Tilaa elämälle Etelä-Pohjanmaalta

Etelä-Pohjanmaa

Tervetuloa Etelä-Pohojanmaalle Lakeuren elinvoimaasen maaseurun syrämmeen!

Etelä-Pohjanmaalla asuu suurinpiirteen 200 000 henkilöä ja lisää mahtuu!

Etelä-Pohjanmaa tunnetaan yrittäjyys- ja ruokamaakuntana. Myös kulttuuritarjonta on runsasta ja näkemistä riittää. Etelä-Pohjanmaalla voit käydä esimerkiksi Provinssirockissa, Tangomarkkinoilla, Vauhtiajoissa, Kauhajoen ruokamessuilla, Keskisellä, PowerParkissa tai Kalajärvellä. Samalla saatat törmätä Duudsoneihin. Etelä-Pohjanmaalla järjestetään myös vuosittaiset maatilarakentamisen, metsän ja energian Sarkamessut.

Etelä-Pohjanmaan lakeudet eivät ole säilyneet elinvoimaisina sattumalta. Todellisuudessa se on seurausta muun muassa pitkäjänteisestä kehittämistyöstä. Maakunnan elinvoimaisuutta tukee maaseutuohjelma, jota Etelä-Pohjanmaalla ELY-keskus toteuttaa yhdessä Etelä-Pohjanmaan LEADER-ryhmien kanssa.

Etelä-Pohjanmaan LEADER-ryhmien eli Aisapari ry:n, Kuudestaan ry:n, Liiveri ry:n ja Suupohjan Kehittämisyhdistys ry:n paikallisissa kehittämissuunnitelmissa korostuu maaseudun ja sen asukkaiden hyvinvointi, unohtamatta kuitenkaan raakaa työntekoa ja toimeentuloa. Myös kansainvälisille vesille on Etelä-Pohjanmaalta aina ollut hinkua ja näyttämisen halua. Paikalliset kehittämissuunnitelmat ohjaavat LEADER-ryhmien toimintaa:

Etelä-Pohjanmaa on noussut nousevan auringon maakunnaksi. Etelä-Pohjanmaan liiton keskeisiä teemoja ovatkin hyvinvoiva ja osaava eteläpohjalainen, kilpailukykyinen ja innovatiivinen elinkeinoelämä ja kehittyvä toimintaympäristö. Pienyritysvaltaisuus on aina kuulunut historiaamme ja mikroyrityksiä on tuettu maaseuturahaston rahoituksella sekä ELY-keskuksen että LEADER-ryhmien kautta.

Kulttuuriperinteeseemme kuuluu tietynlainen uhoo ja sen mukaan on nimetty myös LEADER-ryhmien yhteinen uutiskirje ja nettisivusto.

Lähde mukaan seuraamaan, miten Etelä-Pohjanmaasta rakennetaan Paree maaseutu!

Wirtalan jäätelön täyteläinen maku synnytti hurmoksen

Oman tilan maidosta tehty jäätelö maistuu makealta Pertti ja Lina Sepposen suussa.

Maistuisiko kinuskijäätelö karamellisoiduilla pähkinöillä? Vai sulaisiko jäätelö suussasi mieluummin Baileys-liköörillä höystettynä? Kuortanelainen Wirtalan Jäätelö Oy valmistaa tuotteensa oman maatilan lehmien maidosta.

Tiesitkö, että ...

Näin hulppealta saattaa Kalajärvi näyttää tulevaisuudessa.

... Peräseinäjoelta löytyy mm. 18-reikäinen puistogolfrata, jonka kerrotaan olevan ainoa tämän tasoinen rata koko Pohjoismaissa? Radan rakentaminen ja Kalajärven alueella tehty mittava kehitystyö on ollut mahdollista mm. paikallisten yrittäjien saamien yritystukien ansiosta.