Näin onnistuimme

Tästä osiosta löydät esimerkkejä onnistumisista.

Parikkalalainen Juho Anttonen panosti maidontuotantoon

Maanviljelijän ammatti on ollut 25-vuotiaalle Juho Anttoselle itsestään selvä valinta jo lapsesta asti. Pari vuotta sitten tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos Juhon vanhempien Eira ja Juha Anttosen luovuttaessa vetovastuun pojalleen. Maatilan sukupolvenvaihdos vaatii tarkkaa suunnittelua ja riittävästi aikaa. Rahoitusta muutokseen voi hakea ELY-keskuksesta. Tukea voi saada sekä tilanpidon aloittamiseen että investointeihin. Anttosten sukupolvenvaihdoksen myötä tuli ajankohtaiseksi päivittää maidontuotantotilat.

Utsjoen kirkkotupayhdistys ry pitää huolta valtakunnallisesti arvokkaasta perinnebiotooppialueesta

Utsjoen kirkkotupayhdistys haki perinnenbiotoopin hoitotukea Pohjoisimman Lapin Leader ry:n kautta. Yhdistykselle myönnettiinkin tuki kirkkotupien alueen ylläpitämistä ja kunnostamista varten.
- Tavoitteena on säilyttää alueen perinnebiotooppiarvot. Samalla tuetaan myös yhteisöllisyyttä sekä Utsjoen alueen matkailuympäristön kehittämistä., kertoo kirkkotupayhdistyksen puheenjohtaja Aulis Nordberg.

Kosteikon perustaminen edistää luonnon monimuotoisuutta

Siemenperunaa kasvattava Jussi Tuomisto haki ei-tuotannollisten investointien tukea viime vuonna perustaakseen kosteikon tilansa lähettyville Kurikan Viitalankylään.
- Kosteikon perustaminen on hyvä asia niin ympäristön kannalta kuin maisemallisestikin, Tuomisto kertoo.

Ylä-Tihtarin perinteikkäällä tilalla panostetaan ympäristönsuojeluun

Ylä-Tihtarin tila on ollut jo vuodesta 1561 saman suvun hallussa. Tällä hetkellä tilaa isännöi Samuel ja Mari Uusitalo, tilan 15. isäntäpari. Koska elinkeino on suoraan riippuvainen luonnosta, on ympäristön hyvinvoinnin huomioonottaminen Uusitaloille tärkeää.

Ympäristönsuojelu ei ole kallista eikä monimutkaista

Maailman luonnonsäätiö WWF järjesti vuonna 2009 ensimmäistä kertaa Itämeren ympäristöystävällisintä viljelijää etsineen kansainvälisen kilpailun. Voiton ja 10 000 euron pääpalkinnon toi kotiin suomalainen Vapolan tila, joka sijaitsee Kalannin Paulähteen kylässä Uudessakaupungissa.