa. Kesämökki jää tilalta eläkkeelle jäävien luopujien nimiin, mutta heinänpölyt sen saunassa pääsee karistamaan emännäksi ryhtyvä Päivikin. Siitä on sopimus.

Metsää Metsärannassa on 84 hehtaaria. Satakuntalainen metsä on puolukka- tai mustikkatyyppiä, mutta jokin lehto osuu tasaista ja alavaa metsää värittämään.

Metsästä pääsee myymään puuta metsäsuunnitelman mukaisesti, tulossa on harvennushakkuu ja lähivuosina pieniä päätehakkuitakin. – Metsätulo on merkittävä lisä viljelijän kukkarossa. Samoin saamani aloitustuki, joka tuli maksimikokoisena, Päivi myöntää.

Päivin vanhemmat asuvat tilalla, joten mitään katastrofeja ei pääse tapahtumaan nuoren emännän poissa ollessa. Tila siirtyy rauhallisesti nuorelle polvelle, joka nauttii maatilalla työskentelystä kaupunkielämän vastapainona.