Maaseutuverkostoyksikkö järjestää yhteistyössä maaseutuverkoston eri sidosryhmien kanssa koulutuksia liittyen maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn parantamiseen, ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen, maaseudun elinkeinotoiminnan monipuolistamiseen sekä Leader-toimintaan. Yhteystyötahot koostuvat teemojen ja aihealueiden mukaan, osa koulutuksista kilpailutetaan ja hankitaan kokonaan ostopalveluna verkoston osapuolilta. Verkoston toimijoiden aktiivisuus ja oma-aloitteisuus on keskeisessä asemassa tilaisuuksien organisoimisessa. Koulutusten tavoitteena on kehittämisohjelman mahdollisuuksien esilletuominen sekä toimijoiden verkottaminen.
Suurin osa maa- ja metsätalousministeriön, Maaseutuviraston ja TE-keskusten järjestämistä koulutuksista koskee lähinnä maaseudun kehittämisohjelman tukien hakemista, myöntämistä, maksamista, valvonnan jatkotoimenpiteitä ym. tukien toimeenpanoa. Maaseutuverkosto järjestää maaseudun kehittämiseen liittyvää taustoittavaa ja viranomaiskoulutusta täydentävää koulutusta. Koulutuksia järjestetään valtakunnallisesti ja alueellisesti, alueelliset tarpeet ja lähtökohdat huomioiden. Maakunnallisia erityispiirteitä pyritään hyödyntämään ja ottamaan koulutustilaisuuksissa huomioon. Vuosittaisen koulutussuunnitelman painopisteiden suunnittelun pohjana käytetään sidosryhmiltä koulutus- ja palvelutarvekartoituksen yhteydessä saatua palautetta.